Näytetään tekstit, joissa on tunniste Klaus Fleming. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Klaus Fleming. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. helmikuuta 2016

Jaakko Ilkka - Pakeneva nuijamies

Olen pitkään miettinyt mikä aihe ei vaatisi juuri nyt paikalla käyntiä ja valokuvia, sillä mielessä on monta kohdetta, johon kevään tullen pääsee kuvaamaan ja niistä kirjoittamaan. Päädyin jälleen aiheeseen, joka liittyy vahvasti nuijasotaan, jota on sivuttu blogini teksteissä aiemminkin muutamaan kertaan. Nyt kuitenkin ollaan aiempaa vahvemmin sen ytimessä, sillä aiheena on henkilö, jonka kaikki nimeltä tietävät, nimittäin Jaakko Ilkka.

Kuka oli Jaakko Ilkka ja miksi hän löytyy sijalta 75. Ylen vuonna 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset äänestyksessä? Äänestystulokseen vaikuttaa tietenkin myöhemmin luotu myyttisyys, sillä totuus on, että Jaakko Ilkka ei nuijasodassa voittanut mitään ja ilman totaalisen epäonnistunutta nuijasotaa kukaan ei hänen nimeään historiasta osaisi kaivaa. Voisin jopa sanoa, että Ilkan vahvuudet olivat nimenomaan kaiken sen ulkopuolella, josta hänet tunnetaan, eli ratsutilansa kehittämisessä ja kaupankäynnissä.

Ilkan patsas Ilmajoella

Nuijasota on historian saatossa saanut todellisuutta suuremmat mittasuhteet, vaikka sillä taatusti vaikutusta historian kulkuun onkin ollut. Ennemmin voidaan puhua katastrofista, josta ei hyötynyt kukaan. Ne suuret linjat, kuten Kaarle IX:n valtaannousu ja Klaus Flemingin kuolema, eivät olleet ainakaan suoraan riippuvaisia nuijasodasta. Sota, tai kapina, pitää kuitenkin sisällään mielenkiintoisia kohtauksia, joista kirjoitin mm. Anolan kartanon yhteydessä. Sanoakseni vielä, ettei kukaan saa kuvaa vähättelystä, että nuijasodan n. 3000 talonpojan kaatuminen vastaa nykyisellään n. 75 000 henkeä, eli menetykset olivat tältä osin valtavat ja suhteessa suuremmat, kuin vuoden 1918 vapaussodassa.

Jaakko Ilkka syntyi 1540-luvun puolenvälin paikkeilla Ilmajoella. Tarkkaa ajankohtaa ei ole selvillä, mutta koska hänen poikansa syntyi 1567 on Jaakko Ilkan arveltu syntyneen viimeistään 40-luvun puolivälissä.
Jaakon isä, Pentti Jaakonpoika, oli Ilmajoen toiseksi suurin maanomistaja, eli ihan köyhään perheeseen hän ei syntynyt. Pentti Jaakonpoika isännöi Rahnaston tilaa, josta naimakaupoilla ja omistajan ponnisteluilla kasvoi Ilkkalan ratsutila. 1570 alkanut Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota, eli pitkä viha, kuitenkin kuritti maata sen verran paljon, että tila köyhtyi ja köyhtyneenä Jaakko Ilkka sen peri vuonna 1585. Tila kuitenkin vaurastui nopeasti ahkeruuden ja hyvien päätösten vuoksi. Ilkan toisen vaimon sanotaan olleen ruotsalainen ja hän ilmeisesti osasi ruotsia ja solmi naimakaupoilla hyvät suhteet rannikon ruotsinkielisiin kauppiaisiin. Hän hankki laivan ja alkoi käydä menestyksekästä kauppaa Tukholmaan ja Tallinnaan. Hän tarjosi myös laivaansa kruunun käyttöön, joka oli päätöksenä erinomainen, sillä sota-aikana rahdin tarve oli suuri.

Jaakko Ilkan omaisuus karttui ja hän osti toisenkin tilan, joiden myötä hän pystyi varustamaan kruunulle kaksi hevosta ratsastajineen. Tästä hyvästä kruunu palkitsi hänet verovapaudella, eli rälssillä. Ratsutilan pitäjän piti myös osallistua sotaan ja syksyyn 1592 mennessä hän osallistui kolmeen sotaretkeen Venäjää vastaan.

Jaakko Ilkka oli varakas mies. Vuoden 1591 maakauppiaiden luettelossa Etelä-Pohjanmaan seitsemänneksi varakkain maakauppias. Varallisuuden ohella yhteiskunnallista asemaa korosti vielä muutaman vuoden pesti Ilmajoen nimismiehenä. Ilkan elämä oli ajan oloihin nähden melko rauhallista, kunnes hän tempautui mukaan historian pyörteisiin.

Suomen alueella oli 1590-luvun alkuvuosina rauhatonta ja armeijan ylläpito kurjisti talonpoikia vuosi vuodelta. Linnaleirijärjestelmä onkin yksi painava syy nuijasodan alkamiselle. Tämä on sinänsä ironista, koska Jaakko Ilkka sai toista tilaansa vastaan oikeuden kerätä tuottoisaa linnaleiriä, eli sotaväen ylläpitoon tarkoitettuja majoitus- ja elatusmaksuja.

Juhana III kuoli 1592 ja kuninkaaksi nousi hänen poikansa Sigismund, joka oli myös Puolan kuningas. Sigismund oli katolinen ja vietti aikaansa pääsääntöisesti Puolassa. Hän halusi tehdä Ruotsista jälleen katolisen maan, vaikka ei itse asian eteen juuri mitään tehnyt. Puolan valtaistuimelle Sigismund nousi jo 1587, koska hänen äitinsä Katarina Jagellonica oli Puolan kuningas Sigismund Augustuksen sisar. Sigismundin setä oli Kaarle-herttua, tuleva Kaarle IX. Sigismundin pysyttely Puolassa oli Kaarlelle hyvä asia, koska hän sai ajaa Ruotsissa omia etujaan ja hamuta valtaa ja kruunua näin itselleen. Kaarle oli luterilainen ja otti uskonnon lyömäaseekseen. Kaarlen tiellä oli kuitenkin yksi mies, Klaus Fleming, joka puolusti henkeen ja vereen kuningas Sigismundia. Aatelisto, niin Suomessa, kuin Ruotsissakin tasapainotteli Kaarlen ja Sigismundin välillä, mutta suurin osa kuitenkin näki järkeväksi tukea laillista kuningasta ja hänen marskiaan Klaus Flemingiä. Yksi syy tähän saattoi olla, että aatelisto sai kuninkaan ollessa Puolassa pyörittää valtakuntaa. Aatelistolta ei tukea herunut Kaarlelle ja hän liittoutui talonpoikien ja porvarien kanssa yllyttäen näitä kapinaan: "Onhan teitä niin paljon, että pystytte karistamaan huovit päältänne, jos ei muuten niin aidanseipäillä ja nuijilla!" 

Tilanne oli siis hyvin tulenarka. Klaus Fleming oli perustanut Suomen alueelle sotilasdiktatuurin ja sen ylläpitäminen rasitti jo valmiiksi köyhää kansaa. Nuijasota ei kuitenkaan ollut pelkästään köyhälistön nousu aatelia vastaan, vaan kuten Mirkka Lappalainen on sanonut, se oli "suhteellisen hyvässä asemassa olevien miesten johtama talonpoikaissota, jonka tavoitteena oli Turun ja Viipurin valtaaminen ja Flemingin hallinnon kaataminen"

Vaikka rauha solmittiin Venäjän kanssa Täyssinässä vuonna 1595 ei Fleming suostunut, talonpoikien oletuksesta huolimatta, hajottamaan armeijaa. Hän halusi säilyttää sen, ettei Kaarlen valta nousisi liian suureksi ja pääsisi sitä kautta uhakaamaan Sigismundin asemaa.

Kansan katkeruus kasvoi ja näyttämö oli valmis Jaakko Ilkalle.

Linnaleireistä oli saatu Pohjanmaalla tarpeekseen ja vuonna 1595 koko Pohjanmaan lääni jätti maksamatta linnaleiriä, eli veroa armeijan ylläpitoa varten. Ilkka lyöttäytyi yhteen Kaarle-herttuan käsikassaran, varakkaan kauppiaan Hans Fordellin kanssa ja yhdessä he alkoivat rakentaa vastarintaa. Jaakko Ilkka sai puolelleen seudun talonpojat ja he tyhjensivät muutamassa päivässä maakunnan Flemingin huoveista.
Fleming kuitenkin laittoi sotajoukon kapinallisten perään ja Jaakko Ilkka vangittiin ja vietiin Turun linnaan tammikuussa 1596.

Kapina kyti edelleen ja se puhkesi nuijasodaksi kahakasta Kyrön kirkolla 25.11.1596. Kapinaviestiä vietiin Satakuntaan, Pirkanmaalle ja Savoon. Enää ei oltu puolustuskannalla, vaan nyt käytiin hyökkäyssotaa. Samalla Jaakko Ilkka palasi takaisin. Todennäköisesti häntä autettiin pakenemaan Turun linnan tyrmästä, mutta jotkin lähteet kertovat hänen paenneen käymälästä, ulosteiden poistoon käytetyn aukon kautta. Santeri Ivalo kirjoitti paosta "Huovit olivat unohtaneet ottaa Ilkalta puukon ja tulukset pois, hän kiipesi tyrmänsä katonrajaan kaivamalla laastia kivien välistä, teki vaatteistaan köyden ja pakeni." Pako siis tapahtui, tavalla tai toisella ja Ilkka oli nyt Pohjanmaalla, jossa hänelle tarjottiin päällikkyyttä. Sen hän otti vastaan.

Kapinan alkuvaihetta voi kuvailla menestyksekkääksi, nimittäin vastarintaa ei ollut. 31.12.1596 tilanne kuitenkin muuttui, sillä Fleming keräsi joukkonsa Nokialle, jossa he ottivat ensimmäisen kerran yhteen nuijamiesten kanssa. Flemingin tykkimiehet möyhensivät leiriä yöllä ja aamulla Fleming toimitti tiedon, että rivimiehet saisivat vapaasti palata koteihinsa, kunhan kapinan johtajat luovutettaisiin. Fleming lupasi myös purkaa linnaleirin, joka oli osaltaan suurin syy kapinan aloittamiseen. Suurin osa talonpojista halusi suostua tähän. Jaakko Ilkka ei kuitenkaan jäänyt katsomaan miten kävisi, vaan hän pakeni ensimmäisten joukossa kohti Pohjanmaata.
Päivän kääntyessä iltaan hän kuitenkin huomasi Flemingin miehien jahtaavan häntä tappaen samalla 500-600 miestä Nokian pelloille.

Jaakko Ilkka saapui Ilmajoelle, josta ei kuitenkaan ollut hänelle hyötyä. Hänet vangittiin välittömästi paikallisten toimesta. Flemingin miehet saapuivat Ilmajoelle uuden Pohjanmaan voudin Aabraham Melcherssonin komennossa. Fleming halusi kapinajohtajat Turkuun kuultavaksi ja tuomittavaksi, mutta tammikuun lopulla Melchersson kuitenkin järjesti pikaoikeudenkäynnin, jossa Jaakko Ilkka tuomittiin kuolemaan. Ammattipyöveliä ei ollut, joten vouti pakotti Ilkan naapurin, Pentti Posson, panemaan tuomio käytäntöön Isonkyrön kirkolla. Flemingin kirjoittama kirje ei ehtinyt perille, jossa hän määräsi Jaakko Ilkan toimitettavaksi Turkuun. Ensin Ilkan kädet ja jalat murskattiin tylpällä esineellä, jonka jälkeen hänen oikea kätensä ja pää hakattiin irti. Lopulta ruumis paloiteltiin ja aseteltiin teilipyöriin Ilmajoen kirkon edustalle varoitukseksi muille. Jaakko Ilkka oli kuollut.

Tämän jälkeen alkoi myytin kasvattaminen. Tänä päivänä Jaakko Ilkkaa pidetään pohjalaisen talonpojan sankarina, jonka teot elävät edelleen. Pakko sanoa, että näissä puheissa on suurta romantisointia ja omasta mielestäni tietämättömyyttä, sillä suurin urotyö tuntuu olevan vain Turun linnasta pakeneminen, ratsutilansa hyvä hoito ja kaupankäynti. Nuijasodassa Jaakko Ilkka ei saanut aikaan muuta, kuin satojen talonpoikien teurastuksen, pitkittämällä omaa kuolemaansa pakenemalla Nokialta. Pakeneminen onkin vahvasti läsnä Jaakko Ilkan kohdalla. 

Nuijasota päättyi 24.2.1597 Santavuoren taistelussa talonpoikien täydelliseen tuhoon. Sota oli myös Flemingin ja aatelin näkökulmasta katastrofi, joka repi maan hajalle. Ainoat jotka hyötyivät, olivat satunnaiset palkkasotilaat. Nuijasodassa käytiin Nokian ja Santavuoren taistelujen ohella Ulvilan, Nyystölän ja Suur-Savon taistelut, sekä kaksi pienempää kahakkaa Isokyrössä nuijasodan syttyessä, sekä tammikuun lopulla Tarharannassa. Kaikki suuremmat yhteenotot päättyivät Flemingin joukkojen voittoon. 

Kuinka suuri vaikutus nuijasodalla sitten oli Sigismundin vallan heikentymiselle, ei voida varmasti sanoa. Uskon, että Kaarle-herttua olisi ilmankin pystynyt nousemaan valtaan, sillä valtataistelua käytiin vuosisadan lopulla muutoinkin laajalla rintamalla, jonka sivujuonne nuijasota vain oli. Kaarlen joukot voittivat Sigismundin joukot Marttilan taistelussa 1599, jonka jälkeen hän teloitutti useita Sigismundin kannattajia mm. Turun verilöylyssä. Kaarlesta tuli samana vuonna perintöruhtinas ja 24.2.1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoitti, ettei Sigismund ollut enää Ruotsin kuningas ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Kaarle kruunattiin vasta vuonna 1607 kuninkaaksi, mutta kuningas-nimitystä hän alkoi käyttää jo vuonna 1604. Klaus Fleming ei ollut tätä enää näkemässä, sillä hän kuoli sairaskohtaukseen 13.4.1597.

Lähteet:

Mirkka Lappalainen - Susimessu

tiistai 9. helmikuuta 2016

Kyrön skanssi - Linnake erämaassa

Suomen alueella on historian saatossa ollut useita linnoja ja linnakkeita, osa niistä on hyvin tunnettuja edelleen ja osa on vaipunut aikojen saatossa historian hämärään. Nämä lähes unohdetut linnat ja linnakkeet ovat tietenkin tuhoutuneet ja niistä on jäljellä enää perimätieto, historialliset merkinnät, sekä mahdolliset arkeologiset löydöt. Satakunnan alueella, johon myös tämän tekstin linnake kuuluu, on keskiajalta laskettuna ollut neljä, tai jopa viisi linnaa, tai linnaketta, miten kukakin haluaa kohteita nimittää. Kokemäellä niitä on ollut 1300-1400 -luvuilla mahdollisesti peräti kaksi: Kokemäen linna, sekä joidenkin lähteiden mukaan läheiselle saarelle myöhemmin rakennettu Aborchin linna. Tämän toisen linnan sijainti tosin on edelleen epäselvä ja sen paikaksi on ehdotettu myös nykyisen Porin keskustan kohdalla sijainnutta saarta. Juhana-herttuan perustaessa Poria 1558 mainitaan sen perustamisasiakirjassa paikalla sijainnut linnoitus, samoin kuin Olaus Magnuksen Carta Marinassa on Porin kohdalle jokisuuhun merkitty tornilinna. Tämä saattoi olla Aborchin linna, tai täysin oma "Björneborg", jonka luokse Juhana-herttua valitsi kaupungin paikan. Näiden lisäksi Eurajoella on 1300-1400 -luvuilla ollut Liinmaan linna, toiselta nimeltään Vreghdenborch.
Kokemäen linna purettiin jo vuonna 1367 ja Liinmaan, sekä Aborchin linnat lakkautettiin 1400-luvun aikana. Porin kohdalla sijainnut linnoitus on purettu todennäköisesti viimeistään kaupungin perustamisen, 1500-luvun puolivälin, paikkeilla, jolloin Juhana-herttua alkoi tuoda paikalle kiviä ison kivilinnan rakennusta varten. Hanke ei milloinkaan päässyt alkuun Eerik XIV:n vangittua veljensä Juhanan vuonna 1563.

Näiden linnojen lisäksi on Pohjois-Satakunnan Karviassa sijainnut myöhemmin linnake. Tämä melko vaatimaton hirrestä rakennettu varustus oli nimeltään Kyrön skanssi, Kyrö-skantz, Karvian skanssi tai aiemmin Hämeenskanssi. Tästä linnakkeesta kuulee puhuttavan todella harvoin, jos milloinkaan. Siitä löytyy kyllä jonkin verran tietoa, mutta muutoin se on värikkäästä historiastaan huolimatta osastossa "vaipunut aikojen saatossa historian hämärään".
Karvia kuului muinoin Kyröön, siksi siis nimi Kyrön skanssi.
Karviassa Kyrön skanssia on hyödynnetty mm. vaakunassa, mutta uskallan väittää, että suurin osa alueen ihmisistä ei tuota vaakunan symboliikkaa tunne. Toivottavasti olen väärässä.

Karvian vaakuna.
Viisikulmio viittaa Kyrön skanssiin. 

Palataan siis ajassa taaksepäin, Nuijasodan aikaan ja vuoteen 1597. Silloin Puolan ja Ruotsin kuningas Sigismund käski valtakunnanmarski Klaus Flemingiä perustamaan maalinnakkeen Varsinais-Suomen suojaksi Pohjanmaan talonpoikaiskapinaa vastaan. Fleming rakennutti Kanttiin, vanhan kangastien, eli Kyrönkankaantien varteen, paikkaan jossa tie ylittää joen, ampumahaudat ja kaksi tykkipatteria multavalleineen. Tie toimi kesäisin yhdystienä Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan välillä, se oli yksi valtakunnan pääteistä ja oli ainut kesäaikaan kuljettava yhteys Hämeenlinnasta Vaasaan. Karviaa alettiin vasta näihin aikoihin vakituisesti asuttaa, joten ympäristö oli käytännössä täysin erämaata.

30-vuotisen sodan aikana, vuonna 1635, annettiin Yrjö Juhonpoika Svinhufvudin tehtäväksi perustaa samalle paikalle, nk. Hämeenmetsään, linnake sotilaskarkureiden kiinniottoa varten, sekä turvaamaan matkantekoa kangastiellä. Siihen aikaan karkurit suuntasivat pakonsa Karvian ja Parkanon asuttamattomiin metsiin, jossa oli melko helppo piileskellä. "Ikivanhaksi" sanottu Svinhufvud sai komentoonsa miehistön, joka nousi parhaimmillaan yli sadan miehen vahvuiseksi, jonkin aikaa paikalla vaikutti myös sotapappi. Svinhufvud ei liene onnistunut tehtävässään kovinkaan hyvin, vaikka eräs aikalaistieto väittääkin, että "hän kaikki karanneet soturit ja jalkamiehet, jotka luopuivat Kruunun palveluksesta, on vankeuten pannut, Kruunulle suureksi eduksi ja hyödyksi." 

Karvian Kantin seutua asutettiin 1640-1650 -luvuilla useiden talojen toimesta sen verran, että Yrjö Luukkaanpoika Jämijärveltä sai kenraalikuvernööri Pietari Brahelta luvan perustaa kestikievarin Kyrön skanssin luokse. Kievarin nimi oli Karvian Kantti.

30-vuotinen sota loppui 1648 ja sen jälkeen linnake jäi ilmeisesti tyhjilleen, kunnes sen päälliköksi tuli ensin vuonna 1656 Arvid Mikonpoika Timi ja samana vuonna Anders Rundeel.
Syy näin nopeaan päällikön vaihtoon lienee se, että Kauhajoen talonpoikien saatua tieto Arvid Mikonpoika Timin tulosta, lähtivät he joukolla häntä vastaan. Kauhajoen puolelle tultuaan Timi asettui lepäämään erääseen tupaan, jonne talonpojat hyökkäsivät. Timi ja luutnantti Nandelstad pahoinpideltiin niin pahasti "etteivät koskaan saaneet entistä terveyttään takaisin".

Kyrön skanssin toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1660, jolloin skanssi muutettiin hevostaloksi ja sotaväki vedettiin sieltä pois.

Suomen sodan aikana 1808-1809 linnaketta kunnostettiin uudelleen venäläisiä vastaan ja paikalla tiedetään talonpoikien ja kasakoiden taistelleen. Tästä kahakasta on mahdollisesti kuulien jälkiä paikalla olevasssa Mäki-Kantin aitassa, joka nykyisin onkin paikan vanhin jäljellä oleva rakennus vuodelta 1769. Alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet tulipalossa.
Tänä päivänä skanssin alueen maastossa on havaittavissa yksi raunio ja jokitörmän reunalla on noin metrin korkuinen kaartuva valli, jonka sisäpuolella on noin 15 metriä halkaisijaltaan oleva kuoppa. Kuoppaa on epäilty tervahaudaksi, mutta tutkimuksissa on todettu, ettei näin ole.

Vasemmalla Mäki-Kantin aitta vuodelta 1769. 

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Satakunnassa on keskiajalta laskettuna ollut vielä viides, tai kuudes linnoitus, Porin ja Aborchin epäselvyydestä johtuen. Tämä "kuudes linnoitus" on tosin hyvin uutta tuotantoa, sillä Porin Reposaareen rakennettiin 1930-luvulla rannikkopuolustusjärjestelmä, joka nykyään tunnetaan nimellä Reposaaren linnakepuisto.

Lähteet:

Satakunnan museo - Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna - Toimittanut Niina Uusi-Seppä