Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun tuomiokirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun tuomiokirkko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Åke Tott - Pohjolan lumiaura

Åke Tottista kirjoittaminen on ollut mielessä blogin perustamisesta lähtien. Ensimmäinen kiinnostukseni häneen syttyi jo vuonna 2000 asuessani Eurajoella ja löytäessäni sieltä sattumalta Åke Tottin verikiven. Asuin silloin Eurajoen Kristillisen Opiston alueella, eli enstisellä Lavilan kartanolla, jonka Åke Tott omisti. Päärakennuksen kirjastosta löysinkin juttuja ja historiaa hänestä.
Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa käymään Turun tuomiokirkossa, johon Åke Tott on haudattu. Hetki oli pysäyttävä. Näistä syistä Åke Tott on ansainnut oman katsauksensa blogissani.


Åke Henrikinpoika Tott syntyi 4.6.1598 Lohjalla. Hänen äitinsä oli Kaarina Maununtyttären ja Eerik XIV:n tytär Sigrid. Olenkin aina mietiskellyt asiaa siltä kannalta, että jos historia olisi mennyt hieman toisella tavalla, Åkesta olisi voinut tulla jopa kuningas. Sitä ei tietenkään tapahtunut, vaan kuninkaana oli hänen syntymänsä aikaan äitinsä Sigridin serkku Sigismund, Juhana III:n poika, jonka jälkeen kuninkaaksi nousi Sigridin setä Kaarle IX ja Åke Tottin ollessa 13-vuotias tuli kuninkaaksi Kaarle IX:n poika, mahtava Kustaa II Aadolf - Pohjolan leijona.

Tott oli vasta 15-vuotias, kun hän osallistui Jakob De la Gardien Venäjän retkelle Inkerin sodassa. Tämän jälkeen hän asui useita vuosia ulkomailla, kunnes palasi vuonna 1623 takaisin kotimaahansa Kustaa Aadolfin kamariherraksi. Kustaa II Aadolfin sanotaan olleen Åke Tottin serkku, joka sinänsä on ihan validisti ajateltu. Oikeasti Åke Tottin äiti, Sigrid, oli Kustaa Aadolfin serkku.

Åke Tottista tuli Kustaa Aadolfin luottosotilas ja häntä alettiinkin kutsua nimellä Pohjolan lumiaura.
Hän osallistui Puolan sotaan ja vuonna 1627 hänet ylennettiin everstiksi johtamaan Suomen alueelta värvättyä ratsuväkirykmenttiä. Vuonna 1630 hänestä tuli valtaneuvos, sekä ratsuväen kenraalimajuri ja sen jälkeen kenraali.

Kolmikymmenvuotinen sota oli alkanut jo vuonna 1618, mutta Ruotsi osallistui siihen vasta vuodesta 1630 lähtien. Stralsundiin saapui loppukesästä 1630 Reinhold Metstacken komentama Porin rykmentti ja Klaus Hastfehrin johtama Savon rykmentti. Åke Tottin kyrassieerit, sekä seitsemän komppaniaa Turun läänin, Karjalan ja Uudenmaan ratsuväkeä Torsten Stålhandsken ja Reinhold Wunschin alaisuudessa ehtivät myös perille. Åke Tott osallistui sodassa Grubinin taistelun lisäksi suureen ja voittoisaan Breitenfeldin taisteluun, jossa hän taisteli vasemmalla sivustalla Kustaa Hornin alaisuudessa saksalaisen ratsurykmenttinsä kanssa.

Åke Tottin sotilasura katkesi kuitenkin sairasteluun ja hän palasi takaisin Ruotsiin vuonna 1633 mukanaa kuninkaan ruumis. Kustaa II Aadolf oli kaatunut Lützenin taistelussa edellisen vuoden marraskuussa.

Vuonna 1630 (joissain lähteissä vuonna 1631) Tott sai sotamarsalkan arvon palkkiona ansioistaan ja Eurajoen kolme kartanoa maksuna ratsuväkikomppanian kolmevuotisesta varustamisesta ja ylläpidosta, muistuteltuaan kuningasta aikansa tällaisesta lupauksesta. Ne olivat Vuojoen, Lavilan, sekä Irjanteen kartanot.

Åke Tott oli näkyvä ja vaikutusvaltainen mies Eurajoella. Hänestä ei ehkä pidetty kovinkaan paljon, kuten on sanottu, että hänestä ei myöskään pidetty muiden upseerien keskuudessa.
Niin tai näin, Tott perusti Eurajoen Irjanteelle ensimmäisen vesivoimalla toimivan kaupallisen sahan, tai ainakin aloitti sopimalla asukkaiden kanssa Irjanteen kosken käytöstä. Kyläläisille luvattiin vastineeksi jauhatusvuoroja Tottin myllyissä. Itse sahan rakennustyöt aloitettiin vasta Åke Tottin kuoleman jälkeen vuonna 1644.

Ja sitten se kuolema.

Åke Tott kuoli Lavilan kartanolla verensyöksyyn 42-vuotiaana, vuonna 1640. Matkalla kirkkomaalle hänen verta kerrotaan läikähtäneen matkan varrella olevalle kivelle. Tämä kivi kantaa nykyisin nimeä Åke Tottin verikivi ja kiveen on kaiverrettu tämä tieto. Kivi löytyy läheltä Eurajoen keskustaa, tien vierestä Lavilan kartanon ja kirkon puolimatkasta.

Åke Tottin verikivi

Åke Tott haudattiin Turun tuomiokirkkoon Tott-suvun kappeliin (Pyhän Laurentiuksen kappeliin), jonne on haudattu myös hänen molemmat vaimonsa, vuonna 1638 kuollut Sigrid Bjelkke ja 1684 kuollut Kristina Brahe, Pietari Brahen sisar. Kirkon lattiatasolla on kuitenkin Åke Tottin seurana hänen äitinsä Sigrid Vaasa.

Peter Schultzin veistämät kokovartalopatsaat
Turun tuomiokirkossa. 

Tottin hautajaiset olivat hyvin juhlalliset, niissä oli mukana mm. neljä 120 miehen komppaniaa ja 52 pappia. Hautajaisissa saarnasi Isaacus Rothovius. Vuonna 1676 Pietari Brahe pystytti Tott-suvulle mausoleumin tuomiokirkkoon. Vaikka Kristina Brahe kuoli vasta 1684, veisti tunnettu Peter Schultz Tukholmassa mustasta ja valkoisesta marmorista Tottien hautakappeliin, jo vuonna 1678 valmistuneet, Åke Tottin ja Kristina Brahen kokovartalopatsaat.

Åke Tottin muistokivi Irjanteen kirkon pihamaalla, Eurajoella.
Kivessä lukee:
"Sotamarsalkka Åke Tott
Kuningas Kustaa II Aadolfin lumiaura
30-vuotisessa sodassa
Vuojoen isäntä 1630-1640
Kuoli täällä 1640
Ruumis Turun tuomiokirkossa
Pystytti Eurajoen kotiseutuyhdistys
Lahjoitti Eurajoen Säästöpankki 1976"

Åke Tott oli monella tapaa suurvalta-ajan alkupuolen soturin ruumiillistuma, urhoollinen, häikäilemätön, riidanhaluinen, ylpeä, saaliinhimoinen ja uhkarohkea, mies, joka oli valmis mihin tahansa.

Lähteet:

Olavi Antila, Juha E. Tetri - Hakkapeliittain jäljillä - Suomalaiset Euroopan sotakentillä

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Torsten Stålhandske - Tult' iskevi ratsujen raudoista maa

Aloitan virallisesti blogini niinkin kevyellä aiheella, kuin Torsten Stålhandske, jonka maine ja suuruus on kantanut halki vuosisatojen yhdessä johtamiensa hakkapeliittojen kanssa. Iso kiitos sankaruuden muiston säilymisestä kuuluu muuan Zachris Topeliukselle.


Stålhandske oli 30-vuotisen sodan yksi suurimmista sankareista, jossa hänen johtamansa hakkapeliitat (eli suomalainen ratsuväki) tekivät Kustaa II Aadolfin komennossa selvää jälkeä vastustajistaan kerta toisensa jälkeen. Stålhandsken ollessa mukana taistelussa Ruotsi ei hävinnyt kertaakaan. Se kertoo jo omalta osaltaan melkoista tarinaa yhden ihmisen vaikutuksesta näissä taisteluissa. Toki siihen aikaan taistelut olivat niin suuria kokonaisuuksia, ettei voi sanoa yhden ihmisen ratkaisseen mitään, mutta Ruotsin armeija oli osiensa summa ja sen myötä yksi kaikkien aikojen tehokkaimmista ja parhaista armeijoista. Myöhemmin Kustaa II Aadolfin kehittämää ja jalostamaa sotataitoa ihaili eräs korsikalainen keisari, eli Napoleon Bonaparte.

Torsten Stålhandske syntyi Porvoossa 1.9.1593. Vuonna 1598 Stålhandsken ollessa nelivuotias hänen isänsä kaatui Stånge-virran taistelussa kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan (Kaarle IX) johtaman valtaneuvoston välisessä sisällissodassa. Hän aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Vuonna 1622 ollessaan henkivartiokaartin vänrikkinä, Stålhandske matkusti yhdessä Kustaa II Aadolfin kanssa Preussiin. Hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin jalkaväkirykmenttiin, jossa ei kuitenkaan kauaa ehtinyt olla, vaan siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin, josta hänet vuonna 1629 ylennettiin everstiluutnantiksi johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.

Stålhandske oli mukana Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan vuonna 1630, jolloin se nousi Pommerissa maihin. Tunnetuimpia taisteluita, joissa Stålhandsken johtamat hakkapeliitat taistelivat olivat mm. Breitenfeld 1631, Rain 1632, Lützen 1632, Wittstock 1636 ja Breitenfeldin toinen taistelu 1642, jossa Stålhandske lopulta haavoittui vakavasti. Toivuttuaan hänet ylennettiin ratsuväenkenraaliksi.

Vaikka Stålhandske ja hakkapeliitat olivat näyttäneet kyntensä jo aiemminkin, viimeistään ensimmäinen Breitenfeldin taistelu keisarillisia vastaan vuonna 1631 osoitti heidän vahvuutensa ja jopa korvaamattomuutensa. Hakkapeliitat olivat sijoitettuna oikean siiven äärimmäiselle laidalle ja heitä vastaan asettui keisarillisen puolen kuuluisa Pappenheim ratsuväkensä kanssa. Pappenheim hyökkäsi useasti, mutta ei onnistunut tekemään läpimurtoa. Kun tuli vastarynnäkön aika, Pappenheim miehineen ajettiin kentältä, heidän tykistönsä vallattiin ja käännettiin entisiä isäntiään kohti. Breitenfeldin taistelu päättyi "voittamattoman Tillyn" johtaman keisarillisen armeijan lähes täydelliseen tuhoon.

Ruotsin suuri sankarikuningas, Pohjolan leijona, Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa 1632. Zachris Topelius kirjoitti kuninkaan kuoleman jälkeisistä hetkistä ja Stålhandsken osuudesta seuraavanlaisesti:

"Taas ryntäsivät kaikki eteenpäin, ja herttua Bernhard rupesi pääkomentajaksi. Stålhandske löi maahan kaikki, mitä hänen eteensä tuli. Hän valloitti takaisin sen paikan, missä kuningas oli kaatunut. Koko Wallensteinin sotajoukko horjui ja hajosi, kun samassa kuului huuto: "Pappenheim tulee!" Ja Pappenheim tuli kuin kiljuva jalopeura mukanaan 1,500 ratsumiestä. Keisarilliset saivat uutta intoa; syntyi hirveä taistelu. Ruotsin jalkaväki, jossa oli 200 savolaista, ei väistynyt: se kaatui paikalleen pitkänä rivinä, ja tappio näytti olevan käsissä. Mutta Jumala pani sinä päivänä määrän monelle sankarlle. Pappenheim ei tietänyt kuninkaan kuolemasta ja etsi häntä tulisen kiihkeästi. "Missä on Ruotsin kuningas ?" - "Tuolla", sanottin "tuolla hän ratsastaa suomalaisten etupäässä!" Sinne ratsasti Pappenheim, ja siellä hän kaatui. Moni luuli Stålhandsken luodin hänen kaataneen. Keisarillisten joukossa ei ollut toista niin rakastettua kuin Pappenheim; hänen kerallaan raukesi heidän miehuutensa, ja hämmästyen he näkivät uuden ruotsalaisen sotajoukon ikäänkuin maasta kasvavan."

Vaikka sota kävi lopulta yhä sekasortoisemmaksi, niin Stålhandsken ura jatkoi nousuaan. Hän soti taistelusta taisteluun ja vielä vuonna 1644 hän käytännössä ratkaisi Tanskan Koldingissa käydyn lyhyen taistelun lyömällä rynnäköllä tanskalaisen ratsuväen. Pian taistelun jälkeen Stålhandske kuitenkin sairastui vakavasti ja kuoli vain kuusi viikkoa myöhemmin 21.4.1644, kaikista taisteluista hengissä selvinneenä sankarina, jonka nimeä jälkipolvet tuskin milloinkaan tulevat unohtamaan.

Vietettyään koko aikuisikänsä sodassa, Stålhandskelle ei jäänyt aikaa perheen perustamiselle, vaikkakin Tanskan sotaretken aikoihin hän solmikin avioliiton Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa. 

Sanotaan, että Stålhandske oli "tyypillinen ruotsalainen sotilas, niin hyvässä kuin pahassa". Kritiikki on kuitenkin usein kohdistunut mm. liiallisesta mieltymyksestä viiniin, tai tapaansa hankkia sotasaalista. Näidenkin yhteydessä pitäisi katsoa tilannetta enemmän aikakauden näkökulmasta, jolloin molemmat kritiikin kohteina olevat tavat olivat hyvin yleisiä muidenkin sotilaiden keskuudessa. Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee Århusin piispan kirjasto, joka sisältää 890 nidettä ja jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman vastaperustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.


Torsten Stålhandske haudattiin vuonna 1645 Turun tuomiokirkkoon, jossa hänen komea hautamuistomerkkinsä on edelleen nähtävissä.

Lähteet:

Zachris Topelius - Välskärin kertomuksia

Zachris Topelius - Maamme kirja

Olavi Antila, Juha E. Tetri - Hakkapeliittain jäljillä - Suomalaiset Euroopan sotakentillä