Alla kasvon kaikkivallan - Tarinoita historiasta: keskiaika

Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskiaika. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Keskiaikainen Ulvila - Wlspby - Kadonnut kaupunki

Turku 1229, Porvoo 1380, Viipuri 1403, Rauma 1442, Naantali 1443. Mikä puuttuu joukosta? Tietenkin Ulvila 1365, Suomen alueen keskiaikaisten kaupunkien keskuudessa ainoa lähes täysin kadonnut kaupunki. Sillä tarkoitan, että kaupungista ei ole jäljellä kuin keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko, josta kirjoitinkin jo aiemmin, sekä Kellarimäen rauniot. Ulvila on kyllä edelleen olemassa, mutta nykyinen Ulvila ei periaatteessa ole suoraa jatkumoa keskiaikaiselle kaupungille. Harva tietää kadonneen kaupungin sijaintia, eikä se maisemassa enää edes erotu. On surullista, mutta samalla myös kiehtovaa ajatella nykyisen peltoalueen olleen Suomen yhden kuudesta keskiaikaisen kaupungin sijainnista. Ulvila oli niistä kaupungeista toiseksi vanhin heti Turun jälkeen, ja myös Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki. Alue sijoittuu nykyisin Ulvilan Pyhän Olavin kirkolta Isokartanon pellolle, sekä Kellarimäen alueelle.

Tällä peltoalueella oli Ulvilan kaupunki,
kaukana keskellä on Isokartano,
jonka takana Pyhän Olavin kirkko,
oikealla oleva metsikkö on Kellarimäki

Mitä tiedetään keskiaikaisesta Ulvilasta?

Aluksi ajattelin helpoimman vastauksen olevan, ettei juuri yhtään mitään, sillä alueen kaivaukset ovat olleet häpeällisen vähäisiä, eikä merkintöjä, aikalaiskuvauksia, tai muutakaan tietoa ole kovinkaan paljon säilynyt. Ulvilasta ei myöskään ole kaupunkiarkeologista selvitystä, jollainen on Suomen muista keskiaikaisista kaupungeista. Osa tunnetuista muinaisjäännöksistä, kuten Kellarimäki, ovat käytännössä täysin tutkimattomia ja niiden alkuperä ja historia on vain arvailujen varassa. Kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessa huomasin, että tietoa oli yllättävän paljon, vaikka tarkempaa kuvaa kaupungista ja sen olemuksesta on vaikea hahmottaa. Toivotaan myös, että saan tulevaisuudessa täydentää tätä kirjoitusta useaan kertaan, kun uutta tietoa saadaan selville. Vaikka teksti on pitkä, keksin silti valtavasti asioita, joihin haluaisin saada selvyyden.

Matkaan siis!

Ulvilan kaupungin perustamisasiakirjana pidetään kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen 7.2.1365 antamaa kirjettä, jonka mukaan hän otti Ulvilan asukkaat suojelukseensa ja sijoitti heidät kaupungin lain piiriin. Kaupunki tosin saattaa olla tätä vanhempi, sillä jo 3.9.1347 kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Ulvilan asukkaille luvan käydä markkina-aikaan kauppaa Kokemäellä. Kuningas Albrekt vahvisti tämän oikeuden samana päivänä, kun myönsi kaupungille privilegiot. Kaupunkiaikaa kesti vajaat 200 vuotta vuoteen 1550, jolloin kuningas Kustaa Vaasa määräsi Ulvilan porvarit muuttamaan vastaperustettuun Helsinkiin. Tämän muuton myötä Ulvilan keskiaikainen kaupunki lakkasi olemasta. Kovin kauaa eivät ulvilalaiset kuitenkaan Helsingissä aikaansa kuluttaneet, sillä jo vuonna 1558 kuningas antoi heille luvan palata takaisin Satakuntaan rakentamaan uutta kaupunkia. Siihen aikaan Ulvila oli jo maankohoamisen myötä jäänyt kauas jokisuusta, joten Kustaa Vaasan poika, Juhana herttua, perusti uuden kaupungin lähemmäs merta, joka sai nimekseen Björneborg eli Pori. Voidaan siis ajatella, että nykyinen Pori on jatkumoa keskiaikaiselle Ulvilalle. Perustetun Porin kaupungin paikalla on todennäköisesti myös sijainnut aiemmin useaan kertaan mainitsemani Aborchin linna.

Mutta takaisin keskiaikaiseen Ulvilaan.

Olen kirjoittanut aiemmin Liikistöstä, jonka alue liittyy vahvasti myös Ulvilan historiaan. Liikistö löytyy joidenkin arvioiden mukaan al-Idrisin vuonna 1154 valmistuneesta maailmankartasta Tabula Rogerianasta nimellä Ragvalda. Liikistö sijaitsi Ravanin kylässä, joka on ruotsinkieliseltä nimeltään Ragvaldsby. Liikistössä on sijainnut ainakin yksi kirkko, sekä ylempänä joella toinen, nykyisen Nakkilan kunnan alueella sijaitsevan Anolan kartanon omistamalla Kirkkosaarella. Liikistöstä kirkko siirrettiin n. 1,5 km päähän nykyisen Pyhän Olavin kirkon paikalle luultavasti vuonna 1332. Asiasta ei tosin täyttä varmuutta ole. Ensimmäinen kirkko uudella paikalla on mahdollisesti ollut puinen, vaikka kivikirkonkaan rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa. Sen rakentamisajankohdan arviot ovat niinkin laajat kuin 1332-1510.

Pyhän Olavin kirkko

Kirkon ympäristöön kuitenkin muodostui Ulvilan kaupunki.

Ulvila oli erityisen hyvällä paikalla Kokemäenjoen suulla, josta kauppiaat olivat jo vuosisatoja seilanneet sisämaahan. Hansakauppiaat tarvitsivat sataman ja tukikohdan, jollaisen Ulvilan seutu heille tarjosi. Suomalaisen oikeuden kylistä pääosaa pidetään jo rautakaudella syntyneinä, kun taas ruotsalaisen oikeuden kylien katsotaan syntyneen keskiajalla, lähinnä 1200–1400-luvuilla. Suomalaisen oikeuden kyliä Ulvilassa oli vain kuusi. Niistä lähinnä jokisuuta on Haistila, joka sittemmin on muodostanut yhteisen jakokunnan joen pohjoispuolella sijaitsevien Vanhakylän, Ravanin ja Pappilan kanssa. Vanhakylän ja Ravanin sekä ilmeisesti myös Pappilan kylien asutus on syntynyt todennäköisesti jo 1200-luvulla. Näiden kaikkien kylien alueilla oleilleet kauppiaat keskitettiin 1300-luvun puolivälissä muodostettuun Ulvilan kaupunkiin.

Pyhän Olavin kirkon portilla oleva teksti

Ulvilasta Turkuun johti Huovintie, joka kulki Ulvilasta lähtiessä joen pohjoispuolta Ravaniin, jossa oli ikivanha Kokemäenjoen ylityspaikka ja joen toisella puolella oleva Haistilan lauttaranta. Ulvilassa kulki myös Pohjanlahden rantatie, joka kulki Turun ja Korsholman linnojen välillä. Porin kohdalla se kiersi Ulvilan kautta, koska Porin alueen luodot eivät mahdollistaneet jokisuiston ylittämistä. Lisäksi alueella kulki Pyhän Henrikin pyhiinvaellusreitistö.

Olisiko Ulvilassa voinut näyttää tältä?

Vaikka Liikistö mainitaan varmuudella jo vuonna 1311 kirkon rakentamista koskevassa kirjeessä, ja niinikään kirkon rakentamista koskevassa piispa Pentin (Bengt) asiakirjassa vuodelta 1332, niin Ulvila (Vlspby) mainitaan ensimmäisen kerran laamanni Jakob Andrissonin toukokuussa 1344 antamassa kaupanvahvistuksessa. Kolme vuotta myöhemmin maaliskuussa 1347 Jakob todisti, että samainen kauppa oli aikoinaan vahvistettu Ulvilan Pyhän Gertrudin (Pyhä Kerttuli) kiltatuvassa pitäjäläisten, kirkkoherran ja kaupunkilaisten läsnä ollessa. Perimätiedon mukaan Pyhän Gertrudin kiltatalo sijaitsi nykyäänkin alueella hyvin erottuvalla Kellarimäellä, ja siellä oleva 13 x 13 metrin kokoinen kellari olisi jäänyt kiltatuvasta jäljelle. On myös mahdollista, että Kellarimäen rakennusjäännös liittyy 1550-luvulla toimineeseen Ulvilan kuninkaankartanoon, jossa tehtiin huomattavia rakennustöitä ja mm. kaksi kellaria vuonna 1554. Joka tapauksessa Kellarimäki on alue johon pitäisi keskittää laajoja tutkimuksia, kuten luonnollisesti koko keskiaikaisen kaupungin alueeseen.

Kellarimäki

Georg Haggrén julkaisi yhteenvedon vuonna 2000 Ulvilan 1970-luvun kaivausten löytöaineiston lasifragmenteista, ja sen perusteella keskiaikaisen Ulvilan taloissa nautittiin juomia Böömissä ja itäisen Saksan alueella valmistetuista lasipikareista. Erityisen mielenkiintoista on, että Ulvilan ja Turun arkeologisten kaivausten perusteella keskiajalla käytössä olleen lasitavaran määrä on ainakin näissä kahdessa suomalaisessa kaupungissa ollut eräisiin Ruotsin keskisuuriin kaupunkeihin kuten Lodöseen ja Söderköpingiin verrattuna huomattavan suuri ja lasiastioiden käyttö levisi myöhäiskeskiajalla myös sisämaan vauraista talouksista ainakin linnoihin ja kartanoihin.

Ulvilan keskiaikaisen kaupungin sijainti kartalla

Miten Ulvila sitten vertautuu väkiluvultaan muihin sen ajan kaupunkeihin?

Turku oli Suomen alueen kaupungeista ylivoimaisesti suurin, mutta Ulvila ja Rauma olivat suunnilleen samankokoisia, eli n. 5-6 kertaa Turkua pienempiä. Tällainen vertailu ja väkiluvun arviointi on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja perustuukin pääosin sellaisiin laskelmiin, jotka ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia.

Mielikuvissa Ulvila saattoi olla tällainen,
mitään varmuutta kuitenkaan kaupungin taloista
tai kaduista ei ole olemassa

Ulvilan kruunulle maksama sääntövero vuosina 1540–51 oli 100 markkaa rahaa ja yhteensä 2 markkaa 2 äyriä tonttiveroa. Ulvilaan verrattuna Turun sääntövero oli siihen aikaan noin kuusinkertainen. Mikäli kaupunkien kokoa halutaan arvioida veronmaksajien ja sääntöveron ilmentämänä väkilukuna, Ulvilan kaupungin väkiluku olisi ollut vuoden 1548 tietojen perusteella noin 580. Samaan aikaan Turun väkiluku oli noin 2230.

Ulvilan sinetissä oli W-kirjain lyhenteenä kaupungin ruotsinkielisestä nimestä Wlpsby. Kaupungin sinetillä vahvistettiin 1427 maakauppa, jonka vahvistajien joukossa mainitaan olleen Ulvilan pormestarit Thomas Pedersson ja Anund Nilsson. Kaupunginlain mukaan kaupungin sinettiä, privilegiokirjeitä ja muistikirjaa tuli säilyttää erityisessä huoneessa tai lukollisessa kirstussa ja kaikista kaupungin alueella olevista kiinteistöistä tehdyt kaupat tuli joko vahvistaa kaupungin sinetillä sinetöidyllä asiakirjalla tai merkitä niitä koskevat tiedot kaupungin muistikirjaan. Ulvilan kaupungin muistikirjaa, tilejä, raadin oikeuspöytäkirjoja tai kopiokirjoja ei ikävä kyllä ole säilynyt, eikä kaupungin raadin tai sen porvariyhteisön nimissä annettuja asiakirjoja tai lähetettyjä kirjeitä tunneta toistaiseksi lainkaan. Alkuperäiset privilegiokirjeet ovat kadonneet ja niiden kopioita on säilynyt vain muiden kokoelmien kautta.

Ulvilan sinetti

Kaupunkiajalta ei myöskään ole säilynyt kartta-aineistoa. Vanhakylän ja sen lähikylien alueen vanhimmat kartat ovat 1690-luvun geometrisia karttoja ja 1760-luvun lopun isojakokarttoja. Kummassakaan ei ole mainintoja muinaisesta kaupunkialueesta. Kartoista selviää sen verran, että kaupunkialueen halki on kulkenut nyttemmin poiskynnetty pohjois-eteläsuuntainen Keskitieksi kutsuttu tie. Tien varrella olevalta Isokartanon pellolta on 1900-luvun ojituksen yhteydessä löytynyt pieni kiviholvisilta. Keskitie kulki Kellarimäen alueen halki ja jatkui mahdollisesti Pappilaan saakka.

Ulvilan pappilasta muodostettiin vuonna 1551 kuninkaankartano. Kuningas Kustaa Vaasa oli antanut tästä määräyksen jo syyskuussa 1549, eli ennen kuin itse kaupunki lakkautettiin. Kuninkaankartanoon liitettiin pappilan ohella Isokartanon isännän Gustaf Fincken omistama peltokappale, Lukkarinluoto sekä osa erään Severin Larssonin perillisten omistamasta tilasta, joka oli rälssimaata. Muutama vuosi myöhemmin kartanoa laajennettiin vielä Brita Flemingiltä saadulla maalla. Kartanosta tuli Ala-Satakunnan hallintokeskus, jonka ensimmäinen vouti Mats von Klefven otti 22.6.1551 vastaan.

Keskiaikainen Ulvila sijaitsi videon kuvaamalla alueella. Ensin siinä näkyy Pyhän Olavin kirkko, sitten Isokartano peltoalueineen, ja lopuksi etualalla metsäalue, joka on Kellarimäki.

Ulvilan kaupunkioikeudet siirrettiin vuonna 1558 Porille ja hallinto sen uuteen kuninkaankartanoon Porin perustamisen yhteydessä. Viimeistään sen myötä keskiajalla syntyneen Ulvilan oleminen päättyi. 442 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, Ulvilan kunta alkoi jälleen käyttää nimitystä kaupunki.

Lähteet:

Ulvila. Arkeologinen selvitys ja tarkkuusinventointi. Kellarimäen asemakaava-alue - FT Kari Uotila ja FT Georg Haggrén

Suomen pienet kaupungit keskiajalla - Tapio Salminen

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Hausen, Reinhold: Finlands medeltidssigill i afbild utgifna af Finlands statsarkiv genom Reinhold Hausen. Suomen kansallisarkisto, 1900

https://keskiaikaisettiet.wordpress.com/pohjanlahden-rantatie/

Ulvilan asutuksen, seurakunnan ja kaupungin synnystä, s. 57–100 - Jalmari Jaakkola

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Kokemäen linna - "Fortalicium seu castrum"

Jokainen tuntee linnat Turussa, Hämeessä ja Savossa, ehkä jopa Viipurissa, Ahvenanmaalla ja Raaseporissa. Ovathan ne vieläkin olemassa. Vähemmän tunnettuja ovat täysin kadonneet, mm. aiemmin esittelemäni Liinmaan linna, eli Vreghdenborch Eurajoella, ja tässä kirjoituksessa avattava Kokemäen linna.

Vertailukohteeksi Kokemäen linnalle ei tietenkään sovi mahtavat Turun tai Hämeen linnat, mutta mielenkiintoinen asia se on siitä huolimatta, että saarella, keskellä Kokemäenjokea, on seissyt ihan oikea linna. Satakunta on kiinnostava näiden kadonneiden linnojen suhteen. Jo aiemmin mainitsemani Liinmaan linna näkyy enää maaston muodoista, Aborchin linnasta ei tiedetä edes sijaintia; tätä tulen avaamaan myöhemmin ja myös esittämään näkemykseni sen sijainnista. Myös Kyrön skanssia, josta olen kirjoittanut, voidaan pitää linnana, vaikka imartelevampi nimitys sille onkin linnake.

Mennäänpäs siis Kokemäelle. Paikkaan, jossa jo rautakaudella on sanottu sijainneen Teljän kauppapaikka, ja jossa perimätiedon mukaan Piispa Henrik yöpyi ja saarnasi ennen loppuaan Köyliönjärven jäällä. Kokemäen halki kulkee Kokemäenjoki. Keskellä jokea seisoo Linnaluoto-niminen saari n. kolme kilometriä alajuoksuun Kokemäen keskustasta. Tällä saarella on sijainnut Kokemäen linna. Saaresta on käytetty nimitystä Forsbyn linnaluoto ja Koskenkylän linnaluoto, mutta sitä ei pidä sekoittaa Harolan linnaluotoon, joka sijaitsee myös Kokemäellä, tosin yläjuoksussa jonkin verran kauempana keskustasta.

H.A. Reinholmin asemapiirros Linnaluodolla
olevista rakenteista

Kokemäen linnan tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tunneta, mutta purkamisajankohta ja syy siihen tiedetään. Se selviää kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen kirjeestä, joka on päivätty 12.7.1367. Kirje on kopioitu Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan 1474-1486. Kirjeessä kuningas määrää linnan "revittäväksi", eli purettavaksi ja siirrettäväksi sopivampaan paikkaan. Tämä uudelleen rakennettu linna on todennäköisesti alussa mainitsemani Liinmaan linna. Linnan purkaminen taas johtui siitä, että alueen asukkaat olivat valittaneet, että linna tuotti niin suuren rasituksen, etteivät he kyenneet sitä kantamaan.

Kokemäen linna oli hallintokeskus, johon ympäröivien asukkaiden verot koottiin ja jota veroa maksaneet talonpojat ylläpitivät. Yhdenkään linnanvoudin nimeä ei tiedetä, ja vaikka Kokemäeltä tunnetaan viisi 1300-luvulla päivättyä asiakirjaa, yhtään linnassa päivättyä tekstiä ei ole säilynyt. Mutta se tiedetään, että linna sijaitsi strategisesti erinomaisella paikalla. Sieltä käsin pystyttiin vartioimaan paitsi joen liikennettä, myös sen molempia rantoja.

Linnaluoto - J. Hokkanen 2014

Joen etelärannalla sijaitsee rautakauden loppuun asti käytössä ollut Äimälän Leikkimäen kalmisto, jonka hautaukset ovat saattaneet ulottua jopa 1200-luvulle asti. Merkittävimmät löydöt kalmistosta ovat hopeakoristeinen miekka, joka on ajoitettu vuosille 950-1000, sekä vaaka ja siihen kuuluneet punnukset.

Linnan rakentamisajankohtaa voidaan päätellä olemassaolevan tiedon valossa. Topografialtaan Kokemäen linnaluoto muistuttaa useita Suomesta tunnettuja neliömäisiä vallihaudoin varustettuja linnakumpuja, jotka sijoittuvat 1200-luvun lopulta 1400-luvun alkuun. Linnaluodolta on löydetty rautakaudelle tai varhaiseen keskiaikaan ajoittuvaa keramiikkaa, joten luodolla on ollut toimintaa viimeistään 1200-luvulla, tai jopa aiemmin. Tosin paikan merkityksestä tuohon aikaan ei ole selvyyttä. Linnaluodolta on löytynyt tiilimurskaa, mutta harmaakivirakenteita ei toistaiseksi tunneta. Tiilien käyttö viittaa 1300-luvun puolenvälin jälkeiseen aikaan. Todennäköisesti suurin osa Linnaluodon rakenteista on kuitenkin ollut puisia. Eräs mahdollinen rakennusajankohta on 1324-1325, jolloin Matias Kettilmundinpoika toimi Suomen käskynhaltijana.

Sivuhuomatuksena mainittakoon Matias Kettilmundinpojan yhteys aiemmin kirjoittamaani tekstiin Nyköpingin pidoista. Matias Kettilmundinpoika kuului herttua Erik Maununpojan lähipiiriin. Kun kuningas Birger Maununpoika vuonna 1317 vangitsi ja surmasi molemmat veljensä, Erikin ja Valdemarin, suurylimykset karkottivat kuninkaan ja valitsivat Matias Kettilmundinpojan drotsiksi, joka oli hallinnon ja oikeudenhoidon ylin valvoja. Kun kolmevuotias Maunu Eerikinpoika valittiin 1319 Ruotsin kuninkaaksi, Matias Kettilmundinpojasta tuli holhoojahallituksen johtaja. Vuonna 1322 hänet kuitenkin syrjäytettiin ja hänestä tuli Suomen käskynhaltija, jonka hallussa olivat 1324-1326 Turun ja Hämeen linnat sekä koko läntinen Suomi. Tähän ajankohtaan myös Kokemäen linnan rakentaminen saattaa ajoittua.

Näköala Forsbyn rannalta Linnaluotoon 1885,
Agathon Reinholmin piirros

Näkymä Linnaluodolle 1807,
Carl Gustav Ramsay

Mitä tiedetään sitten linnan koosta? Muinaisjäännös on n. 30 x 40 metrin laajuinen tasanne, jonka pohjoissivulla on n. 25 metriä pitkä ja yli 1,5 metriä korkea valli ja vallihauta. Aivan Linnaluodossa kiinni olevalla Katavaluodolla on ollut pyöreä, n. 18 metriä ympärysmitaltaan oleva tiilestä ja harmaakivestä muurattu rakennus.

Mielenkiintoisena lisänä alueeseen voi vielä kertoa Linnaluodosta n. kilometrin verran Kokemäen keskustaan päin olevan Isoluodon ja sen edessä olevan pienemmän saaren. Tällä saarella sijaitsi harmaakivestä muurattu neliskulmainen vankitorni, kistu. Tornin sivun pituus oli yli 5 metriä ja korkeutta sillä oli yli 14 metriä. Rannasta luodolle oli johtanut holvattu silta. Rannalla sijaitsi Kokemäenkartano, jonka omistaja oli käskenyt purkaa tornin viimeiset jäännökset vuonna 1834. Kistulla ei tiedetä kuitenkaan olevan yhteyttä Kokemäen linnaan, vaikkakin Isoluotoa on joissain päätelmissä pidetty jopa Aborchin linnan sijaintina. Itse en siihen usko, sillä Aborchin linna oli varmuudella olemassa vuonna 1395, eikä käy järkeen, että alle 30 vuotta Kokemäen linnan purkamisesta, olisi rakennettu viereiselle saarelle uusi linna. Varsinkin, kun purkaminen johtui liiallisesta rasitteesta alueen väestölle.

Kokemäenkartanon kistu,
Johan Fredrik Weberin maalaus 1799

Vanhaa tietä Kokemäelle ajellessa ja joelle katsellessa voi vain ihmetellä sitä asiaa, että ensin yhdellä saarella on sijainnut keskiaikainen linna ja seuraavalla saarella iso kivinen vankityrmä.

Linnaluodon sijainti kartalla

Lähteet:

Tapio Salminen: Joki ja sen väki – Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Tapio Salminen: Kokemäen linna, Aborch ja Vreghdenborch – lähteiden ja tutkimuksen uudelleenarviointi

maanantai 20. helmikuuta 2017

Rauman kirkot - Pyhän Ristin kirkko ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot

Aloitan tämän näin kevyesti sanomalla, että Vanha Rauma on yksi hienoimmista ja vaikuttavimmista kohteista Suomessa. Jos minun pitäisi antaa muutama kohde Suomesta jollekin täysin tietämättömälle henkilölle, olisi Vanha Rauma yksi niistä. Näen itseni asumassa siellä ja kulkemassa niitä vanhoja katuja, kirjoittamassa, istumassa kahviloissa, elämässä rauhallista elämää ja hengittäen historiaa.
Käykää siellä, varsinkin kesällä, voin taata, että se kannattaa.

Mutta sitten asiaan. Aiheena ovat Vanhan Rauman sydämessä sijaitsevat kirkot. Tai oikeastaan kirkko ja toisen kirkon rauniot. Molemmat kohteet ovat hyvin ainutlaatuisia ja mieleenpainuvia.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot

Pyhän Ristin kirkko

Rauman kaupunki sai privilegionsa vuonna 1442, mutta luonnollisesti jo tätä ennen on Pyhän Kolminaisuuden kirkon ympäristössä ollut asutusta ja elämää. Kirkon paikka on ollut kaupungin kaakkoiskulmassa, Turkuun johtavan tien vieressä. Pyhän Kolminaisuuden kirkon paikalla on ollut ensimmäinen puukirkko 1400-luvun alkupuoliskolta lähtien. Voidaan olettaa, että puukirkko paikalle rakennettiin kauppaoikeuksien myöntämisen jälkeen. Kauppaoikeuksista on maininta vuodelta 1413 Erik Pommerilaisen laatimassa verokirjassa. Puukirkon viereen rakennettiin kivisakaristo, joka oli erillään runkohuoneesta. Puukirkko on purettu kaupunkiprivilegioiden saamisen jälkeen 1400-luvun puolivälissä ja sen tilalle rakennettiin kivinen runkohuone, johon liitettiin aiemmin rakennettu sakaristo. Tämä tapahtui ilmeisesti vuosien 1495-1505 välissä. Kirkkoa kunnostettiin vuosina 1592 ja 1599, mutta kirkon holvikatto sortui talvella 1633-1634. Vuodelta 1635 on maininta kirkon katon kunnostuksesta, mutta vuonna 1640 kirkko paloi, eikä sitä enää kunnostettu varojen puutteen vuoksi. Kaupunkikirkoksi tuli täten entinen luostarikirkko, eli Pyhän Ristin kirkko. Tämän jälkeenkin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon haudattiin ihmisiä, viimeisimmät 1850-luvulla. Kirkon seinäkiviä käytettiin 1810-luvulla, kun Pyhän Ristin kirkkoon rakennettiin länsitorni, täten nämä kaksi kirkkoa linkittyvät hyvin vahvasti keskenään.

Paikalla oleva muistolaatta, jossa huomiota herättää
1300-lukua koskeva rakennusajankohta. Laatta kaipaisi
siis pientä päivitystä.

Rauniot kokivat hävitystä vielä useasti, mutta ennen kaikkea isovihan aikana. Silloin holveista, ikkunoista ja oviaukoista purettiin tiiliä.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilla näkee mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yksi niistä on sakariston vinous runkohuoneeseen nähden. Tällaiset asiat ovat tavallaan pikkuseikkoja, mutta itse pidän niitä mielenkiintoisina yksityiskohtina. Samasta paikasta löytyy myös ullakon oviaukko, sekä ullakon portaiden alaosa. Tästä linkistä näkyy kirkon pohjapiirustus.

Rauniot kohoavat parhaimmillaan kolmeen metriin ja kirkon ulkomitat ovat 29,2 x 15,7 metriä.

Ulkoneva sakaristo, joka rakennettiin jo paikalla
olleen puukirkon aikaan.

Sitten se toinen kirkko, eli Pyhän Ristin kirkko, joka oli alunperin fransiskaanikonventin kirkko ja joka rakennettiin kaupungin syrjään, pitkän lahden pohjukkaan, eli kaupungin pohjoispuolelle. Nykyisin se on Rauman joeksi mataloituneen entisen lahden rannalla. Ensimmäinen kirjallinen tieto konventista on vuodelta 1449. Keskiaikaisissa lähteissä ei ole mainintaa konventin rakennuksista ja onkin mahdollista, että paikalla on sijainnut alunperin 1420-luvulla rakennettu puukirkko. Nykyinen kivikirkko rakennettiin mahdollisesti vasta 1515-1520 -luvulla. Näihin vuosilukuihin liittyen tosin löydän jatkuvasti pienoisen ristiriidan, sillä monet artikkelit kertovat piispa Arvid Kurjen olleen Raumalla vihkimässä tätä kirkkoa käyttöön 14.9.1512. Niin tai näin, kirkko on 1500-luvun alusta ja täten se onkin ainoa säilynyt keskiaikainen rakennus Raumalla.

Fransiskaanikonventti lakkautettiin uskonpuhdistuksen myötä vuonna 1538 ja luostarialue muutettiin ensin luterilaisen seurakunnan pappilaksi ja Kustaa Vaasan määräyksestä vuonna 1551 kuninkaankartanoksi. Kirkkoa käytettiin kuitenkin ilmeisesti luostarin lakkauttamisen jälkeenkin, koska sen lasisia ikkunoita on korjattu 1580-luvulla.

Kellotapuli kirkkoon valmistui 1650-luvulla. Rauman viimeisin suuri tulipalo kuitenkin tuhosi kaupunkia vuonna 1682 ja tällöin myös Pyhän Ristin kirkko koki kovia. Kirkon katto ja kellotapuli paloivat, jotka kuitenkin nopeasti korjattiin; tai toisin sanoen katto korjattiin, kellotapuli rakennettiin uudelleen, nyt kirkon länsipuolelle. Tämäkään kellotapuli ei tosin ole nykyään kirkossa oleva, sillä se purettiin huonokuntoisena 1800-luvun alussa. Sitten rakennettiin väliaikainen tapuli ja lopulta vuonna 1816 valmistui nykyinen länsitorni Pyhän Kolminaisuuden kirkon kivistä.

Kirkon eteläpuolen eteishuone on vuodelta 1862 ja kuorin pohjoisosan eteishuone vuodelta 1891. Kirkon länsi- ja eteläovien edessä on ilmeisesti ollut kivirakenteiset eteishuoneet jo 1600-luvulla.
Sakariston länsiseinän viereen valmistui tiilirakenteinen luuhuone vuonna 1749, joka kuitenkin purettiin vuonna 1891. Luuhuoneen perustukset löytyivät vuoden 1939 kaivauksissa.

Paljon vuosilukuja ja paljon muutoksia, kun on rakennettu ja purettu, sekä on tuhoutunut ja uudelleen rakennettu. Tämän päivän Pyhän ristin kirkko on kuitenkin todella vaikuttava kirkko, niin ulkoa, kuin sisältä.

Sisällä nimittäin kirkon komeus pääsee vasta todella oikeuksiinsa. Sitä koristavat 1500-luvun
seinä- ja holvimaalaukset, joiden pääaiheena on Neitsyt Maria. Ne esittävät tiivistetysti koko raamatullisen pelastushistorian. Kirkon kiinteään sisustukseen kuuluva pohjoissaksalainen saarnastuoli 1620-luvulta on hienoimpia renessanssiajan puunveistotaiteen tuotteita Suomessa. Länsi- ja pohjoislehterien kaiteissa olevat apostolimaalaukset ovat 1760-luvulta ja urkufasadi on vuodelta 1787.

Kirkon lisäksi muista konventtiin kuuluneista rakennuksista ei ole tietoa. Kirkon pohjoispuolella sijaistevaa kirkonkellaria on toisinaan pidetty keskiaikaisena. Siitä ei kuitenkaan ole kirjallista tietoa ennen 1700-lukua, jolloin siellä säilytettiin ehtoollisviiniä. Onkin esitetty, että kellari olisi 1600-luvulta. Myöskään konventin aikaisesta hautausmaasta ei ole säilynyt tietoja, mutta kirkon länsi- ja eteläpuolella olevaa kirkkotarhaa on alettu käyttää vasta 1700-luvun alussa.

Pyhän Ristin kirkko koki kovia vielä myöhemminkin, sillä vuonna 1967 kirkon tornirakennelmassa riehui tulipalo, joka saatiin onneksi nopeasti kuriin ja lopulta tilanteesta selvittiin melko vähäisin vaurioin.

Lähteet:

Päivi Hakanpää: Rauma-Raumo - Kaupunkiarkeologinen inventointi

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1513

perjantai 18. marraskuuta 2016

Nyköpingin pidot - Erään veljesriidan päätös

Edelleen antaa odotuttaa itseään kirjoitus Irjanteen vanhasta puukirkosta, mutta ei anneta sen haitata.

Tällä kertaa mennään hieman kauemmas historiaan, eli n. 700 vuoden päähän. Mennään myös pois nykyisen Suomen alueelta, aina Ruotsin puolelle ja Nyköpingin linnaan. Siellä päätti kuningas Birger järjestää joulujuhlan, joihin kutsui mm. veljensä Valdemarin ja Eerikin.

Carl Johan Fahlcrantzin maalaus
Nyköpingin linnasta.

"Vieläkö muistatte Håtunan leikin?

Minä muistan sen varsin hyvin!

Tämä leikki ei ole yhtään sen kummoisempi,

mutta tällä kertaa leikin tahdin määrään minä!"

Näin lausui kuningas Birger veljillensä Nyköpingin linnassa 10. ja 11. päivän välisenä yönä, joulukuussa 1317.

Mistä on siis kyse? Kaikki ovat mahdollisesti joskus kuulleet nimen Birger-jaarli. Hänen poikansa oli kuningas Maunu Ladonlukko ja hänellä taasen oli kolme poikaa, Birger, Eerik ja Valdemar.

Maunu Ladonlukko julisti Birgerin kuninkaaksi vasta muutaman vuoden ikäisenä, vuonna 1284. Ladonlukon kuoltua 1290 ja Birgerin ollessa vielä alaikäinen, maata johti kuitenkin Torkkeli Knuutinpoika, joka myös Viipurin linnan perustajana tunnetaan. Torkkeli johti maata aina vuoteen 1298, jolloin Birger nousi virallisesti valtaan. Hänet kruunattiin kuitenkin vasta 1302. Torkkeli Knuutinpoika oli edelleen vahva hahmo Ruotsissa. Birgerin, Eerikin ja Valdemarin riidoissa hän asettui Birgerin puolelle. Veljesten väliaikaisesti sopiessa, saivat he käännettyä Birgerin Torkkelia vastaan ja vuonna 1306 hänet mestattiin Tukholmassa.

Kuningas Birger

Välihuomautuksena, että kuningas Birger on juurikin sama Birger, joka oli esillä eri medioissa vuoden 2016 syksyllä. Hänen kynästään nimittäin on peräisin 700 vuotta sitten kirjattu Suomen vanhin säilynyt asiakirja, eli suojelukirje Karjalan naisille.

Kun Birger kruunattiin kuninkaaksi, sai veljeksistä nuorin, Valdemar, herttuakunnakseen Suomen ja Eerik taasen Södermanlandin. Valdemarin ollessa Suomen herttuana (1302-1317), Turun linnan alkutilana ollut leiri mahdollisesti rakennettiin umpilinnoitukseksi, jossa oli paksut ja ylipääsemättömät muurit. Vuonna 1308 Turun linna mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjassa ja sitä kutsutaan jo linnaksi.

29.9.1306 veljesten katkerat riidat isänsä perinnöstä kärjistyivät ensimmäisen kerran. Siitä päivämäärästä alkoi niin kutsuttu Håtunan leikki. Eerik ja Valdemar vangitsivat veljensä, kuningas Birgerin; hän pääsi vapaaksi vasta kaksi vuotta myöhemmin, kun Valdemar ja Eerik olivat pakottaneet hänet sopimukseen, joka teki heistä herttuakunnissaan lähes itsenäisiä ruhtinaita.

Herttuat hallitsivat mielensä mukaan, Valdemar siis lääniä, joka käsitti suurimman osan Suomea, sekä Turun ja Hämeen linnat ja Eerik Södermanlandia. Kuningas Birger kuitenkin hautoi kostoa, joka tuli olemaan monin verroin kauheampi, mitä Håtunan leikki oli ollut.

Kuningas Birger kutsui veljensä, sekä muita kutsuvieraita Nyköpingin linnaan viettämään joulua sovinnon merkeissä. Tapahtuma on saanut nimekseen Nyköpingin pidot. Pidot sujuivat aluksi hyvin ja Birger oli veljiään kohtaan ystävällinen. Illan vaihtuessa yöksi kaikki kuitenkin muuttui. Birger nimittäin vangitutti veljensä ja sulki heidät, lähteestä riippuen, linnan torniin, tai tornin kellariin. Avaimen hän heitti tarinan mukaan linnan ohi virtaavaan Nyköpinginjokeen.

Vuoden 1318 juhannukseen mennessä molemmat veljeksistä olivat nääntyneet nälkään. Eerikinkronikan mukaan ensin kuoli Eerik ja sitten Valdemar.

Nyköpingin linna

Hyvin ei loppunut Birgerinkään elämä. Nyköpingin pitojen jälkeen kamppailu häntä vastaan kiristyi. Keskeistä osaa esitti valtakunnan hallinnon ylimmäksi valvojaksi kohonnut Matias Kettilmundinpoika. Hän karkotti kuninkaan maasta ja löi lisäksi tanskalaisen Eerik Menvedin, joka oli hyökännyt Skåneen Birgeriä auttaakseen. Birger kuoli maanpaossa Tanskassa vuonna 1321.

Matias Kettilmundinpojan ansiosta Folkunga-suvun perinnöstä käydyt riidat saatiin loppumaan. Siksi onkin luonnollista, että juuri hän kantoi nälkään kuolleen Eerikin poikaa, Maunu Eerikinpoikaa, sylissään, kun hänet valittiin Moran kivillä kesällä 1319, vasta 3-vuotiaana, Ruotsin kuninkaaksi.

Lähteet:

C.J. Gardberg, P.O. Welin - Suomen keskiaikaiset linnat

Eerikinkronikka

http://www.academia.edu

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Liinmaan linna - Vreghdenborch - Keskiaikainen linna saaressa

Pitkästä aikaa palaan jälleen blogin pariin ja aihe on tällä kertaa sellainen, josta jo ensimmäisessä viestissäni annoin viitettä; nimittäin Eurajoella sijaitseva Liinmaan linna, joka myös nimellä Vreghdenborch tiedetään. Kuten olen tuonut ilmi, ovat vanhat, Suomen alueella olevat linnat erittäin kiinnostava aihe itselleni. Satakunnassa niitä löytyy Liinmaan linnan lisäksi Kokemäen linna, mahdollisesti viereisellä saarella sijainnut Aborchin linna, joka on tosin saattanut sijaita myös nykyisen Porin paikalla, sillä siellä kerrotaan myös linna olleen Juhana-herttuan Poria perustaessa 1558, tästä löytyy merkintä niin Porin perustamisasiakirjasta, kuin myös Olaus Magnuksen Carta Marinassa. Aiemmin kirjoittamani Kyrön skanssi on samoin Satakunnan alueelta löytyvä linnoitus. Muualta Suomesta linnoja ja linnoituksia on useita ja tulen kesän aikana kirjoittamaan myös niistä, tuskin kuitenkaan ainakaan vielä niistä tunnetuimmista, eli Turun-, Hämeen-, tai Olavinlinnasta, vaan olen ajatellut esimerkiksi Raaseporin linnaa, sekä sitä vähäisempiä ja jo lähes unohdettuja kohteita.

Linnan sijainti kartalla

Näkymä parkkialueelta linnamäelle

Tänään Liinmaan linnan alueella käydessäni, oli paikka todella umpeenkasvanut; eikö sitä vielä ole ehditty niittämään, vai mistä lie johtuu? Kuvista ei sen vuoksi kovinkaan paljon saa selvää. Parempia kuvia löytyy täältä!

Nyt kuitenkin mennään 1300-luvulle ja saarelle Eurajoen ja Lapinjoen suulle. Saarella sijaitsi siis Liinmaan linna, eli Vreghdenborch ja sieltä se pystyi hallitsemaan sekä jokien, että rannikon liikennettä. Linnan länsipuolella oli 100 metriä pitkä kiviperustus, eli aallonmurtaja sataman suojana. Meri on ulottunut aikoinaan siis aivan linnaan asti, kuten alla oleva kuvakin näyttää. Pohjakaavaltaan Liinmaan linna oli suorakaiteen muotoinen, jossa oli kaksi sisäkkäistä vallia ja niiden välissä ilmeisesti kuivana pidetty vallihauta. Tätä mietin kuitenkin, että olisi tuo vallihauta saatu helposti myös täytettyä, joten tuota kuivaa vallihautaa en ihan vielä ole valmis hyväksymään. Sisempi valli oli tehty kivestä ja sen päällä on ollut puinen rintavarustus. Piha-alueella, jonka koko on ollut 30 x 42 metriä, sijaitsi ainakin kaksi rakennusta, joista toinen oli rakennettu kivestä.

Piirroskuva linnasta, sekä satamasta, jonka paikalla
on nykyään peltoa

Vreghdenborchin nimen on pitkään ajateltu tulevan linnan rakennuttajalta, saksalaiselta ylimykseltä Didrich Vereggreltä, joka mainitaan Kokemäen linnan purkamiskäskyssä nimellä Tyterico Wereggis. Kuitenkin saksalaisen keskialasaksantutkijan Ulrich Weberin kielitieteellisten pohdintojen myötä tätä on pidetty vääränä, ja on ajateltu nimen taustalla olevan verosuoritusta, rahtia ja aitausta merkinnyt yläsaksan sana frechte, tai jokin rauhaa merkinneen alasaksalaisen sanan vreden johdos. Keskiaikaisia kirjallisia lähteitä on vain vähän, mutta Liinmaan linna löytyy periaatteessa vuoden 1367 asiakirjasta, joka on kopioitu sata vuotta myöhemmin Turun tuomiokirkon mustaankirjaan, sekä vuoden 1395 sopimuspaperista. Vuonna 1367 Satakunnan maakunnan edustajat valittivat kuninkaalle Kokemäen linnan ylläpidon olevan liian suuri rasitus, jonka vuoksi kuningas käski purkaa linnan ja rakentaa sen uudelleen sopivampaan paikkaan. Liinmaan linnan rakentamisen määräsi siis kuningas Albrekt Mecklenburgilainen vuonna 1367, ehkä jonkin paikalla olleen varustuksen täydennykseksi.

Toistaiseksi ainoa kirjallinen lähde, jossa Vreghdenborch mainitaan nimeltä on Knut Bonpoika Gripin ja Jakob Abrahamssonin 15.8.1395 Turussa päivätty sopimus, jolla Bo Joninpoika Gripin voutina Länsi-Suomessa ollut Jakob luovutti hallussaan olleet linnat ja voutikunnan Bon pojalle Knutille. Sopimus koski "Turun linnaa ja sen voutikuntaa, Ahvenanmaan Kastelholmaa ja sen voutikuntaa, uutta Wartholman linnaa, joka sijaitsee voutikuntansa kanssa Uudellamaalla, Aborchin linnaa, joka sijaitsee voutikuntansa kanssa Satakunnassa, sekä Vreghdenborchin linnaa."

Kuva linnamäeltä pellolle, eli entiselle merelle

Linnan pihamaalta on löytynyt vain vähän esineistöä: hopearaha, luusta tehdyt arpakuutiot, veitsiä, sormus, rautainen kynttilänpidike, punnukset, lukon osa ja savi- sekä lasiastian palasia. Nämä esineet kertovat osaltaan tarinaa linnan alueella eletystä elämästä, mutta kovin vähän siitä kuitenkin tiedetään. Eräässä runossa linna liitetään huonoihin aikoihin:

Ei silloin hyvin eletty,

Cuin oli Linna Lijnamaisa,

Cuisti Cumolan kedolla.

Silloin leipä lehmän maxoi,

Murun mullinen vasicka,

Carpion härkä Culosarvi.

Vallihauta

Joidenkin arvioiden mukaan Liinmaan linnan paikalla olisi saattanut olla varustusta jo 1100-1200-luvulla, tästä ei kuitenkaan tietoa sen enempää löydy, joten oletus 1300-luvun puolella rakennetusta linnasta on vahvin tällä hetkellä vahvin teoria. Linna jäi kuitenkin käytöstä jo 1400-luvun alkupuolella, joten sen historia on näin ollen hyvin lyhyt. Joistain lähteistä löytyy tietoa, että linnan kohtalon olisi sinetöinyt Kuningatar Margareta, joka 1300-luvun lopulla antoi käskyn hävittää tarpeettomiksi jääneet linnat.

Mielenkiintoisin legenda linnan tuhosta liittyy kuitenkin sen viimeiseen linnanherraan, joka olisi tuhonnut itse koko linnan. Linnanherran kerrotaan upottaneen linnan edustalla liikkuneen sota-aluksen, joka osoittautui kuitenkin vain tiililastissa olleeksi alukseksi. Laivalla oli mukana linnaherran oma poika; tämän erehdyksen myötä linnanherra tuhosi suutuksissaan ja masennuksissaan koko linnan.

Tarinoiden mukaan Liinmaan linnassa olisi myös majaillut merirosvoja ja siellä on nähty palavan virvatulia. Joidenkin tarinoiden mukaan paikalle olisi kaivettu aarre, mutta niinhän sitä puhutaan jokaisesta historiallisesta ja vain vähän tietoa omaavasta ja mystisestä paikasta. Linnatasanteen maakerroksista on kuitenkin havaittavissa kaksi asutusvaihetta, joista myöhemmän vaiheen rakennukset ovat olleet hyvin vaatimattomia. Ovatko nämä sitten mahdollisesti niiden merirosvojen jäljiltä, sen meille kertoo toivon mukaan myöhemmät tutkimukset ja siitä saatu tieto.

Liinmaan linna on mielenkiintoinen kohde ja vaikka nähtävillä ei kovin paljon linnasta olekaan, on se kuitenkin paikkana vaikuttava ja kokemisen arvoinen.

Lähteet:

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=114169&ttyyppi=pdf&kansio_id=51

http://www.academia.edu/1144400/Kokem%C3%A4en_linna_Aborch_ja_Vreghdenborch_-_l%C3%A4hteiden_ja_tutkimuksen_uudelleenarviointi

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=51010006

Tapio Salminen: Kokemäen linna, Aborch ja Vreghdenborch – lähteiden ja tutkimuksen uudelleenarviointi

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ulvilan keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko

Ajelin tänään Ulvilan keskiaikaiselle kirkolle, tarkoituksenani kuvata sitä niin ulkoa, kuin sisältä. Sisäkuvat jäivät tällä kertaa kuitenkin ottamatta, sillä kirkko ei ollut avoinna. Päivitän tämän tekstin kuvat viimeistään kesällä, kun pääsen myös sisälle kuvaamaan. Siihen asti muutama hyvä sisäkuva löytyy mm. täältä.

Pari viikkoa sitten kirjoitin Ulvilan Liikistostä ja tämä teksti jatkaa suoraan siitä, sillä Ulvilan kirkkoperinne Liikistön jälkeen siirtyi sen nykyiselle paikalle, n. 1,5 km päähän Liikistöstä, silloisen keskiaikaisen kaupungin läheisyyteen. Ulvilan Pyhän Olavin kirkko on ainoa jälki, joka Ulvilassa on säilynyt sen keskiaikaisesta menneisyydestä.

Kirkon pääovi

Kirkko hautausmaalta katsottuna

Milloin kirkko sitten rakennettiin nykyiselle paikalle? Tästä on taatusti yhtä monta näkemystä, kuin on kertojaakin ja täyttä varmuutta asiaan ei ole. Ensimmäinen vaihtoehto kirkon rakentamisajankohdaksi on heti vuoden 1332 jälkeen, jolloin Piispa Pentti antoi määräyksen kivikirkon rakentamisesta. Tämä on saattanut tarkoittaa Liikistön toista kirkkoa, tai nykyistä kirkkoa.
Kirkon ympärillä oleva hautausmaa vihittiin joka tapauksessa käyttöön vuonna 1347, eli hieman ennen kuin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen myönsi Ulvilalle kaupunkioikeudet vuonna 1365. Ulvila oli siihen aikaan Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki.

Tiedetään myös, että Ulvilan kirkko vaurioitui pahoin tulipalossa vuonna 1429, jonka jälkeen sinne hankittiin nykyäänkin esillä olevaa esineistöä, kuten krusifiksi ja Pyhää Olavia esittävä veistos. Olisi loogista, että tuo palanut kirkko oli aiemmin samalla paikalla ollut puinen kirkko, jonka tuhouduttua kivikirkkoa alettiin rakentaa. Tähän ei kuitenkaan täsmää aiemmin mainitsemani Piispa Pentin määräys nimenomaan kivikirkon rakentamisesta. Aikaa määräyksen ja palon välillä on lähes 100 vuotta.

Sisäholvit kirkkoon kuitenkin rakennettiin vasta 1480-1490-luvuilla ja Markus Hiekkanen väitti väitöskirjassaan, että koko kirkko olisi rakennettu silloin. Myöhemmin hän myöhäisti entisestään arviotaan ja kertoi uskovansa kirkon rakennetun vuosien 1495 ja 1510 välillä. Ajoitus on perusteltu mm. rakennuksen piirteillä ja kirjallisilla lähteillä. Tuskin millään muulla Suomen alueen kirkolla on yhtä laajaa arviota sen rakennusvuodesta, kuin Ulvilan kirkolla. Arviot ajoittuvat siis vuosien 1332 ja 1510 välille.

Yksi mielenkiintoisimmista seikoista ikäasiassa on vuonna 2004 kirkon pohjoisseunustalta löytynyt aarre. Ja nyt ei puhutakaan ihan mistä tahansa aarteesta, vaan todellisesta löydöstä. Nimittäin Suomen suurimmasta keskiaikaisesta raha-aarteesta. Aarre sisälsi kaikkiaan 1474 hopearahaa, jotka edustavat 11 keskiaikaista rahatyyppiä. Kolikot olivat nahkaisessa pussissa ja pussi kookkaassa tinatuopissa. Pussi painoi 1,2 kg.

Kätkö on tehty todennäköisesti 1300- ja 1400-lukujen taitteessa, sillä uusin kolikko on vuodelta 1390. Voiko siis olla mahdollista, että koko kirkko olisi rakennettu vasta 100 vuotta aarteen kätkemisen jälkeen. Sitä ei tunnu kukaan tietävän, kuten ei rahojen kätkijääkään. Vieläkin erikoisemmaksi asian tekee se, että kivikirkon alin antura on rakennettu aarrekätkön alle. Miksei aarretta löydetty kivikirkon rakennusvaiheessa?

Aarre on kuitenkin valtava. Arvion mukaan sen arvo on ollut 28-29 silloista Ruotsin valtakunnan markkaa ja sillä olisi voinut ostaa pienen maatilan. Vertailuna summan suuruuteen voidaan pitää Ulvilan kaupungin vuonna 1400 kuninkaalle maksamaa veroa; se oli vuodessa 20 markkaa. Aarre on nähtävissä Satakunnan museossa.

Kirkon pohjoisseunusta.

Nahkainen pussi, sekä tinakannu kansineen

Aarteen rahoja

Niin tai näin, kirkko oli kuitenkin valmis viimeistään 1510 ja siinä oli kolme hienoa ja Suomessa ainutlaatuista tiiliholvia sisäseinäpylväineen. Tämän jälkeen kirkkoa on korjattu usein, keskimäärin kerran sukupolvessa. Kirkossa on nykyisin aiemmin mainittujen krusifiksin ja veistoksen ohella keskiaikainen veistosryhmä Pyhä Anna kolmantena, vanha kuoripenkki, edelleen käytössä oleva 1490-luvulta peräisin oleva ehtoolliskalkki, vuonna 1657 lahjoituksena saatu saarnatuoli, 1600-luvun lopulta oleva kaappimallinen alttaritaulu, kuninkaanpenkit, joista ainakin toinen on valmistettu Kustaa III:n vierailua varten 1790-luvulla, sekä ulvilalaisten aatelissukujen hautavaakunat.

Kirkon kuorirakennuksessa on viisi hautaa ja asehuoneessa yksi hauta, jota ei ole ilmeisesti koskaan käytetty. Kirkkoon on haudattu Axel Kurck, josta kirjoitin aiemmin, sekä Savonlinnan linnaläänin käskynhaltijana toiminut Gödik Fincke, josta kirjoitan myöhemmin. Fincke kuoli Ulvilassa sijaitsevassa Sunniemen kartanossa. Samassa haudassa hänen kanssaan on hänen vaimonsa Elisabeth Boije. Näiden kolmen hautakivet ovat esillä asehuoneessa. Kolmen muun haudan vainajien henkilöllisyyttä ei tunneta.

Asehuoneessa on myös muita hautakiviä, niistä vanhimmat ovat todennäköisesti peräisin Liikistön hautausmaalta, josta ne myöhemmin siirrettiin nykyiseen kirkkoon. Markus Hiekkasen mukaan ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että kivet olisivat milloinkaan olleet Liikistössä, vaan että nykyisen kirkon paikalla olisi ollut aiemmin puinen kirkko, jossa kivet ovat alkujaan olleet. Kivien joukossa on 1300-luvulla kuolleiden saksalaisten kauppiaiden Herbordus Wiperenvorden, Tidemannus de Cumen, sekä Arnoldus Stolten kalkkikivestä veistetyt hautakivet. Vanhin vuosiluvun sisältävistä hautakivistä on vuodelta 1313. Hautakivessä näkyy edelleen osa sen tekstistä, joka kuuluu: "Pyhän Johannes Kastajan päivän aattona Herran vuonna 1313 kuoli Herbordus de Wiperenvorde. Rukoilkaa hänen puolestaan." Toisen hautakiven säilyneestä tekstistä voidaan lukea: "Herran vuonna 1318 kuoli Tidemanus de Cume." Kolmannessa kivessä, joka on vuodelta 1345, näkyy teksti: "Viidentenä päivänä ennen Bartolomeuksen päivää (18.8.) Herran vuonna 1345 kuoli Arnoldus Stolte. Rukoilkaa hänen puolestaan." Neljännessä hautakivessä mainitaan nainen, jota ei ole pystytty tarkemmin identifioimaan, kivi kertoo: "Herran vuonna 1380, Pyhän Mikaelin päivän jälkeen, kuoli Anna. Rukoilkaa hänen puolestaan." Ulvilan kirkon vanhimpana hautakivenä pidetään kuitenkin pelkän puumerkin sisältävää kiveä, jonka on arveltu ajoittuvan 1200-luvulle.

Kirkon vieressä sijaitsee kellotapuli, jonka on suunnitellut porilainen timpuri Jaakko Winberg. Se on peräisin 1750-luvulta. Kirkon läheisyydessä sijaitsee myös Saaren kartano, Ulvilan pappilat, sekä Ulvilan keskiaikaisen kaupungin autioitunut paikka. Kirkosta Poriin päin katsottuna, Kokemäenjoen vastarannalla sijaitsee Koiviston kartano, jonka Kustaa Vaasa perusti kuninkaankartanoksi vuonna 1557.

Kellotapuli

Museovirasto on määritellyt Ulvilan Pyhän Olavin kirkon ympäristöineen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Lähteet:

http://www.ulvila.fi/ulvila.asp?lang=fi&menu=%7B37F450D1-9271-44AD-A3A7-65668C4B1B36%7D&url=matkailu/MatkailuKirkot.xml

http://www.ulvilanseurakunta.fi/

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=379

http://www.pk-numismaatikot.fi/tietopalvelut/artikkelit/Ulvilan-aarre

Satakunnan museo

https://seura.fi/ilmiot/mysteerit/mysteeri-kuka-katki-arvokkaan-raha-aarteen-ulvilaan/

tiistai 5. tammikuuta 2016

Ulvilan Liikistö - Ruumissaari

Ulkona oli tänään lähes -20°C pakkasta, joten lähdin käymään kameran kanssa eräässä Satakunnan alueen mielenkiintoisimmista kohteista, josta soisi saatavan vieläkin enemmän tietoa. Paikka on Ulvilan Liikistö, joka sijaitsee Ulvilan Vanhakylässä, noin 1,5 km päässä Ulvilan keskiaikaisesta Pyhän Olavin kirkosta. Liikistön alue oli aktiivisena varhaiskeskiajalla, todennäköisesti 1200-luvulta 1400-luvulle. Lopulta joki madaltui Liikistön ympäristössä ja vuonna 1365 Ulvilan keskiaikainen kaupunki sai kaupunkiprivilegiot kuningas Albrekt Mecklenburgilaiselta. Näiden myötä alueen toiminta siirtyi vähitellen perustetulle kaupunkialueelle Ulvilan Pyhän Olavin kirkon läheisyyteen.

Muistokivi

Liikistön alue sijaitsi varhaiskeskiajalla saarella ja sitä reunusti joelle päin rakennettu suojavarustus. Liikistössä sijaitsi Ulvilan ensimmäinen kirkko, hautausmaa, sekä käräjäpaikka ja oli täten hyvin vilkas kauppapaikka useasta eri maasta tulleille kauppiaille. Mistä Liikistön nimi sitten tulee? Suomennettuna Lik-kist-ö on mikäs muukaan kuin ruumisarkkusaari.

Hautausmaalta on löydetty tähän asti 298 vainajaa. 1930-luvulla tehdyissä kaivauksissa löydettiin hautamuistomerkkeinä erilaisia kivilatomuksia ja kivipaaseja ja oli joukossa myös aikoinaan pystyssä seissyt kivipaasi, joka on samanlainen, kuin kuuluisa Untamalan Pyhän Pietarin kirkon kirkkomaalla sijaitseva Kalevanpojan viikatteentikku. Pyhän Olavin kirkossa säilytetään kalkkikivisiä hautakivia, joiden uskotaan olevan peräisin Liikistöstä 1200-1300-luvulta. Kahdesta haudasta on lisäksi löytynyt suomalaiseen hautauskäytäntöön kuulumattomia ruumisristejä. Hautausmaata on rajannut myös kivinen aita, joka on edelleen osittain näkyvissä.

Hautausmaan vanhaa kiviaitaa

Liikistössä sijaitsi siis myös Ulvilan ensimmäinen kirkko, tai oikeastaan saattoihan niitä olla jopa kaksi. On nimittäin kerrottu, että Liikistössä olisi ensin sijainnut puinen kirkko, jonka jälkeen paikalle olisi rakennettu kivinen kirkko, tästä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta. Vuodelta 1311 tiedetään olleen sittemmin Porin palossa tuhoutunut kirje, joka on koskenut Liikistön kirkon rakentamista. Samoin vuodelta 1332 tiedetään olleen Piispa Pentin asiakirja, joka käsittelee Ulvilaan rakennettavaa kivistä kirkkoa. Tästä ollaan kuitenkin eri mieltä, tarkoittaako tämä jälkimmäinen Liikistön toista kirkkoa, vai nykyäänkin olemassa olevaa Pyhän Olavin kirkkoa. Liikistössä oleva muistokivi kertoo, että tällä oltaisiin tarkoitettu nimenomaan nykyistä kirkkoa. Paikalla on sijainnut historian kuluessa kuitenkin useita puisia kappelirakennuksia. Vuonna 2002 löydettiin puisen seinälinjan jälki, joka radiohiiliajoituksella ajoitettiin 1300-luvulle.

Kirkkojen rauniot ja paikalle pystytetty risti

n. 40 metrin päässä kirkon paikasta sijaitsevat myös käräjäkivet, joka pitää sisällään kymmenisen suurehkoa lohkaretta hajanaisessa, halkaisijaltaan n. 5 metrin mittaisessa ympyrässä. Käräjäkivien iästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa.

Käräjäkivet

Kauppapaikkana Liikistöön on todennäköisesti saapunut 1200-luvulla Gotlannista saksalaissukuisia kauppiaita. Tästä on konkreettisena todisteena löydetyt 1200-luvun gotlantilaiset rahat. Joen madaltumisesta johtuvista syistä kaikki Liikistön toiminta kuitenkin siirtyi Ulvilan keskiaikaisen kaupungin alueelle. Rahalöytöjen perusteella Liikistössä on saattanut olla kuitenkin toimintaa vielä 1400-luvulla.

Joidenkin lähteiden mukaan Liikistö löytyy arabialaisen maantieteilijä al-Idrisin vuonna 1154 valmistuneesta maailmankartta Tabula Rogerianasta nimellä Ragvalda. Nimi viittaa Liikistöön, sillä Liikistön alue sijaitsi aikoinaan Ravanin kylässä, jonka ruotsalainen käännös on Ragvaldsby. Mikäli tämä pitäisi paikkansa, kirjoitettaisiin Liikistön historiaa vieläkin varhaisemmaksi.

1900-luvun alussa Liikistön sanotaan olleen pappilan hakamaana ja tiedetään sieltä haetun kiviä useaan Ulvilassa rakennettuun kiviseen navettaan. Täten vielä tänäänkin Ulvilan vanhoja maita kävellessä voi ajatella, että siinä on navetta poikineen kasattu jonkun historian eläjän hautakivestä.

Mikäli Porin, tai Ulvilan suunnalla liikut, niin suosittelen tutustumaan alueeseen, kuten myös Pyhän Olavin kirkkoon, josta myöhemmin lisää.

Lähteet:

http://www.ulvilanseurakunta.fi/liikisto

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=886010004

http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN%202005%202%20netti.pdf

Anna-Kaisa Sjölund - Ulvilan Liikistön varhaisvaiheista

Ulvila. Arkeologinen selvitys ja tarkkuusinventointi. Kellarimäen asemakaava-alue. FT Kari Uotila ja FT Georg Haggrén