keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Torsten Stålhandske - Tult' iskevi ratsujen raudoista maa

Aloitan virallisesti blogini niinkin kevyellä aiheella, kuin Torsten Stålhandske, jonka maine ja suuruus on kantanut halki vuosisatojen yhdessä johtamiensa hakkapeliittojen kanssa. Iso kiitos sankaruuden muiston säilymisestä kuuluu muuan Zachris Topeliukselle.


Stålhandske oli 30-vuotisen sodan yksi suurimmista sankareista, jossa hänen johtamansa hakkapeliitat (eli suomalainen ratsuväki) tekivät Kustaa II Aadolfin komennossa selvää jälkeä vastustajistaan kerta toisensa jälkeen. Stålhandsken ollessa mukana taistelussa Ruotsi ei hävinnyt kertaakaan. Se kertoo jo omalta osaltaan melkoista tarinaa yhden ihmisen vaikutuksesta näissä taisteluissa. Toki siihen aikaan taistelut olivat niin suuria kokonaisuuksia, ettei voi sanoa yhden ihmisen ratkaisseen mitään, mutta Ruotsin armeija oli osiensa summa ja sen myötä yksi kaikkien aikojen tehokkaimmista ja parhaista armeijoista. Myöhemmin Kustaa II Aadolfin kehittämää ja jalostamaa sotataitoa ihaili eräs korsikalainen keisari, eli Napoleon Bonaparte.

Torsten Stålhandske syntyi Porvoossa 1.9.1593. Vuonna 1598 Stålhandsken ollessa nelivuotias hänen isänsä kaatui Stånge-virran taistelussa kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan (Kaarle IX) johtaman valtaneuvoston välisessä sisällissodassa. Hän aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Vuonna 1622 ollessaan henkivartiokaartin vänrikkinä, Stålhandske matkusti yhdessä Kustaa II Aadolfin kanssa Preussiin. Hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin jalkaväkirykmenttiin, jossa ei kuitenkaan kauaa ehtinyt olla, vaan siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin, josta hänet vuonna 1629 ylennettiin everstiluutnantiksi johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.

Stålhandske oli mukana Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan vuonna 1630, jolloin se nousi Pommerissa maihin. Tunnetuimpia taisteluita, joissa Stålhandsken johtamat hakkapeliitat taistelivat olivat mm. Breitenfeld 1631, Rain 1632, Lützen 1632, Wittstock 1636 ja Breitenfeldin toinen taistelu 1642, jossa Stålhandske lopulta haavoittui vakavasti. Toivuttuaan hänet ylennettiin ratsuväenkenraaliksi.

Vaikka Stålhandske ja hakkapeliitat olivat näyttäneet kyntensä jo aiemminkin, viimeistään ensimmäinen Breitenfeldin taistelu keisarillisia vastaan vuonna 1631 osoitti heidän vahvuutensa ja jopa korvaamattomuutensa. Hakkapeliitat olivat sijoitettuna oikean siiven äärimmäiselle laidalle ja heitä vastaan asettui keisarillisen puolen kuuluisa Pappenheim ratsuväkensä kanssa. Pappenheim hyökkäsi useasti, mutta ei onnistunut tekemään läpimurtoa. Kun tuli vastarynnäkön aika, Pappenheim miehineen ajettiin kentältä, heidän tykistönsä vallattiin ja käännettiin entisiä isäntiään kohti. Breitenfeldin taistelu päättyi "voittamattoman Tillyn" johtaman keisarillisen armeijan lähes täydelliseen tuhoon.

Ruotsin suuri sankarikuningas, Pohjolan leijona, Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa 1632. Zachris Topelius kirjoitti kuninkaan kuoleman jälkeisistä hetkistä ja Stålhandsken osuudesta seuraavanlaisesti:

"Taas ryntäsivät kaikki eteenpäin, ja herttua Bernhard rupesi pääkomentajaksi. Stålhandske löi maahan kaikki, mitä hänen eteensä tuli. Hän valloitti takaisin sen paikan, missä kuningas oli kaatunut. Koko Wallensteinin sotajoukko horjui ja hajosi, kun samassa kuului huuto: "Pappenheim tulee!" Ja Pappenheim tuli kuin kiljuva jalopeura mukanaan 1,500 ratsumiestä. Keisarilliset saivat uutta intoa; syntyi hirveä taistelu. Ruotsin jalkaväki, jossa oli 200 savolaista, ei väistynyt: se kaatui paikalleen pitkänä rivinä, ja tappio näytti olevan käsissä. Mutta Jumala pani sinä päivänä määrän monelle sankarlle. Pappenheim ei tietänyt kuninkaan kuolemasta ja etsi häntä tulisen kiihkeästi. "Missä on Ruotsin kuningas ?" - "Tuolla", sanottin "tuolla hän ratsastaa suomalaisten etupäässä!" Sinne ratsasti Pappenheim, ja siellä hän kaatui. Moni luuli Stålhandsken luodin hänen kaataneen. Keisarillisten joukossa ei ollut toista niin rakastettua kuin Pappenheim; hänen kerallaan raukesi heidän miehuutensa, ja hämmästyen he näkivät uuden ruotsalaisen sotajoukon ikäänkuin maasta kasvavan."

Vaikka sota kävi lopulta yhä sekasortoisemmaksi, niin Stålhandsken ura jatkoi nousuaan. Hän soti taistelusta taisteluun ja vielä vuonna 1644 hän käytännössä ratkaisi Tanskan Koldingissa käydyn lyhyen taistelun lyömällä rynnäköllä tanskalaisen ratsuväen. Pian taistelun jälkeen Stålhandske kuitenkin sairastui vakavasti ja kuoli vain kuusi viikkoa myöhemmin 21.4.1644, kaikista taisteluista hengissä selvinneenä sankarina, jonka nimeä jälkipolvet tuskin milloinkaan tulevat unohtamaan.

Vietettyään koko aikuisikänsä sodassa, Stålhandskelle ei jäänyt aikaa perheen perustamiselle, vaikkakin Tanskan sotaretken aikoihin hän solmikin avioliiton Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa. 

Sanotaan, että Stålhandske oli "tyypillinen ruotsalainen sotilas, niin hyvässä kuin pahassa". Kritiikki on kuitenkin usein kohdistunut mm. liiallisesta mieltymyksestä viiniin, tai tapaansa hankkia sotasaalista. Näidenkin yhteydessä pitäisi katsoa tilannetta enemmän aikakauden näkökulmasta, jolloin molemmat kritiikin kohteina olevat tavat olivat hyvin yleisiä muidenkin sotilaiden keskuudessa. Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee Århusin piispan kirjasto, joka sisältää 890 nidettä ja jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman vastaperustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.


Torsten Stålhandske haudattiin vuonna 1645 Turun tuomiokirkkoon, jossa hänen komea hautamuistomerkkinsä on edelleen nähtävissä.

Lähteet:
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2342/
Zachris Topelius - Välskärin kertomuksia
Zachris Topelius - Maamme kirja
Olavi Antila, Juha E. Tetri - Hakkapeliittain jäljillä - Suomalaiset Euroopan sotakentillä
http://www.rd.fi/hakkapeliitat-ruotsin-salainen-ase

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti