Vanha Suurtori - Turun verilöyly 1599

Turun Vanha Suurtori on tänä päivänä rauhallinen alue keskellä vanhaa Turkua. Useimmat tuntevat sen paikkana, jossa joulurauha julistetaan, toiset taas erinäisistä markkinoista. Torin synty ajoittuu kuitenkin jo 1300-luvulle, oletetusti vuoden 1318 Turun palon jälkeiseen aikaan. 500 vuoden ajan Vanha Suurtori oli valtakunnan tärkein solmukohta, se oli neljän tien risteys, tai paremminkin paikka, jonne kaikki tiet veivät. Se oli Turun sydän ja maallisen vallan keskus, sen laitamilla sijaitsivat mm. Raatihuone ja Hovioikeus.

1500-luvulla torin pituus oli n. 80 metriä ja 1700-luvulla jo 120 metriä. Leveyttä torilla oli tuolloin n. 25-27 metriä. Torilta Aurajoen ylitti Pennisilta, jonka toisessa päässä sijaitsi pieni toriaukio, nykyinen Vähätori. Mainitsemisen arvoinen on myös Luostarin välikatu, joka toimi keskiajalla Turun valtakatuna. Se johti Kaskenmäellä sijainneelta Pyhän Olavin dominikaaniluostarilta kaupungin keskustaan ja Tuomiokirkolle. Luostarin välikatu on ainutlaatuinen jäänne keskiajalta. Nykyisin Vanhan Suurtorin rakennuksia ovat Vanha Raatihuone, Brinkkalan talo, Hjeltin talo, Katedraalikoulu ja Juseliuksen talo. 

Luostarin välikatu

Vanha Raatihuone

Vanha Suurtori ja Brinkkalan talo

Vanhan Suurtorin rakennuksista ja historiasta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, joten siksi haluankin pääasiassa keskittyä yhteen, ja kenties siihen järkyttävimpään tapahtumaan torin historiassa, nimittäin vuoden 1599 Turun verilöylyyn. Ymmärtääkseen tapahtunutta, täytyy ensin tietää taustoja 1500-luvulla sattuneista valtataisteluista. 

Kustaa Vaasasta tuli värikkäiden vaiheiden jälkeen Ruotsin kuningas vuonna 1523. Hän toteutti maassa uskonpuhdistuksen, jonka myötä Ruotsista tuli luterilainen valtakunta. Kustaa Vaasalla oli 11 lasta, joista tässä mainitsen kolme myöhemmin kuninkaaksi kruunattua, eli Eerikin, Juhanan ja Kaarlen; kuninkaina Eerik XIV, Juhana III ja Kaarle IX. 

Kustaa Vaasa kuoli 1560, jonka jälkeen Eerik nousi kuninkaaksi. Eerikin kanssa vallasta taisteli Juhana. Tämä valtataistelu kärjistyi ensimmäisen kerran 1563, kun Eerik sai erinäisten tapahtumien ja ristiriitojen johdosta valtiopäivät tuomitsemaan Juhanan kuolemaan. Turun linnassa hoviaan pitänyt Juhana vangittiin puolisonsa, puolalaisen Katariina Jagellonican kanssa, ja kuljetettiin Ruotsiin Gripsholmin linnaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kuljettajana toimi muuan Klaus Fleming, jonka myöhempi aika muistaa etenkin nuijasodan melskeestä.

Vuonna 1568 Eerik sai koko valtakunnan kauhistumaan mennessään naimisiin talonpoikaistaustaisen Kaarina Maununtyttären kanssa, josta siten tuli Ruotsin kuningatar. Tätä avioliittoa eivät Eerikin veljet hyväksyneet; heidän ohella aatelisto nousi kapinaan. 

Eerik kukistui saman vuoden syksyllä ja kuninkaaksi nousi Juhana. Eerik vangittiin perheineen ensin Tukholmaan, josta siirrettiin parin vuoden kuluttua Turun linnaan. Siellä hänen kyynäräpäiden kerrotaan hanganneen jäljet vankityrmän ikkunalautaan. Turusta Eerik siirrettiin vielä takaisin Ruotsiin, ennen kuin vuonna 1577 kuoli myrkytettynä. Kaarina Maununtytär vietti loppuelämänsä vapaana Liuksialan kartanossa ja on haudattu Turun tuomiokirkkoon. Hän on siten ainoa Suomeen haudattu kruunattu kuninkaallinen.

Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär
Erik Johan Löfgren 1864

 
Kuninkaana ollessaan Juhana ajautui riitoihin veljensä Kaarlen kanssa. Juhanan ja Katariina Jagellonican pojasta Sigismundista tuli Puolan kuningas vuonna 1587. Juhanan kuoltua 1592 kruunattiin Sigismund seuraavana vuonna myös Ruotsin kuninkaaksi, jolloin syntyi personaaliunioni Puola-Liettuan ja Ruotsin välille. Katolinen Sigismund ja protestanttinen Kaarle alkoivat taistella vallasta. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu onkin nimitys, jota käytetään Ruotsin sisällissodasta vuosien 1597-1599 välillä. Tämä taistelu ulottui myös Suomen alueelle, ensin nuijasotana 1596-1597, sekä myöhemmin Kaarlen saaden Tukholman valtiopäiviltä luvan viedä armeijansa Suomeen nujertaakseen loputkin Sigismundin kannattajat.

Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista 
Alber Edelfelt 1878

Ja niin pääsemmekin vuoteen 1599 ja Vanhalle Suurtorille, jolloin Kaarle on kukistanut vastustajansa, vallannut Suomen alueen ja ennen kaikkea sen merkittävimmän kaupungin, Turun, itselleen.

Vanha Suurtori Raatihuoneelta joelle

Vanha Suurtori ja osa Porthaninpuistoa Raatihuoneelta joelle

10.11.1599 toimeenpantiin rangaistus, joka nykyään tunnetaan nimellä Turun verilöyly. Kuoleman saattue kulki ensin Turun linnasta Vanhalle Suurtorille. Päällysmiehenä järkyttävässä tapahtumassa toimi Kaarle-herttuan tallimestari Antti Niilonpoika. Väkeä kokoontui suuria määriä seuraamaan mestausta, ja eniten surkuttelua osakseen kerrotaan saaneen nuoren Johan Flemingin, joka nuoresta iästään huolimatta otti tyynesti vastaan tuomionsa, vannoi syyttömyyttään ja syytti Kaarle-herttuaa verenhimosta. Häntä lohdutti Turun kirkkoherra Gregorius, vaikka Johanin kerrotaan yhtä paljon lohduttaneen itse kirkkoherraa. Kaikkiaan Vanhalla Suurtorilla mestattiin 14 Suomessa vaikuttanutta Kaarle-herttuan vastustajaa.

Mestatut olivat:

Krister Martinpoika Björnram
Sten Fincke, Hämeen linnan päällikkö
Johan Fleming, Klaus Flemingin poika
Olavi Fleming, Klaus Flemingin poika
Hartikka Henrikinpoika, Vuolteen säteriratsutilan omistaja
Niilo Iivarinpoika, Klaus Flemingin avioton poika
Mikael Paavalinpoika Munck, Vehmaan Nuhjalan säteritilan omistaja ja Turun linnan alipäällikkö
Sigfrid Sigfridinpoika, huovipäällikkö
Mikael Paavalinpoika Munck
Jaakko Möl
Hannu Jänis
Esko Jaakonpoika
Herman Hannunpoika

Yllä 13 nimeä, sillä yhden mestatun nimi ei ole tullut esiin missään näkemässäni lähteessä. 

Johan Flemingiä lukuunottamatta kaikkien mestattujen päät asetettiin riviin Turun raastuvan ylle.

Miekka, jolla Johan Fleming mestattiin, on nähtävillä Tukholman kuninkaanlinnan kokoelmissa. Miekan säilään Johanin äiti Ebba Stenbock antoi kaivertaa tekstin poikansa kuoleman muistoksi "Claes Flemingz ena Son halshuggen, efter Konung Carl den IX. befalning." 

Suomen kuningasmielisten varsinaiset johtajat Arvid Stålarm ja Anolan kartanon isäntä Axel Kurck saivat myös kuolemantuomion. Kumpaakaan ei mestattu. Tämä ei ollut myöskään ainoa kerta, kun kyseiset herrat tällaisen tuomion saivat ja sen myös välttivät. Arvid Stålarmin sanotaan saaneen elämänsä aikana viisi kuolemantuomiota, kun taas Axel Kurck vältti mestaamisen ainakin kaksi kertaa. 20.3.1600 heidät jopa vietiin yhdessä mestauslavalle, mutta viime hetkellä mestaus peruttiin heidän osaltaan, muiden tuomittujen menettäessä päänsä. Kaarlen luottamusta ei kumpikaan saavuttanut, mutta siitä huolimatta Axel Kurck nimitettiin ylisotaeverstiksi.

Turun kartta 1600-luvun alussa, Vanha Suurtori merkitty punaisella

Tänään kun kulkee läpi Vanhan Suurtorin ja kuvittelee näitä verisiä historian tarinoita, tulee mietittyä elämää ja Vanhaa Suurtoria hieman syvemmin.

Lähteet: 

https://www.turku.fi/vanha-suurtori/alueen-historia/luostarin-valikatu

https://yle.fi/a/3-5367761

http://suomensukututkimusseura.blogspot.com/2010/08/viidesti-armahdettu-arvid-stalarm.html

C. J. Gardberg: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja

Mirkka Lappalainen: Susimessu - 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa

Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja 

Åke Tott - Pohjolan lumiaura

Åke Tottista kirjoittaminen on ollut mielessä blogin perustamisesta lähtien. Ensimmäinen kiinnostukseni häneen syttyi jo vuonna 2000 asuessani Eurajoella ja löytäessäni sieltä sattumalta Åke Tottin verikiven. Asuin silloin Eurajoen Kristillisen Opiston alueella, eli enstisellä Lavilan kartanolla, jonka Åke Tott omisti. Päärakennuksen kirjastosta löysinkin juttuja ja historiaa hänestä.
Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa käymään Turun tuomiokirkossa, johon Åke Tott on haudattu. Hetki oli pysäyttävä. Näistä syistä Åke Tott on ansainnut oman katsauksensa blogissani.

Åke Henrikinpoika Tott syntyi 4.6.1598 Lohjalla. Hänen äitinsä oli Kaarina Maununtyttären ja Eerik XIV:n tytär Sigrid. Olenkin aina mietiskellyt asiaa siltä kannalta, että jos historia olisi mennyt hieman toisella tavalla, Åkesta olisi voinut tulla jopa kuningas. Sitä ei tietenkään tapahtunut, vaan kuninkaana oli hänen syntymänsä aikaan äitinsä Sigridin serkku Sigismund, Juhana III:n poika, jonka jälkeen kuninkaaksi nousi Sigridin setä Kaarle IX ja Åke Tottin ollessa 13-vuotias tuli kuninkaaksi Kaarle IX:n poika, mahtava Kustaa II Aadolf - Pohjolan leijona.

Tott oli vasta 15-vuotias, kun hän osallistui Jakob De la Gardien Venäjän retkelle Inkerin sodassa. Tämän jälkeen hän asui useita vuosia ulkomailla, kunnes palasi vuonna 1623 takaisin kotimaahansa Kustaa Aadolfin kamariherraksi. Kustaa II Aadolfin sanotaan olleen Åke Tottin serkku, joka sinänsä on ihan validisti ajateltu. Oikeasti Åke Tottin äiti, Sigrid, oli Kustaa Aadolfin serkku.

Åke Tottista tuli Kustaa Aadolfin luottosotilas ja häntä alettiinkin kutsua nimellä Pohjolan lumiaura.
Hän osallistui Puolan sotaan ja vuonna 1627 hänet ylennettiin everstiksi johtamaan Suomen alueelta värvättyä ratsuväkirykmenttiä. Vuonna 1630 hänestä tuli valtaneuvos, sekä ratsuväen kenraalimajuri ja sen jälkeen kenraali.

Kolmikymmenvuotinen sota oli alkanut jo vuonna 1618, mutta Ruotsi osallistui siihen vasta vuodesta 1630 lähtien. Stralsundiin saapui loppukesästä 1630 Reinhold Metstacken komentama Porin rykmentti ja Klaus Hastfehrin johtama Savon rykmentti. Åke Tottin kyrassieerit, sekä seitsemän komppaniaa Turun läänin, Karjalan ja Uudenmaan ratsuväkeä Torsten Stålhandsken ja Reinhold Wunschin alaisuudessa ehtivät myös perille. Åke Tott osallistui sodassa Grubinin taistelun lisäksi suureen ja voittoisaan Breitenfeldin taisteluun, jossa hän taisteli vasemmalla sivustalla Kustaa Hornin alaisuudessa saksalaisen ratsurykmenttinsä kanssa.

Åke Tottin sotilasura katkesi kuitenkin sairasteluun ja hän palasi takaisin Ruotsiin vuonna 1633 mukanaa kuninkaan ruumis. Kustaa II Aadolf oli kaatunut Lützenin taistelussa edellisen vuoden marraskuussa.

Vuonna 1630 (joissain lähteissä vuonna 1631) Tott sai sotamarsalkan arvon palkkiona ansioistaan ja Eurajoen kolme kartanoa maksuna ratsuväkikomppanian kolmevuotisesta varustamisesta ja ylläpidosta, muistuteltuaan kuningasta aikansa tällaisesta lupauksesta. Ne olivat Vuojoen, Lavilan, sekä Irjanteen kartanot.

Åke Tott oli näkyvä ja vaikutusvaltainen mies Eurajoella. Hänestä ei ehkä pidetty kovinkaan paljon, kuten on sanottu, että hänestä ei myöskään pidetty muiden upseerien keskuudessa.
Niin tai näin, Tott perusti Eurajoen Irjanteelle ensimmäisen vesivoimalla toimivan kaupallisen sahan, tai ainakin aloitti sopimalla asukkaiden kanssa Irjanteen kosken käytöstä. Kyläläisille luvattiin vastineeksi jauhatusvuoroja Tottin myllyissä. Itse sahan rakennustyöt aloitettiin vasta Åke Tottin kuoleman jälkeen vuonna 1644.

Ja sitten se kuolema.

Åke Tott kuoli Lavilan kartanolla verensyöksyyn 42-vuotiaana, vuonna 1640. Matkalla kirkkomaalle hänen verta kerrotaan läikähtäneen matkan varrella olevalle kivelle. Tämä kivi kantaa nykyisin nimeä Åke Tottin verikivi ja kiveen on kaiverrettu tämä tieto. Kivi löytyy läheltä Eurajoen keskustaa, tien vierestä Lavilan kartanon ja kirkon puolimatkasta.

Åke Tottin verikivi

Åke Tott haudattiin Turun tuomiokirkkoon Tott-suvun kappeliin (Pyhän Laurentiuksen kappeliin), jonne on haudattu myös hänen molemmat vaimonsa, vuonna 1638 kuollut Sigrid Bjelkke ja 1684 kuollut Kristina Brahe, Pietari Brahen sisar. Kirkon lattiatasolla on kuitenkin Åke Tottin seurana hänen äitinsä Sigrid Vaasa.

Peter Schultzin veistämät kokovartalopatsaat
Turun tuomiokirkossa. 

Tottin hautajaiset olivat hyvin juhlalliset, niissä oli mukana mm. neljä 120 miehen komppaniaa ja 52 pappia. Hautajaisissa saarnasi Isaacus Rothovius. Vuonna 1676 Pietari Brahe pystytti Tott-suvulle mausoleumin tuomiokirkkoon. Vaikka Kristina Brahe kuoli vasta 1684, veisti tunnettu Peter Schultz Tukholmassa mustasta ja valkoisesta marmorista Tottien hautakappeliin, jo vuonna 1678 valmistuneet, Åke Tottin ja Kristina Brahen kokovartalopatsaat.

Åke Tottin muistokivi Irjanteen kirkon pihamaalla, Eurajoella.
Kivessä lukee:
"Sotamarsalkka Åke Tott
Kuningas Kustaa II Aadolfin lumiaura
30-vuotisessa sodassa
Vuojoen isäntä 1630-1640
Kuoli täällä 1640
Ruumis Turun tuomiokirkossa
Pystytti Eurajoen kotiseutuyhdistys
Lahjoitti Eurajoen Säästöpankki 1976"

Åke Tott oli monella tapaa suurvalta-ajan alkupuolen soturin ruumiillistuma, urhoollinen, häikäilemätön, riidanhaluinen, ylpeä, saaliinhimoinen ja uhkarohkea, mies, joka oli valmis mihin tahansa.

Lähteet:

evl.fi

eurajoki.fi

http://punainenturku.blogspot.fi/2014/06/lumiaura.html

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/566/

Olavi Antila, Juha E. Tetri - Hakkapeliittain jäljillä - Suomalaiset Euroopan sotakentillä

Jakob De la Gardie - Laiska-Jaakko

Käsi ylös, kuinka moni on kuullut jotakuta laiskaa, tai laiskaksi olettamaansa henkilöä kutsuttavan "laiskajaakoksi"? Niin kuin huomaamme, todella moni. Laiskajaakko nimitys on säilynyt puhekielessä halki vuosisatojen, mutta moniko tietää sanonnan taustaa? Todellisuudessa sen taustalla oleva henkilö, Jakob De la Gardie, ei ollut ollenkaan laiska, vaan erinomainen sotapäällikkö. Tämän tarinan alkuun päästäksemme menemme yli 400 vuotta taaksepäin ja paikkaan, joka oli juuri perustetusta Helsingistä nähden Suomenlahden toisella puolella, eli Tallinnaan.

Siellä syntyi 20.6.1583 vaikeassa synnytyksessä poika, joka sai nimekseen Jakob. Hänen isänsä oli sotapäälliikkö Pontus I De la Gardie, sekä äitinsä Sofia Johansdotter Gyllenhielm, joka oli Juhana-herttuan (kuningas Juhana III) ja Kaarina Hannuntyttären avioton lapsi. Sofia-äiti kuoli synnyttäessään Jakobia ja isänsä Pontus hukkui marraskuussa 1585 Narvajokeen. Jakob jäi orvoksi ollessaan 2-vuotias.

Elämä oli kuitenkin edessä ja Jakob lähetettiin Suomeen Kangasalle, Wääksyn kartanoon, isoäitinsä Kaarina Hannuntyttären hoiviin. Kaarina sai Wääksyn kartanon Juhana-herttualta vuonna 1561 Juhanan aikoessa naida Puolan kuninkaan sisar Katariina Jagellonica. Kaarina muutti Wääksyyn virallisen puolisonsa Klas Vestgöten kanssa, joka kuitenkin mestattiin Eerik XIV:n käskystä jo vuonna 1563, noin kolmenkymmenen muun Juhana-herttuan läheisen kannattajan kanssa.
Wääksystä pitää vielä sanoa sen verran, että vuonna 1604 siellä koettiin monen tutkijan mielestä Euroopan suurin luonnonmullistus, sillä Vääksynjoen virtaussuunta muuttui ja sen vieressä ollut Sarsan uoma kuivui kokonaan. Tämä johtui jääkauden jälkeisestä maannoususta, joka puhkaisi Iharin kosken.

"Punapää-Jaakosta", joksi häntä Suomen alueella kutsuttiin, kasvoi sotilas ja sotapäällikkö. Hän osallistui 18-vuotiaana Puolan sodan yhteydessä Kaarle IX:n sotaretkelle Liivinmaalla ja jäi viideksi vuodeksi puolalaisten vangiksi. Sen jälkeen Jakob palveli Morits Oranialaisen armeijassa Alankomaissa vuosina 1606-1608, josta hän toi mukanaan alankomaalaista sotataktiikkaa Ruotsin kuningas Kaarle IX:n armeijalle. Myöhemmin tuon taktiikan ideaa hyödynsi menestyksekkäästi sankarikuningas Kustaa II Aadolf. Alankomaista palattuaan Jakobin sotilasura keskittyi Ruotsin, Baltian ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Vuonna 1609 Kaarle IX aloitti Venäjää vastaan sodan, joka tunnetaan historiassa nimellä Inkerin sota. Venäjän sekasortoinen tilanne maan ollessa ilman hallitsijaa mahdollisti Ruotsin ja Puolan osallistumaan sen sisäpoliittiseen tilanteeseen, jossa molemmat asettivat omat ehdokkaansa Venäjän hallitsijaksi ja pyrki tukemaan tätä voimakeinoin.
Ylipäälliköksi idänretkelle valittiin Jakob De la Gardie, tukenaan Anolan kartanonherra ja nuijasodan veteraani Axel Kurck, sekä Evert Kaarlenpoika Horn. De la Gardie pyrki tukemaan Ruotsin kanssa liittoutunutta Vasili Šuiskia (Vasili IV) Puola-Liettuaa, sekä tsaarin paikalle hamuavaa Vale-Dimitri II:sta vastaan, hyökkäämällä Moskovaan. Vuonna 1610 Jakob De la Gardien joukot purkivat Troitse-Sergijeva lavran piirityksen ja miehittivät Moskovan. De la Gardie on yksi harvoista länsimaalaisista, joka on siihen pystynyt. Samana vuonna kuitenkin puolalais-liettualaiset voittivat De la Gardien ja venäläisten joukot Smolenskin lähellä Klušinon taistelussa. Kesällä joukot palasivat Viipuriin.

De la Gardielle alettiin kokoamaan uutta armeijaa ja tammikuun 25. päivä 1611 Viipuriin saapui seitsemän ratsuväen lipustoa ja kaksi jalkaväen lippukuntaa. Lisäksi Viipuriin saapui neljä ulkomailta värvättyä lippukuntaa, jotka sijoitettiin Iivananlinnaan. De la Gardiella oli suunnitelmia vallata koko Pohjois-Venäjä. Sotaretki aloitettiin suuntaamalla operaatiot Pähkinälinnaan ja Käkisalmeen.
Ratsumestari Anders Andersson oli piirittänyt Käkisalmea jo vuodesta 1610. De la Gardien marssiessa etelään kohti Novgorodia, hän jätti Anderssonin vahvistukseksi Mats Sigfridssonin lippukunnan. Käkisalmi antautui maaliskuussa 1611.

Nerokkaan hyökkäyssuunnitelman myötä, johon sisältyi mm. valehyökkäyksiä, rakennusten polttamista, rynnäkkö, muurin räjäytys, De la Gardie hyökkäsi Novgorodiin. Seuraavana päivänä aikoessaan hyökätä ja vallata Novgorodin linnan, se antautui jo hyökkäysvalmistelujen aikana. Novgorodin valtaukseen osallistui usean lippukunnan verran sotilaita Suomen alueelta, sitä pidetään linnoitetun kaupungin valtaamisen mestarinäytteenä. De la Gardie joukkoineen pysyi Venäjällä kaikki sekasorron vuodet ja miehitti Novgorodia kuusi pitkää vuotta. Nyt voidaankin palata alun kysymykseen, sillä näiden vuosien vuoksi hän sai lempinimen "Laiska-Jaakko". Suomalaisjoukot runoilivat: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko." 

1610-luvulla oli tapana, että upseereita palkittiin sotaponnistuksistaan Pohjanmaalta annetuilla läänityksillä. De la Gardie sai sen myötä kreivin arvon ja suuren Pietarsaaren emäpitäjän läänityksekseen. Turun historiassa taasen Jakob De la Gardie esiintyy vuonna 1615, kun hän osti Turun Tuomiokirkolta Tallinnassa valmistetun kullatun kalkin pateeneineen, sekä Tallinnassa vuonna 1488 Turulle valetun kirkonkellon, jonka luovutti vuonna 1620 Pitarsaareelle.

Valloitetusta Moskovasta De la Gardie luopui jo vuonna 1613. Hän oli yksi rauhanneuvottelijoista Stolbovassa 1617. Rauhan seurauksena Ruotsin alue laajeni Baltiaan. Vuonna 1619 De la Gardie nimitettiin Tallinan linnoituksen käskynhalijaksi ja 1622 Liivinmaan kenraalikuvernööriksi.

Kuninkaaksi oli vuonna 1611 tullut Kaarle IX:n 16-vuotias poika Kustaa II Aadolf. Kustaan nuoruudenrakkaus oli Ebba Brahe, joka ei kuitenkaan kelvannut leskikuningatar Kristiinalle. De la Gardie kosi Ebbaa, tämän ensin kieltäytyen, mutta myöhemmin suostuen kosintaan.
Vuonna 1618 he menivät naimisiin ja Jakob De la Gardiesta tuli Etelä-Suomen laamanni.

Vuonna 1621 Puolan sota oli edelleen käynnissä ja Liivinmaalle purjehti kuninkaan johdolla 14000 miehen sotajoukko, sekä Klaus Laurinpoika Flemingin rakennuttama laivasto Riikaa piirittämään. De la Gardie toi mukanaan Turusta n. 4000 miestä. Kuningas oli veljensä Kaarle Filipin kanssa eturintamassa valloittaessaan Riian. Sen suurempaa ei saavutettu ja aselepo solmittiin vuoteen 1625 asti, jolloin Ruotsin armeija De la Gardien johdolla valtasi Tarton, samoin kuin kaikki Väinäjoen rantojen linnat, Väinänlinnaa lukuun ottamatta. Puolan sodan loppupuolella hakkapeliitat kokeilivat ja hioivat Kustaa II Aadolfin uutta taktiikka, jonka avulla he muutaman vuoden päästä tulivat dominoimaan taistelukenttiä 30-vuotisessa sodassa.

Vuonna 1628 De la Gardie kutsuttiin Tukholmaan, jossa hän mm. organisoi sotaoikeuden ja toimi sen presidenttinä vuodesta 1646 lähtien.

David Beck: Jakob De la Gardien muotokuva
Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto

Jakob De la Gardie ja Ebba Brahe saivat yhteensä 14 lasta, joista 7 menehtyi jo varhain. Avioliitto oli kuitenkin hyvin onnellinen. Heidän kuuluisimpia lapsiaan olivat Magnus De la Gardie, sekä Axel Julius De la Gardie. Vuonna 1652 De la Gardie anoi lupaa kaupungin perustamiselle Pietarsaaren vanhalle kauppapaikalle. Kuningatar Kristiina antoi siihen luvan, mutta De la Gardie kuoli 12. elokuuta samana vuonna Tukholmassa. Hänet haudattiin Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon. De la Gardien suunnitteleman kaupungin perusti leski Ebba Brahe 27.10.1652 ja antoi sille nimeksi Jakobstad (Pietarsaari), Jakob De la Gardien mukaan.

Lähteet:

http://wääksynkartano-gcba.fi/historia/jakob-de-la-gardie.html

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/sodat/Venajan%20sota%20(1609%20-%201617).htm

http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/kokoelmat/kuukauden-esine-2011/gardien-muotokuva

Mirkka Lappalainen - Pohjolan Leijona