sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Arvid Wittenberg - Salamakyntinen kotka

Lukiessani Olavi Antilan ja Juha E. Tetrin hienoa kirjaa Hakkapeliittain jäljillä, päätin tarkastella erästä upseeria hieman tarkemmin. Kustaa II Aadolfin kuolinpaikalle Lützeniin on rakennettu muistokappeli, jonka ikkunoissa on hänen maineikkaimpien upseeriensa vaakunoita. Suomen alueelta niitä on neljä: aiemmin kirjoittamani Torsten Stålhandske, Pohjolan lumiaura Åke Tott, Kustaa Horn, sekä Arvid Wittenberg. Voisin sanoa, että tämä kertoo jo aika paljon näiden kaikkien suuruudesta sotatantereilla Ruotsin mahtavassa armeijassa.


Arvid Wittenberg, tai Arvid Wirtenberg von Debern, syntyi Porvoossa vuonna 1606, hänen vanhempansa olivat Johannes Wirtenberg von Debern ja Magdalena Schönfeld.
Wittenberg astui sotapalvelukseen vasta 16-vuotiaana vuonna 1622 ja osallistui yli kymmenen vuoden ajan 30-vuotisen sodan taisteluihin. Olen yrittänyt löytää tietoa Wittenbergin osallisuudesta vuosien 1630-1632 taisteluihin, mutta oikein selvyyttä en niihin ole saanut. Löysin ainoastaan Topeliuksen merkinnän Välskärin kertomuksista, jossa hän kirjoitti Wittenbergin olleen Frankfurtissa kuninkaan kanssa vuonna 1631, mutta tämäkään ei ollut taistelukuvaus, vaan kuninkaan järjestämät suuret tanssiaiset. Niin tai näin, Wittenberg osallistui kuitenkin vuonna 1634 Nördlingenin surulliseen taisteluun, jossa hän jäi myös vangiksi, mutta vapautettiin vaihtokaupassa melko nopeasti. Muita tunnettuja taisteluja oli 1636 Wittstock, jossa sodan suunta kääntyi jälleen Ruotsin eduksi, sekä 1639 Chemnitz. Näiden jälkeen Wittenbergistä tuli kenraalimajuri.

Tästä ei mennyt kauaakaan, kun hänestä tuli ensimmäisen kerran hetkellisesti Ruotsin armeijan ylipäällikkö. Se tapahtui 1641 Johan Banérin kuoltua, ennen kuin tehtävään valittu Lennart Torstensson saapui ottamaan armeijan halttunsa. Tämän jälkeen Wittenberg osallistui Breitenfeldin toiseen taisteluun vuonna 1642, joka päättyi alivoimaisen Ruotsin ylivoimaiseen voittoon keisarillisista, sekä Jankovin taisteluun vuonna 1645, joka niin ikään päättyi Ruotsin voittoon keisarillisten menettäen koko tykistönsä ja puolet armeijastaan. Taistelun jälkeen Lennart Torstensson luopui ylipäällikkyydestään reumatismin takia ja luovutti sen Carl Gustaf Wrangelille. Wrangelin tuloon asti Wittenberg toimi toistamiseen Ruotsin armeijan ylipäällikkönä.

Tällä välin Wittenberg oli myös naimisissa, hänen ensimmäinen vaimonsa oli Eva Margareta von
Langen, jonka kanssa avioliitto kesti vuodesta 1642, Eva Margaretan kuolemaan 1646 saakka. Tähän liitoon syntyi kaksi lasta, Leonard Johan ja Beata Magdalena.
Vuonna 1648 hän avioitui Maximiliana Elisabeth von Schönburgin kanssa.

Wittenberg ylennettiin marsalkaksi vuonna 1655, samana vuonna kun alkoi Pohjan sota. Näinä aikoina hän toimi myös Pommerin kenraalikuvernöörinä. Wittenbergin olikin määrä johtaa armeija juuri Pommerista Puolaan, jossa hän joukkoineen yhtyi kuningas Kaarle X Kustaan armeijaan. Varsova ja Krakova vallattiin ja täten lähes koko Puolan ydinalue oli Kaarlen hallussa. Loppuvuodesta 1655 Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm uhkasi Ruotsia sodalla ja Kaarle X Kustaa jätti Wittenbergin joukkojen komentajaksi, lähtiessään itse Pohjoiseen kohdatakseen Fredrikin.
Kaarle X Kustaa pakotti Fredrikin solmimaan alkuvuodesta 1656 Königsbergin sopimuksen, jonka myötä Kaarle X Kustaa sai lopulta, paitsi tulleja ja satamien käyttöoikeuksia, myös Preussin kokonaisuudessaan Ruotsin hallintaan. Fredrik lupasi myös koko armeijansa vuodeksi Ruotsin käyttöön.

Tällä välin kuitenkin puolalaiset alkoivat vallata maata takaisin ja ryhtyivät piirittämään valtavalla armeijalla Varsovaa, jossa Wittenberg sotilaineen oli. Lopulta piiritys kävi niin tukalaksi, että Wittenberg antautui ja jäi puolalaisten vangiksi. Topelius kirjoittaa Maamme kirjassa seuraavaa:

"Toukokuussa v. 1656 tuli Puolan kuningas itse 100,000 miehen voimalla valloittamaan takaisin pääkaupunkiansa. Wittenbergillä oli 3,000 ruotsalaista ja suomalaista asetettavana näitä 100,000 miestä ja Warsovan 40,000 vihollismielistä asukasta vastaan. Mutta hän olikin jo kahdennenkymmenennen kerran päällikkönä piiritetyssä linnassa.

Puolan kuningas lähetti käskyn, että portit oli avattava: muutoin ei ollut armoa odotettavissa. Wittenberg vastasi, ettei kuninkaan pitäisi vaatia rehellistä soturia häpeälliseen tekoon ja ettei puolalaistenkaan nyt tarvinnut osoittaa armeliaisuuttaan, vaan urhoollisuuttaan. Tämä vastaus sai puolalaiset raivoon, ja he ryntäsivät Warsovaa vastaan kesäkuun 20 p:nä. Kello 5:stä aamulla kello 3:een iltapäivällä piti Wittenberg ja hänen väkensä puoliaan verrattoman sankarillisesti. Heidät työnnettiin pois muureilta, kaupunkilaiset ahdistivat heitä, ja he taistelivat yhä katu kadulta, talo talolta. Vihdoin Wittenbergillä oli vain 900 miestä jäljellä; nämä sulkeutuivat luostariin, valmiina taistelemaan viimeiseen mieheen. Mutta puolalaiset itse olivat urhoollista kansaa ja ihmettelivät sellaista miehuutta. Nämä 900 saivat vapaasti lähteä; ainoastaan Wittenberg vietiin vankina puolalaiseen linnaan ja kuoli vankeudessa. Hänen kunniakseen lyötiin vuonna 1826 muistoraha, jossa on kuvattuna kotka, salama kynsissä."

Näin Arvid Wittenbergin, vai pitäisikö sanoa Arvid Wirtenberg von Debernin elämä päättyi vankeudessa Puolan Zamoscissa seuraavana vuonna, tarkalleen 7.9.1657. 


Ennen Wittenbergin kuolemaa Kaarle X Kustaa valloitti nopeasti Varsovan takaisin brandenburgilais-ruotsalaisella armeijalla jo heinäkuussa 1656. Fredrik Vilhelm kuitenkin vetäytyi yhteistyöstä, eikä Ruotsi pystynyt hyödyntämään voittoaan. 

Roskilden rauhansopimuksessa vuonna 1658 Ruotsi sai mm. Skånen, Hallandin, Blekingenin, Bornholmin ja Trondheimin. Tämän jälkeen Kaarle yritti tuhota Tanskan 1659, mutta yritys epäonnistui pahasti Tanskan saaden apua Hollannilta, Itävallalta ja Brandenburgilta. Valmistellessaan hyökkäystä Norjaan helmikuussa 1660 Kaarle X Kustaa kuitenkin kuoli. Kruununperijä Kaarle XI oli vasta nelivuotias. Alankomaiden välityksellä saatiin solmittua Kööpenhaminan rauha, jossa Ruotsi luovutti Tanskalle takaisin Trondheimin ja Bornholmin. 

Palatakseni vielä Wittenbergiin. Suomen alueella hänellä oli läänityksinään Nyborgin kreivikunta, joka käsitti Parikkalan ja Uukiniemen, läänityksinä oli myös kaikki kruununtilat Loimaan pitäjässä, jonka yhteydessä hän, tai hänen paikallinen edustajansa, hankki itselleen asemia myös Euran Kauttuankosken äyräillä. Tuttua seutua siis, itse olen kotoisin Eurasta.

Lähteet:
Zachris Topelius - Maamme kirja
Olavi Antila, Juha E. Tetri - Hakkapeliittain jäljillä - Suomalaiset Euroopan sotakentillä
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/568/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti