Alla kasvon kaikkivallan - Tarinoita historiasta: huhtikuuta 2023

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Keskiaikainen Ulvila - Wlspby - Kadonnut kaupunki

Turku 1229, Porvoo 1380, Viipuri 1403, Rauma 1442, Naantali 1443. Mikä puuttuu joukosta? Tietenkin Ulvila 1365, Suomen alueen keskiaikaisten kaupunkien keskuudessa ainoa lähes täysin kadonnut kaupunki. Sillä tarkoitan, että kaupungista ei ole jäljellä kuin keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko, josta kirjoitinkin jo aiemmin, sekä Kellarimäen rauniot. Ulvila on kyllä edelleen olemassa, mutta nykyinen Ulvila ei periaatteessa ole suoraa jatkumoa keskiaikaiselle kaupungille. Harva tietää kadonneen kaupungin sijaintia, eikä se maisemassa enää edes erotu. On surullista, mutta samalla myös kiehtovaa ajatella nykyisen peltoalueen olleen Suomen yhden kuudesta keskiaikaisen kaupungin sijainnista. Ulvila oli niistä kaupungeista toiseksi vanhin heti Turun jälkeen, ja myös Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki. Alue sijoittuu nykyisin Ulvilan Pyhän Olavin kirkolta Isokartanon pellolle, sekä Kellarimäen alueelle.

Tällä peltoalueella oli Ulvilan kaupunki,
kaukana keskellä on Isokartano,
jonka takana Pyhän Olavin kirkko,
oikealla oleva metsikkö on Kellarimäki

Mitä tiedetään keskiaikaisesta Ulvilasta?

Aluksi ajattelin helpoimman vastauksen olevan, ettei juuri yhtään mitään, sillä alueen kaivaukset ovat olleet häpeällisen vähäisiä, eikä merkintöjä, aikalaiskuvauksia, tai muutakaan tietoa ole kovinkaan paljon säilynyt. Ulvilasta ei myöskään ole kaupunkiarkeologista selvitystä, jollainen on Suomen muista keskiaikaisista kaupungeista. Osa tunnetuista muinaisjäännöksistä, kuten Kellarimäki, ovat käytännössä täysin tutkimattomia ja niiden alkuperä ja historia on vain arvailujen varassa. Kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessa huomasin, että tietoa oli yllättävän paljon, vaikka tarkempaa kuvaa kaupungista ja sen olemuksesta on vaikea hahmottaa. Toivotaan myös, että saan tulevaisuudessa täydentää tätä kirjoitusta useaan kertaan, kun uutta tietoa saadaan selville. Vaikka teksti on pitkä, keksin silti valtavasti asioita, joihin haluaisin saada selvyyden.

Matkaan siis!

Ulvilan kaupungin perustamisasiakirjana pidetään kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen 7.2.1365 antamaa kirjettä, jonka mukaan hän otti Ulvilan asukkaat suojelukseensa ja sijoitti heidät kaupungin lain piiriin. Kaupunki tosin saattaa olla tätä vanhempi, sillä jo 3.9.1347 kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Ulvilan asukkaille luvan käydä markkina-aikaan kauppaa Kokemäellä. Kuningas Albrekt vahvisti tämän oikeuden samana päivänä, kun myönsi kaupungille privilegiot. Kaupunkiaikaa kesti vajaat 200 vuotta vuoteen 1550, jolloin kuningas Kustaa Vaasa määräsi Ulvilan porvarit muuttamaan vastaperustettuun Helsinkiin. Tämän muuton myötä Ulvilan keskiaikainen kaupunki lakkasi olemasta. Kovin kauaa eivät ulvilalaiset kuitenkaan Helsingissä aikaansa kuluttaneet, sillä jo vuonna 1558 kuningas antoi heille luvan palata takaisin Satakuntaan rakentamaan uutta kaupunkia. Siihen aikaan Ulvila oli jo maankohoamisen myötä jäänyt kauas jokisuusta, joten Kustaa Vaasan poika, Juhana herttua, perusti uuden kaupungin lähemmäs merta, joka sai nimekseen Björneborg eli Pori. Voidaan siis ajatella, että nykyinen Pori on jatkumoa keskiaikaiselle Ulvilalle. Perustetun Porin kaupungin paikalla on todennäköisesti myös sijainnut aiemmin useaan kertaan mainitsemani Aborchin linna.

Mutta takaisin keskiaikaiseen Ulvilaan.

Olen kirjoittanut aiemmin Liikistöstä, jonka alue liittyy vahvasti myös Ulvilan historiaan. Liikistö löytyy joidenkin arvioiden mukaan al-Idrisin vuonna 1154 valmistuneesta maailmankartasta Tabula Rogerianasta nimellä Ragvalda. Liikistö sijaitsi Ravanin kylässä, joka on ruotsinkieliseltä nimeltään Ragvaldsby. Liikistössä on sijainnut ainakin yksi kirkko, sekä ylempänä joella toinen, nykyisen Nakkilan kunnan alueella sijaitsevan Anolan kartanon omistamalla Kirkkosaarella. Liikistöstä kirkko siirrettiin n. 1,5 km päähän nykyisen Pyhän Olavin kirkon paikalle luultavasti vuonna 1332. Asiasta ei tosin täyttä varmuutta ole. Ensimmäinen kirkko uudella paikalla on mahdollisesti ollut puinen, vaikka kivikirkonkaan rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa. Sen rakentamisajankohdan arviot ovat niinkin laajat kuin 1332-1510.

Pyhän Olavin kirkko

Kirkon ympäristöön kuitenkin muodostui Ulvilan kaupunki.

Ulvila oli erityisen hyvällä paikalla Kokemäenjoen suulla, josta kauppiaat olivat jo vuosisatoja seilanneet sisämaahan. Hansakauppiaat tarvitsivat sataman ja tukikohdan, jollaisen Ulvilan seutu heille tarjosi. Suomalaisen oikeuden kylistä pääosaa pidetään jo rautakaudella syntyneinä, kun taas ruotsalaisen oikeuden kylien katsotaan syntyneen keskiajalla, lähinnä 1200–1400-luvuilla. Suomalaisen oikeuden kyliä Ulvilassa oli vain kuusi. Niistä lähinnä jokisuuta on Haistila, joka sittemmin on muodostanut yhteisen jakokunnan joen pohjoispuolella sijaitsevien Vanhakylän, Ravanin ja Pappilan kanssa. Vanhakylän ja Ravanin sekä ilmeisesti myös Pappilan kylien asutus on syntynyt todennäköisesti jo 1200-luvulla. Näiden kaikkien kylien alueilla oleilleet kauppiaat keskitettiin 1300-luvun puolivälissä muodostettuun Ulvilan kaupunkiin.

Pyhän Olavin kirkon portilla oleva teksti

Ulvilasta Turkuun johti Huovintie, joka kulki Ulvilasta lähtiessä joen pohjoispuolta Ravaniin, jossa oli ikivanha Kokemäenjoen ylityspaikka ja joen toisella puolella oleva Haistilan lauttaranta. Ulvilassa kulki myös Pohjanlahden rantatie, joka kulki Turun ja Korsholman linnojen välillä. Porin kohdalla se kiersi Ulvilan kautta, koska Porin alueen luodot eivät mahdollistaneet jokisuiston ylittämistä. Lisäksi alueella kulki Pyhän Henrikin pyhiinvaellusreitistö.

Olisiko Ulvilassa voinut näyttää tältä?

Vaikka Liikistö mainitaan varmuudella jo vuonna 1311 kirkon rakentamista koskevassa kirjeessä, ja niinikään kirkon rakentamista koskevassa piispa Pentin (Bengt) asiakirjassa vuodelta 1332, niin Ulvila (Vlspby) mainitaan ensimmäisen kerran laamanni Jakob Andrissonin toukokuussa 1344 antamassa kaupanvahvistuksessa. Kolme vuotta myöhemmin maaliskuussa 1347 Jakob todisti, että samainen kauppa oli aikoinaan vahvistettu Ulvilan Pyhän Gertrudin (Pyhä Kerttuli) kiltatuvassa pitäjäläisten, kirkkoherran ja kaupunkilaisten läsnä ollessa. Perimätiedon mukaan Pyhän Gertrudin kiltatalo sijaitsi nykyäänkin alueella hyvin erottuvalla Kellarimäellä, ja siellä oleva 13 x 13 metrin kokoinen kellari olisi jäänyt kiltatuvasta jäljelle. On myös mahdollista, että Kellarimäen rakennusjäännös liittyy 1550-luvulla toimineeseen Ulvilan kuninkaankartanoon, jossa tehtiin huomattavia rakennustöitä ja mm. kaksi kellaria vuonna 1554. Joka tapauksessa Kellarimäki on alue johon pitäisi keskittää laajoja tutkimuksia, kuten luonnollisesti koko keskiaikaisen kaupungin alueeseen.

Kellarimäki

Georg Haggrén julkaisi yhteenvedon vuonna 2000 Ulvilan 1970-luvun kaivausten löytöaineiston lasifragmenteista, ja sen perusteella keskiaikaisen Ulvilan taloissa nautittiin juomia Böömissä ja itäisen Saksan alueella valmistetuista lasipikareista. Erityisen mielenkiintoista on, että Ulvilan ja Turun arkeologisten kaivausten perusteella keskiajalla käytössä olleen lasitavaran määrä on ainakin näissä kahdessa suomalaisessa kaupungissa ollut eräisiin Ruotsin keskisuuriin kaupunkeihin kuten Lodöseen ja Söderköpingiin verrattuna huomattavan suuri ja lasiastioiden käyttö levisi myöhäiskeskiajalla myös sisämaan vauraista talouksista ainakin linnoihin ja kartanoihin.

Ulvilan keskiaikaisen kaupungin sijainti kartalla

Miten Ulvila sitten vertautuu väkiluvultaan muihin sen ajan kaupunkeihin?

Turku oli Suomen alueen kaupungeista ylivoimaisesti suurin, mutta Ulvila ja Rauma olivat suunnilleen samankokoisia, eli n. 5-6 kertaa Turkua pienempiä. Tällainen vertailu ja väkiluvun arviointi on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja perustuukin pääosin sellaisiin laskelmiin, jotka ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia.

Mielikuvissa Ulvila saattoi olla tällainen,
mitään varmuutta kuitenkaan kaupungin taloista
tai kaduista ei ole olemassa

Ulvilan kruunulle maksama sääntövero vuosina 1540–51 oli 100 markkaa rahaa ja yhteensä 2 markkaa 2 äyriä tonttiveroa. Ulvilaan verrattuna Turun sääntövero oli siihen aikaan noin kuusinkertainen. Mikäli kaupunkien kokoa halutaan arvioida veronmaksajien ja sääntöveron ilmentämänä väkilukuna, Ulvilan kaupungin väkiluku olisi ollut vuoden 1548 tietojen perusteella noin 580. Samaan aikaan Turun väkiluku oli noin 2230.

Ulvilan sinetissä oli W-kirjain lyhenteenä kaupungin ruotsinkielisestä nimestä Wlpsby. Kaupungin sinetillä vahvistettiin 1427 maakauppa, jonka vahvistajien joukossa mainitaan olleen Ulvilan pormestarit Thomas Pedersson ja Anund Nilsson. Kaupunginlain mukaan kaupungin sinettiä, privilegiokirjeitä ja muistikirjaa tuli säilyttää erityisessä huoneessa tai lukollisessa kirstussa ja kaikista kaupungin alueella olevista kiinteistöistä tehdyt kaupat tuli joko vahvistaa kaupungin sinetillä sinetöidyllä asiakirjalla tai merkitä niitä koskevat tiedot kaupungin muistikirjaan. Ulvilan kaupungin muistikirjaa, tilejä, raadin oikeuspöytäkirjoja tai kopiokirjoja ei ikävä kyllä ole säilynyt, eikä kaupungin raadin tai sen porvariyhteisön nimissä annettuja asiakirjoja tai lähetettyjä kirjeitä tunneta toistaiseksi lainkaan. Alkuperäiset privilegiokirjeet ovat kadonneet ja niiden kopioita on säilynyt vain muiden kokoelmien kautta.

Ulvilan sinetti

Kaupunkiajalta ei myöskään ole säilynyt kartta-aineistoa. Vanhakylän ja sen lähikylien alueen vanhimmat kartat ovat 1690-luvun geometrisia karttoja ja 1760-luvun lopun isojakokarttoja. Kummassakaan ei ole mainintoja muinaisesta kaupunkialueesta. Kartoista selviää sen verran, että kaupunkialueen halki on kulkenut nyttemmin poiskynnetty pohjois-eteläsuuntainen Keskitieksi kutsuttu tie. Tien varrella olevalta Isokartanon pellolta on 1900-luvun ojituksen yhteydessä löytynyt pieni kiviholvisilta. Keskitie kulki Kellarimäen alueen halki ja jatkui mahdollisesti Pappilaan saakka.

Ulvilan pappilasta muodostettiin vuonna 1551 kuninkaankartano. Kuningas Kustaa Vaasa oli antanut tästä määräyksen jo syyskuussa 1549, eli ennen kuin itse kaupunki lakkautettiin. Kuninkaankartanoon liitettiin pappilan ohella Isokartanon isännän Gustaf Fincken omistama peltokappale, Lukkarinluoto sekä osa erään Severin Larssonin perillisten omistamasta tilasta, joka oli rälssimaata. Muutama vuosi myöhemmin kartanoa laajennettiin vielä Brita Flemingiltä saadulla maalla. Kartanosta tuli Ala-Satakunnan hallintokeskus, jonka ensimmäinen vouti Mats von Klefven otti 22.6.1551 vastaan.

Keskiaikainen Ulvila sijaitsi videon kuvaamalla alueella. Ensin siinä näkyy Pyhän Olavin kirkko, sitten Isokartano peltoalueineen, ja lopuksi etualalla metsäalue, joka on Kellarimäki.

Ulvilan kaupunkioikeudet siirrettiin vuonna 1558 Porille ja hallinto sen uuteen kuninkaankartanoon Porin perustamisen yhteydessä. Viimeistään sen myötä keskiajalla syntyneen Ulvilan oleminen päättyi. 442 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, Ulvilan kunta alkoi jälleen käyttää nimitystä kaupunki.

Lähteet:

Ulvila. Arkeologinen selvitys ja tarkkuusinventointi. Kellarimäen asemakaava-alue - FT Kari Uotila ja FT Georg Haggrén

Suomen pienet kaupungit keskiajalla - Tapio Salminen

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Hausen, Reinhold: Finlands medeltidssigill i afbild utgifna af Finlands statsarkiv genom Reinhold Hausen. Suomen kansallisarkisto, 1900

https://keskiaikaisettiet.wordpress.com/pohjanlahden-rantatie/

Ulvilan asutuksen, seurakunnan ja kaupungin synnystä, s. 57–100 - Jalmari Jaakkola

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Kokemäen linna - "Fortalicium seu castrum"

Jokainen tuntee linnat Turussa, Hämeessä ja Savossa, ehkä jopa Viipurissa, Ahvenanmaalla ja Raaseporissa. Ovathan ne vieläkin olemassa. Vähemmän tunnettuja ovat täysin kadonneet, mm. aiemmin esittelemäni Liinmaan linna, eli Vreghdenborch Eurajoella, ja tässä kirjoituksessa avattava Kokemäen linna.

Vertailukohteeksi Kokemäen linnalle ei tietenkään sovi mahtavat Turun tai Hämeen linnat, mutta mielenkiintoinen asia se on siitä huolimatta, että saarella, keskellä Kokemäenjokea, on seissyt ihan oikea linna. Satakunta on kiinnostava näiden kadonneiden linnojen suhteen. Jo aiemmin mainitsemani Liinmaan linna näkyy enää maaston muodoista, Aborchin linnasta ei tiedetä edes sijaintia; tätä tulen avaamaan myöhemmin ja myös esittämään näkemykseni sen sijainnista. Myös Kyrön skanssia, josta olen kirjoittanut, voidaan pitää linnana, vaikka imartelevampi nimitys sille onkin linnake.

Mennäänpäs siis Kokemäelle. Paikkaan, jossa jo rautakaudella on sanottu sijainneen Teljän kauppapaikka, ja jossa perimätiedon mukaan Piispa Henrik yöpyi ja saarnasi ennen loppuaan Köyliönjärven jäällä. Kokemäen halki kulkee Kokemäenjoki. Keskellä jokea seisoo Linnaluoto-niminen saari n. kolme kilometriä alajuoksuun Kokemäen keskustasta. Tällä saarella on sijainnut Kokemäen linna. Saaresta on käytetty nimitystä Forsbyn linnaluoto ja Koskenkylän linnaluoto, mutta sitä ei pidä sekoittaa Harolan linnaluotoon, joka sijaitsee myös Kokemäellä, tosin yläjuoksussa jonkin verran kauempana keskustasta.

H.A. Reinholmin asemapiirros Linnaluodolla
olevista rakenteista

Kokemäen linnan tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tunneta, mutta purkamisajankohta ja syy siihen tiedetään. Se selviää kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen kirjeestä, joka on päivätty 12.7.1367. Kirje on kopioitu Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan 1474-1486. Kirjeessä kuningas määrää linnan "revittäväksi", eli purettavaksi ja siirrettäväksi sopivampaan paikkaan. Tämä uudelleen rakennettu linna on todennäköisesti alussa mainitsemani Liinmaan linna. Linnan purkaminen taas johtui siitä, että alueen asukkaat olivat valittaneet, että linna tuotti niin suuren rasituksen, etteivät he kyenneet sitä kantamaan.

Kokemäen linna oli hallintokeskus, johon ympäröivien asukkaiden verot koottiin ja jota veroa maksaneet talonpojat ylläpitivät. Yhdenkään linnanvoudin nimeä ei tiedetä, ja vaikka Kokemäeltä tunnetaan viisi 1300-luvulla päivättyä asiakirjaa, yhtään linnassa päivättyä tekstiä ei ole säilynyt. Mutta se tiedetään, että linna sijaitsi strategisesti erinomaisella paikalla. Sieltä käsin pystyttiin vartioimaan paitsi joen liikennettä, myös sen molempia rantoja.

Linnaluoto - J. Hokkanen 2014

Joen etelärannalla sijaitsee rautakauden loppuun asti käytössä ollut Äimälän Leikkimäen kalmisto, jonka hautaukset ovat saattaneet ulottua jopa 1200-luvulle asti. Merkittävimmät löydöt kalmistosta ovat hopeakoristeinen miekka, joka on ajoitettu vuosille 950-1000, sekä vaaka ja siihen kuuluneet punnukset.

Linnan rakentamisajankohtaa voidaan päätellä olemassaolevan tiedon valossa. Topografialtaan Kokemäen linnaluoto muistuttaa useita Suomesta tunnettuja neliömäisiä vallihaudoin varustettuja linnakumpuja, jotka sijoittuvat 1200-luvun lopulta 1400-luvun alkuun. Linnaluodolta on löydetty rautakaudelle tai varhaiseen keskiaikaan ajoittuvaa keramiikkaa, joten luodolla on ollut toimintaa viimeistään 1200-luvulla, tai jopa aiemmin. Tosin paikan merkityksestä tuohon aikaan ei ole selvyyttä. Linnaluodolta on löytynyt tiilimurskaa, mutta harmaakivirakenteita ei toistaiseksi tunneta. Tiilien käyttö viittaa 1300-luvun puolenvälin jälkeiseen aikaan. Todennäköisesti suurin osa Linnaluodon rakenteista on kuitenkin ollut puisia. Eräs mahdollinen rakennusajankohta on 1324-1325, jolloin Matias Kettilmundinpoika toimi Suomen käskynhaltijana.

Sivuhuomatuksena mainittakoon Matias Kettilmundinpojan yhteys aiemmin kirjoittamaani tekstiin Nyköpingin pidoista. Matias Kettilmundinpoika kuului herttua Erik Maununpojan lähipiiriin. Kun kuningas Birger Maununpoika vuonna 1317 vangitsi ja surmasi molemmat veljensä, Erikin ja Valdemarin, suurylimykset karkottivat kuninkaan ja valitsivat Matias Kettilmundinpojan drotsiksi, joka oli hallinnon ja oikeudenhoidon ylin valvoja. Kun kolmevuotias Maunu Eerikinpoika valittiin 1319 Ruotsin kuninkaaksi, Matias Kettilmundinpojasta tuli holhoojahallituksen johtaja. Vuonna 1322 hänet kuitenkin syrjäytettiin ja hänestä tuli Suomen käskynhaltija, jonka hallussa olivat 1324-1326 Turun ja Hämeen linnat sekä koko läntinen Suomi. Tähän ajankohtaan myös Kokemäen linnan rakentaminen saattaa ajoittua.

Näköala Forsbyn rannalta Linnaluotoon 1885,
Agathon Reinholmin piirros

Näkymä Linnaluodolle 1807,
Carl Gustav Ramsay

Mitä tiedetään sitten linnan koosta? Muinaisjäännös on n. 30 x 40 metrin laajuinen tasanne, jonka pohjoissivulla on n. 25 metriä pitkä ja yli 1,5 metriä korkea valli ja vallihauta. Aivan Linnaluodossa kiinni olevalla Katavaluodolla on ollut pyöreä, n. 18 metriä ympärysmitaltaan oleva tiilestä ja harmaakivestä muurattu rakennus.

Mielenkiintoisena lisänä alueeseen voi vielä kertoa Linnaluodosta n. kilometrin verran Kokemäen keskustaan päin olevan Isoluodon ja sen edessä olevan pienemmän saaren. Tällä saarella sijaitsi harmaakivestä muurattu neliskulmainen vankitorni, kistu. Tornin sivun pituus oli yli 5 metriä ja korkeutta sillä oli yli 14 metriä. Rannasta luodolle oli johtanut holvattu silta. Rannalla sijaitsi Kokemäenkartano, jonka omistaja oli käskenyt purkaa tornin viimeiset jäännökset vuonna 1834. Kistulla ei tiedetä kuitenkaan olevan yhteyttä Kokemäen linnaan, vaikkakin Isoluotoa on joissain päätelmissä pidetty jopa Aborchin linnan sijaintina. Itse en siihen usko, sillä Aborchin linna oli varmuudella olemassa vuonna 1395, eikä käy järkeen, että alle 30 vuotta Kokemäen linnan purkamisesta, olisi rakennettu viereiselle saarelle uusi linna. Varsinkin, kun purkaminen johtui liiallisesta rasitteesta alueen väestölle.

Kokemäenkartanon kistu,
Johan Fredrik Weberin maalaus 1799

Vanhaa tietä Kokemäelle ajellessa ja joelle katsellessa voi vain ihmetellä sitä asiaa, että ensin yhdellä saarella on sijainnut keskiaikainen linna ja seuraavalla saarella iso kivinen vankityrmä.

Linnaluodon sijainti kartalla

Lähteet:

Tapio Salminen: Joki ja sen väki – Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Tapio Salminen: Kokemäen linna, Aborch ja Vreghdenborch – lähteiden ja tutkimuksen uudelleenarviointi