keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Suomen Leijona

Tänään 27.1.2016 on mediassa ollut esillä Suomen leijona. Kohu sai alkunsa, kun eräs äiti kertoi, että hänen alakouluikäistä poikaansa oli kielletty pitämästä leijonakorua koulussa. Kohu meni sekavaksi, kun koulu kiisti tämän. Miten vain. Tarkoitukseni ei ole ottaa kantaa kohuun, vaan siihen leijonaan. Kuinka moni oikeasti tietää miksi meidän vaakunassamme on leijona?

Yllätyksenä ei varmasti tule kenellekään, että Suomen vaakuna leijonineen on paljon vanhempi, kuin itsenäinen Suomi. Ensimmäisen kerran se esiintyy nykyisessä asussaan 1580-luvulta peräisin olevassa Kustaa Vaasan hautamonumentissa, joka sijaitsee Uppsalan kirkossa. Vaakunan päällä on kuvattuna kruunu. Samassa monumentissa esiintyy kaikkien Ruotsin maakuntien vaakunat. Kustaa Vaasa itse oli menehtynyt jo vuonna 1560, mutta flaamilainen kuvanveistäjä Willem Boy veisti monumentin vasta 1571-1591. Vaakunaa käytettiin Ruotsin itäosien, Suomen herttuakunnan, tunnuksena vuoteen 1809 asti ja sen jälkeen herttuakruunun kanssa Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana. Itsenäisen Suomen tunnus siitä tuli luonnollisesti vuonna 1917.

Leijonavaakuna Kustaa Vaasan
hautamuistomerkissä.

Leijonan käytöstä Suomen vaakunassa saamme kiittää Juhana-herttuaa, josta myöhemmin tuli kuningas Juhana III, joka oli siis Kustaa Vaasan poika. Hän lisäsi Kustaa Vaasan kuoltua vaakunaansa kolme kruunua ja leijonan. Kun lopulta tuli aika suunnitella Suomen aluelle vaakuna, päätyi siihen tämä leijona, joka löytyi siis Juhanan, kuin koko valtakunnankin vaakunasta. Tämä oli luonnollista, sillä Juhana oli saanut isältään Suomen herttuan arvonimen vuonna 1556. Suomen herttuakunta luotiin Kustaa Vaasan valtakauden lopulla läänitykseksi Juhanalle.

Toki voimme leijonan käytöstä vaakunassa mennä Juhana-herttuasta ja Kustaa Vaasastakin kauemmas historiaan. Suomen vaakunassa kuvattu leijona on samanlainen, kuin Länsi-Götanmaan ja Smoolannin vaakunassa ja se on taas peräisin Ruotsin hallitsijasukuihin keskiajalla kuuluneesta Folkunga (Bjälbo)-suvun vaakunasta. Folkunga-suku linkittyy vahvasti Norjaan ja Tanskaan, jossa myös komeilevat leijonat vaakunoissa. Ruotsin kuninkaan Maunu Ladonlukon sinetissä oli jo 1200-luvulla leijona, niin pitkälle myös Norjan ja Tanskan leijonavaakunat voidaan ajoittaa. Norjan, Tanskan ja Suomen leijonien yhteys keskenään liittyykin kysymykseen: onko Juhana-herttuan vaakunassa olevan leijonan ja Kustaa Vaasan hautamonumentin Suomen leijonan idea alkujaan peräisin Folkunga-suvun leijonasta? Uskallan sanoa, että on, sillä kahdella jalalla seisova leijona kuului alun perin nimenomaan Folkunga-suvulle.
Näillä vanhemmilla leijonilla tosin ei ole miekkaa. Samanlaiset miekat, kuin Suomen vaakunassa, esiintyy myös Karjalan vaakunassa, joka esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1562 Ruotsin maakuntavaakunoiden värillisessä piirrossarjassa ja jonka Karjala sai vuonna 1560. Tästä vaakunasta saatiin miekat Suomen vaakunaan. Nämä miekat, ovat kilvoittaneet historiantutkijat erilaisiin näkemyksiin niiden symboliikasta.
Yleisin käsitys taitaa olla se, että käyrä miekka, jota leijona polkee jalkoihinsa, kuvaisi venäläisiä. Tämä käsitys olisi tietenkin looginen, sillä Ruotsi kävi 1500-luvun lopulla Pohjoismaista viisikolmattavuotista sotaa, jota on kutsuttu myös termillä pitkä viha. Silloin taisteltiin nimen omaan Karjalan alueista. Sota päättyi 1595 Täyssinän rauhaan. Tätä ennen oli myös useita yhteenottoja idän suuntaan, kuten mm. sata vuotta aiemmin käyty sota, vanha viha.
Uusimman näkemyksen mukaan (mm. Matti Klinge) sapeli kuitenkin kuvastaa mongoleja, sekä turkkilaisia, jotka pitivät hallussaan suuria maa-alueita nykyisellä Venäjällä ja joita pidettiin yleisesti koko Euroopassa uhkana.

Maailmalla on paljon leijonia vaakunoissa ja tämän Suomen leijonan alkuperää metsästäessä saatetaan mennä hyvinkin pitkälle ja moneen kertaan väärille raiteille. Siksi on turhaa spekuloida olemattomilla leijonilla ja pysyä tosiasioissa: Suomen leijonavaakuna on peräisin Juhana-herttualta ja esiintyy ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan hautamonumentissa.


Lähteet:

Marjo Vilkko - Suomi on ruotsalainen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti