Alla kasvon kaikkivallan - Tarinoita historiasta: 1400-luku

Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1400-luku. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Keskiaikainen Ulvila - Wlspby - Kadonnut kaupunki

Turku 1229, Porvoo 1380, Viipuri 1403, Rauma 1442, Naantali 1443. Mikä puuttuu joukosta? Tietenkin Ulvila 1365, Suomen alueen keskiaikaisten kaupunkien keskuudessa ainoa lähes täysin kadonnut kaupunki. Sillä tarkoitan, että kaupungista ei ole jäljellä kuin keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko, josta kirjoitinkin jo aiemmin, sekä Kellarimäen rauniot. Ulvila on kyllä edelleen olemassa, mutta nykyinen Ulvila ei periaatteessa ole suoraa jatkumoa keskiaikaiselle kaupungille. Harva tietää kadonneen kaupungin sijaintia, eikä se maisemassa enää edes erotu. On surullista, mutta samalla myös kiehtovaa ajatella nykyisen peltoalueen olleen Suomen yhden kuudesta keskiaikaisen kaupungin sijainnista. Ulvila oli niistä kaupungeista toiseksi vanhin heti Turun jälkeen, ja myös Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki. Alue sijoittuu nykyisin Ulvilan Pyhän Olavin kirkolta Isokartanon pellolle, sekä Kellarimäen alueelle.

Tällä peltoalueella oli Ulvilan kaupunki,
kaukana keskellä on Isokartano,
jonka takana Pyhän Olavin kirkko,
oikealla oleva metsikkö on Kellarimäki

Mitä tiedetään keskiaikaisesta Ulvilasta?

Aluksi ajattelin helpoimman vastauksen olevan, ettei juuri yhtään mitään, sillä alueen kaivaukset ovat olleet häpeällisen vähäisiä, eikä merkintöjä, aikalaiskuvauksia, tai muutakaan tietoa ole kovinkaan paljon säilynyt. Ulvilasta ei myöskään ole kaupunkiarkeologista selvitystä, jollainen on Suomen muista keskiaikaisista kaupungeista. Osa tunnetuista muinaisjäännöksistä, kuten Kellarimäki, ovat käytännössä täysin tutkimattomia ja niiden alkuperä ja historia on vain arvailujen varassa. Kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessa huomasin, että tietoa oli yllättävän paljon, vaikka tarkempaa kuvaa kaupungista ja sen olemuksesta on vaikea hahmottaa. Toivotaan myös, että saan tulevaisuudessa täydentää tätä kirjoitusta useaan kertaan, kun uutta tietoa saadaan selville. Vaikka teksti on pitkä, keksin silti valtavasti asioita, joihin haluaisin saada selvyyden.

Matkaan siis!

Ulvilan kaupungin perustamisasiakirjana pidetään kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen 7.2.1365 antamaa kirjettä, jonka mukaan hän otti Ulvilan asukkaat suojelukseensa ja sijoitti heidät kaupungin lain piiriin. Kaupunki tosin saattaa olla tätä vanhempi, sillä jo 3.9.1347 kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Ulvilan asukkaille luvan käydä markkina-aikaan kauppaa Kokemäellä. Kuningas Albrekt vahvisti tämän oikeuden samana päivänä, kun myönsi kaupungille privilegiot. Kaupunkiaikaa kesti vajaat 200 vuotta vuoteen 1550, jolloin kuningas Kustaa Vaasa määräsi Ulvilan porvarit muuttamaan vastaperustettuun Helsinkiin. Tämän muuton myötä Ulvilan keskiaikainen kaupunki lakkasi olemasta. Kovin kauaa eivät ulvilalaiset kuitenkaan Helsingissä aikaansa kuluttaneet, sillä jo vuonna 1558 kuningas antoi heille luvan palata takaisin Satakuntaan rakentamaan uutta kaupunkia. Siihen aikaan Ulvila oli jo maankohoamisen myötä jäänyt kauas jokisuusta, joten Kustaa Vaasan poika, Juhana herttua, perusti uuden kaupungin lähemmäs merta, joka sai nimekseen Björneborg eli Pori. Voidaan siis ajatella, että nykyinen Pori on jatkumoa keskiaikaiselle Ulvilalle. Perustetun Porin kaupungin paikalla on todennäköisesti myös sijainnut aiemmin useaan kertaan mainitsemani Aborchin linna.

Mutta takaisin keskiaikaiseen Ulvilaan.

Olen kirjoittanut aiemmin Liikistöstä, jonka alue liittyy vahvasti myös Ulvilan historiaan. Liikistö löytyy joidenkin arvioiden mukaan al-Idrisin vuonna 1154 valmistuneesta maailmankartasta Tabula Rogerianasta nimellä Ragvalda. Liikistö sijaitsi Ravanin kylässä, joka on ruotsinkieliseltä nimeltään Ragvaldsby. Liikistössä on sijainnut ainakin yksi kirkko, sekä ylempänä joella toinen, nykyisen Nakkilan kunnan alueella sijaitsevan Anolan kartanon omistamalla Kirkkosaarella. Liikistöstä kirkko siirrettiin n. 1,5 km päähän nykyisen Pyhän Olavin kirkon paikalle luultavasti vuonna 1332. Asiasta ei tosin täyttä varmuutta ole. Ensimmäinen kirkko uudella paikalla on mahdollisesti ollut puinen, vaikka kivikirkonkaan rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa. Sen rakentamisajankohdan arviot ovat niinkin laajat kuin 1332-1510.

Pyhän Olavin kirkko

Kirkon ympäristöön kuitenkin muodostui Ulvilan kaupunki.

Ulvila oli erityisen hyvällä paikalla Kokemäenjoen suulla, josta kauppiaat olivat jo vuosisatoja seilanneet sisämaahan. Hansakauppiaat tarvitsivat sataman ja tukikohdan, jollaisen Ulvilan seutu heille tarjosi. Suomalaisen oikeuden kylistä pääosaa pidetään jo rautakaudella syntyneinä, kun taas ruotsalaisen oikeuden kylien katsotaan syntyneen keskiajalla, lähinnä 1200–1400-luvuilla. Suomalaisen oikeuden kyliä Ulvilassa oli vain kuusi. Niistä lähinnä jokisuuta on Haistila, joka sittemmin on muodostanut yhteisen jakokunnan joen pohjoispuolella sijaitsevien Vanhakylän, Ravanin ja Pappilan kanssa. Vanhakylän ja Ravanin sekä ilmeisesti myös Pappilan kylien asutus on syntynyt todennäköisesti jo 1200-luvulla. Näiden kaikkien kylien alueilla oleilleet kauppiaat keskitettiin 1300-luvun puolivälissä muodostettuun Ulvilan kaupunkiin.

Pyhän Olavin kirkon portilla oleva teksti

Ulvilasta Turkuun johti Huovintie, joka kulki Ulvilasta lähtiessä joen pohjoispuolta Ravaniin, jossa oli ikivanha Kokemäenjoen ylityspaikka ja joen toisella puolella oleva Haistilan lauttaranta. Ulvilassa kulki myös Pohjanlahden rantatie, joka kulki Turun ja Korsholman linnojen välillä. Porin kohdalla se kiersi Ulvilan kautta, koska Porin alueen luodot eivät mahdollistaneet jokisuiston ylittämistä. Lisäksi alueella kulki Pyhän Henrikin pyhiinvaellusreitistö.

Olisiko Ulvilassa voinut näyttää tältä?

Vaikka Liikistö mainitaan varmuudella jo vuonna 1311 kirkon rakentamista koskevassa kirjeessä, ja niinikään kirkon rakentamista koskevassa piispa Pentin (Bengt) asiakirjassa vuodelta 1332, niin Ulvila (Vlspby) mainitaan ensimmäisen kerran laamanni Jakob Andrissonin toukokuussa 1344 antamassa kaupanvahvistuksessa. Kolme vuotta myöhemmin maaliskuussa 1347 Jakob todisti, että samainen kauppa oli aikoinaan vahvistettu Ulvilan Pyhän Gertrudin (Pyhä Kerttuli) kiltatuvassa pitäjäläisten, kirkkoherran ja kaupunkilaisten läsnä ollessa. Perimätiedon mukaan Pyhän Gertrudin kiltatalo sijaitsi nykyäänkin alueella hyvin erottuvalla Kellarimäellä, ja siellä oleva 13 x 13 metrin kokoinen kellari olisi jäänyt kiltatuvasta jäljelle. On myös mahdollista, että Kellarimäen rakennusjäännös liittyy 1550-luvulla toimineeseen Ulvilan kuninkaankartanoon, jossa tehtiin huomattavia rakennustöitä ja mm. kaksi kellaria vuonna 1554. Joka tapauksessa Kellarimäki on alue johon pitäisi keskittää laajoja tutkimuksia, kuten luonnollisesti koko keskiaikaisen kaupungin alueeseen.

Kellarimäki

Georg Haggrén julkaisi yhteenvedon vuonna 2000 Ulvilan 1970-luvun kaivausten löytöaineiston lasifragmenteista, ja sen perusteella keskiaikaisen Ulvilan taloissa nautittiin juomia Böömissä ja itäisen Saksan alueella valmistetuista lasipikareista. Erityisen mielenkiintoista on, että Ulvilan ja Turun arkeologisten kaivausten perusteella keskiajalla käytössä olleen lasitavaran määrä on ainakin näissä kahdessa suomalaisessa kaupungissa ollut eräisiin Ruotsin keskisuuriin kaupunkeihin kuten Lodöseen ja Söderköpingiin verrattuna huomattavan suuri ja lasiastioiden käyttö levisi myöhäiskeskiajalla myös sisämaan vauraista talouksista ainakin linnoihin ja kartanoihin.

Ulvilan keskiaikaisen kaupungin sijainti kartalla

Miten Ulvila sitten vertautuu väkiluvultaan muihin sen ajan kaupunkeihin?

Turku oli Suomen alueen kaupungeista ylivoimaisesti suurin, mutta Ulvila ja Rauma olivat suunnilleen samankokoisia, eli n. 5-6 kertaa Turkua pienempiä. Tällainen vertailu ja väkiluvun arviointi on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja perustuukin pääosin sellaisiin laskelmiin, jotka ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia.

Mielikuvissa Ulvila saattoi olla tällainen,
mitään varmuutta kuitenkaan kaupungin taloista
tai kaduista ei ole olemassa

Ulvilan kruunulle maksama sääntövero vuosina 1540–51 oli 100 markkaa rahaa ja yhteensä 2 markkaa 2 äyriä tonttiveroa. Ulvilaan verrattuna Turun sääntövero oli siihen aikaan noin kuusinkertainen. Mikäli kaupunkien kokoa halutaan arvioida veronmaksajien ja sääntöveron ilmentämänä väkilukuna, Ulvilan kaupungin väkiluku olisi ollut vuoden 1548 tietojen perusteella noin 580. Samaan aikaan Turun väkiluku oli noin 2230.

Ulvilan sinetissä oli W-kirjain lyhenteenä kaupungin ruotsinkielisestä nimestä Wlpsby. Kaupungin sinetillä vahvistettiin 1427 maakauppa, jonka vahvistajien joukossa mainitaan olleen Ulvilan pormestarit Thomas Pedersson ja Anund Nilsson. Kaupunginlain mukaan kaupungin sinettiä, privilegiokirjeitä ja muistikirjaa tuli säilyttää erityisessä huoneessa tai lukollisessa kirstussa ja kaikista kaupungin alueella olevista kiinteistöistä tehdyt kaupat tuli joko vahvistaa kaupungin sinetillä sinetöidyllä asiakirjalla tai merkitä niitä koskevat tiedot kaupungin muistikirjaan. Ulvilan kaupungin muistikirjaa, tilejä, raadin oikeuspöytäkirjoja tai kopiokirjoja ei ikävä kyllä ole säilynyt, eikä kaupungin raadin tai sen porvariyhteisön nimissä annettuja asiakirjoja tai lähetettyjä kirjeitä tunneta toistaiseksi lainkaan. Alkuperäiset privilegiokirjeet ovat kadonneet ja niiden kopioita on säilynyt vain muiden kokoelmien kautta.

Ulvilan sinetti

Kaupunkiajalta ei myöskään ole säilynyt kartta-aineistoa. Vanhakylän ja sen lähikylien alueen vanhimmat kartat ovat 1690-luvun geometrisia karttoja ja 1760-luvun lopun isojakokarttoja. Kummassakaan ei ole mainintoja muinaisesta kaupunkialueesta. Kartoista selviää sen verran, että kaupunkialueen halki on kulkenut nyttemmin poiskynnetty pohjois-eteläsuuntainen Keskitieksi kutsuttu tie. Tien varrella olevalta Isokartanon pellolta on 1900-luvun ojituksen yhteydessä löytynyt pieni kiviholvisilta. Keskitie kulki Kellarimäen alueen halki ja jatkui mahdollisesti Pappilaan saakka.

Ulvilan pappilasta muodostettiin vuonna 1551 kuninkaankartano. Kuningas Kustaa Vaasa oli antanut tästä määräyksen jo syyskuussa 1549, eli ennen kuin itse kaupunki lakkautettiin. Kuninkaankartanoon liitettiin pappilan ohella Isokartanon isännän Gustaf Fincken omistama peltokappale, Lukkarinluoto sekä osa erään Severin Larssonin perillisten omistamasta tilasta, joka oli rälssimaata. Muutama vuosi myöhemmin kartanoa laajennettiin vielä Brita Flemingiltä saadulla maalla. Kartanosta tuli Ala-Satakunnan hallintokeskus, jonka ensimmäinen vouti Mats von Klefven otti 22.6.1551 vastaan.

Keskiaikainen Ulvila sijaitsi videon kuvaamalla alueella. Ensin siinä näkyy Pyhän Olavin kirkko, sitten Isokartano peltoalueineen, ja lopuksi etualalla metsäalue, joka on Kellarimäki.

Ulvilan kaupunkioikeudet siirrettiin vuonna 1558 Porille ja hallinto sen uuteen kuninkaankartanoon Porin perustamisen yhteydessä. Viimeistään sen myötä keskiajalla syntyneen Ulvilan oleminen päättyi. 442 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, Ulvilan kunta alkoi jälleen käyttää nimitystä kaupunki.

Lähteet:

Ulvila. Arkeologinen selvitys ja tarkkuusinventointi. Kellarimäen asemakaava-alue - FT Kari Uotila ja FT Georg Haggrén

Suomen pienet kaupungit keskiajalla - Tapio Salminen

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Hausen, Reinhold: Finlands medeltidssigill i afbild utgifna af Finlands statsarkiv genom Reinhold Hausen. Suomen kansallisarkisto, 1900

https://keskiaikaisettiet.wordpress.com/pohjanlahden-rantatie/

Ulvilan asutuksen, seurakunnan ja kaupungin synnystä, s. 57–100 - Jalmari Jaakkola

maanantai 20. helmikuuta 2017

Rauman kirkot - Pyhän Ristin kirkko ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot

Aloitan tämän näin kevyesti sanomalla, että Vanha Rauma on yksi hienoimmista ja vaikuttavimmista kohteista Suomessa. Jos minun pitäisi antaa muutama kohde Suomesta jollekin täysin tietämättömälle henkilölle, olisi Vanha Rauma yksi niistä. Näen itseni asumassa siellä ja kulkemassa niitä vanhoja katuja, kirjoittamassa, istumassa kahviloissa, elämässä rauhallista elämää ja hengittäen historiaa.
Käykää siellä, varsinkin kesällä, voin taata, että se kannattaa.

Mutta sitten asiaan. Aiheena ovat Vanhan Rauman sydämessä sijaitsevat kirkot. Tai oikeastaan kirkko ja toisen kirkon rauniot. Molemmat kohteet ovat hyvin ainutlaatuisia ja mieleenpainuvia.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot

Pyhän Ristin kirkko

Rauman kaupunki sai privilegionsa vuonna 1442, mutta luonnollisesti jo tätä ennen on Pyhän Kolminaisuuden kirkon ympäristössä ollut asutusta ja elämää. Kirkon paikka on ollut kaupungin kaakkoiskulmassa, Turkuun johtavan tien vieressä. Pyhän Kolminaisuuden kirkon paikalla on ollut ensimmäinen puukirkko 1400-luvun alkupuoliskolta lähtien. Voidaan olettaa, että puukirkko paikalle rakennettiin kauppaoikeuksien myöntämisen jälkeen. Kauppaoikeuksista on maininta vuodelta 1413 Erik Pommerilaisen laatimassa verokirjassa. Puukirkon viereen rakennettiin kivisakaristo, joka oli erillään runkohuoneesta. Puukirkko on purettu kaupunkiprivilegioiden saamisen jälkeen 1400-luvun puolivälissä ja sen tilalle rakennettiin kivinen runkohuone, johon liitettiin aiemmin rakennettu sakaristo. Tämä tapahtui ilmeisesti vuosien 1495-1505 välissä. Kirkkoa kunnostettiin vuosina 1592 ja 1599, mutta kirkon holvikatto sortui talvella 1633-1634. Vuodelta 1635 on maininta kirkon katon kunnostuksesta, mutta vuonna 1640 kirkko paloi, eikä sitä enää kunnostettu varojen puutteen vuoksi. Kaupunkikirkoksi tuli täten entinen luostarikirkko, eli Pyhän Ristin kirkko. Tämän jälkeenkin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon haudattiin ihmisiä, viimeisimmät 1850-luvulla. Kirkon seinäkiviä käytettiin 1810-luvulla, kun Pyhän Ristin kirkkoon rakennettiin länsitorni, täten nämä kaksi kirkkoa linkittyvät hyvin vahvasti keskenään.

Paikalla oleva muistolaatta, jossa huomiota herättää
1300-lukua koskeva rakennusajankohta. Laatta kaipaisi
siis pientä päivitystä.

Rauniot kokivat hävitystä vielä useasti, mutta ennen kaikkea isovihan aikana. Silloin holveista, ikkunoista ja oviaukoista purettiin tiiliä.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilla näkee mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yksi niistä on sakariston vinous runkohuoneeseen nähden. Tällaiset asiat ovat tavallaan pikkuseikkoja, mutta itse pidän niitä mielenkiintoisina yksityiskohtina. Samasta paikasta löytyy myös ullakon oviaukko, sekä ullakon portaiden alaosa. Tästä linkistä näkyy kirkon pohjapiirustus.

Rauniot kohoavat parhaimmillaan kolmeen metriin ja kirkon ulkomitat ovat 29,2 x 15,7 metriä.

Ulkoneva sakaristo, joka rakennettiin jo paikalla
olleen puukirkon aikaan.

Sitten se toinen kirkko, eli Pyhän Ristin kirkko, joka oli alunperin fransiskaanikonventin kirkko ja joka rakennettiin kaupungin syrjään, pitkän lahden pohjukkaan, eli kaupungin pohjoispuolelle. Nykyisin se on Rauman joeksi mataloituneen entisen lahden rannalla. Ensimmäinen kirjallinen tieto konventista on vuodelta 1449. Keskiaikaisissa lähteissä ei ole mainintaa konventin rakennuksista ja onkin mahdollista, että paikalla on sijainnut alunperin 1420-luvulla rakennettu puukirkko. Nykyinen kivikirkko rakennettiin mahdollisesti vasta 1515-1520 -luvulla. Näihin vuosilukuihin liittyen tosin löydän jatkuvasti pienoisen ristiriidan, sillä monet artikkelit kertovat piispa Arvid Kurjen olleen Raumalla vihkimässä tätä kirkkoa käyttöön 14.9.1512. Niin tai näin, kirkko on 1500-luvun alusta ja täten se onkin ainoa säilynyt keskiaikainen rakennus Raumalla.

Fransiskaanikonventti lakkautettiin uskonpuhdistuksen myötä vuonna 1538 ja luostarialue muutettiin ensin luterilaisen seurakunnan pappilaksi ja Kustaa Vaasan määräyksestä vuonna 1551 kuninkaankartanoksi. Kirkkoa käytettiin kuitenkin ilmeisesti luostarin lakkauttamisen jälkeenkin, koska sen lasisia ikkunoita on korjattu 1580-luvulla.

Kellotapuli kirkkoon valmistui 1650-luvulla. Rauman viimeisin suuri tulipalo kuitenkin tuhosi kaupunkia vuonna 1682 ja tällöin myös Pyhän Ristin kirkko koki kovia. Kirkon katto ja kellotapuli paloivat, jotka kuitenkin nopeasti korjattiin; tai toisin sanoen katto korjattiin, kellotapuli rakennettiin uudelleen, nyt kirkon länsipuolelle. Tämäkään kellotapuli ei tosin ole nykyään kirkossa oleva, sillä se purettiin huonokuntoisena 1800-luvun alussa. Sitten rakennettiin väliaikainen tapuli ja lopulta vuonna 1816 valmistui nykyinen länsitorni Pyhän Kolminaisuuden kirkon kivistä.

Kirkon eteläpuolen eteishuone on vuodelta 1862 ja kuorin pohjoisosan eteishuone vuodelta 1891. Kirkon länsi- ja eteläovien edessä on ilmeisesti ollut kivirakenteiset eteishuoneet jo 1600-luvulla.
Sakariston länsiseinän viereen valmistui tiilirakenteinen luuhuone vuonna 1749, joka kuitenkin purettiin vuonna 1891. Luuhuoneen perustukset löytyivät vuoden 1939 kaivauksissa.

Paljon vuosilukuja ja paljon muutoksia, kun on rakennettu ja purettu, sekä on tuhoutunut ja uudelleen rakennettu. Tämän päivän Pyhän ristin kirkko on kuitenkin todella vaikuttava kirkko, niin ulkoa, kuin sisältä.

Sisällä nimittäin kirkon komeus pääsee vasta todella oikeuksiinsa. Sitä koristavat 1500-luvun
seinä- ja holvimaalaukset, joiden pääaiheena on Neitsyt Maria. Ne esittävät tiivistetysti koko raamatullisen pelastushistorian. Kirkon kiinteään sisustukseen kuuluva pohjoissaksalainen saarnastuoli 1620-luvulta on hienoimpia renessanssiajan puunveistotaiteen tuotteita Suomessa. Länsi- ja pohjoislehterien kaiteissa olevat apostolimaalaukset ovat 1760-luvulta ja urkufasadi on vuodelta 1787.

Kirkon lisäksi muista konventtiin kuuluneista rakennuksista ei ole tietoa. Kirkon pohjoispuolella sijaistevaa kirkonkellaria on toisinaan pidetty keskiaikaisena. Siitä ei kuitenkaan ole kirjallista tietoa ennen 1700-lukua, jolloin siellä säilytettiin ehtoollisviiniä. Onkin esitetty, että kellari olisi 1600-luvulta. Myöskään konventin aikaisesta hautausmaasta ei ole säilynyt tietoja, mutta kirkon länsi- ja eteläpuolella olevaa kirkkotarhaa on alettu käyttää vasta 1700-luvun alussa.

Pyhän Ristin kirkko koki kovia vielä myöhemminkin, sillä vuonna 1967 kirkon tornirakennelmassa riehui tulipalo, joka saatiin onneksi nopeasti kuriin ja lopulta tilanteesta selvittiin melko vähäisin vaurioin.

Lähteet:

Päivi Hakanpää: Rauma-Raumo - Kaupunkiarkeologinen inventointi

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1513

tiistai 26. tammikuuta 2016

Hanneke Vrome - Suomenlahden Titanic

Suora vertaus Titaniciin on mahdollisesti yliampuva. Siitä huolimatta lähes 550 vuotta sitten tapahtunut haaksirikko on sen ajan mittasuhteiltaan niin Estonian, kuin Titanicinkin uppoamisten kaltainen suuronnettomuus.

Ruotsissa elettiin keskiajan loppua vuonna 1468, jolloin Traven satamasta Lyypekistä, lähti Tukholman Arholmaa kohti neljä laivaa. Kahden laivan oli määrä jatkaa Arholmasta Tallinnaan. Tarkalleen ottaen elettiin loppuvuotta ja päivä oli 11. marraskuuta, kun laivat lähtivät purjehdukselleen. Loppuvuosi oli valittu ajankohdaksi tarkkaan, sillä Itämerellä riehuvat merirosvot ja kaapparit eivät enää niin myöhään olisi yhtä aktiivisia, kuin kesällä. Ruotsin ja Suomenlahden rannikot, sekä sokkeloinen saaristo tarjosivat merirosvoille hyviä suojapaikkoja siihen aikaan. Suunnitelma pysyi hyvin salassa ja laivue säilyikin kaappreiden hyökkäykseltä. Muille voimille ei kuitenkaan mitään mahtanut.

Saattueen saapuessa Arholmaan, jatkoi kaksi laivoista Tukholmaan ja kaksi Tallinnaan. Toinen Tallinnaan suuntavista laivoista oli holkki Hanneke Vrome (tai Wrome), se oli kooltaan harvinaisen suuri purjealus jollaista ei ennen oltu Itämerellä tavattu, sen sanotaan olleen huomiota herättävän suuri ja sillä oli mukanaan poikkeuksellisen arvokas lasti, joka sisälsi mm. 1200 tynnyriä hunajaa, hopeaa, 200 pakkausta kangasta ja jopa 10000 kultaguldenia. Arholmasta laivaan astui lisää matkustajia, heidän joukossaan myös Raaseporin linnanherran Lauri Akselinpoika Tottin puoliso Katariina Jönsintytär Viffert, heidän poikansa, sekä aseenkantajia ja suuri joukko porvareita poikineen. Laivalla sanotaan olleen mahdollisesti jopa 240 henkilöä. Aluksen kapteeni oli lyypekkiläinen laivuri Hanneke Vrome, jonka mukaan muutoin nimeämätöntä laivaa kutsuttiin.

Sukeltaja Kalle Salonen on piirtänyt arvionsa siitä,
miltä Hanneke Vrome mahdollisesti näytti.

Vuoden 1468 marraskuun 20.-21. välisenä yönä kaksi Tallinnaan matkalla olevaa alusta joutuivat myrskyyn, tarkemmin sanoen ne joutuivat kovaan vastatuuleen, joka pakotti laivat kääntymään takaisin kohti Suomen alueen rannikkoa. Silloin toinen laivoista, holkki Hanneke Vrome kaatui ja upposi vieden syvyyksiin kaikki laivalla olleet matkustajat, sekä arvokkaan lastin. Aikalaiskuvaus sanoo, että "he laskeutuivat ikään kuin silmänräpäyksessä meren syvyyteen ja hukkuivat". Uppoamisesta nimittäin on säilynyt kertomus, joka on toisen Tallinnaan matkalla olleen laivan miehistön jäsenen kertoma.

"Laiva nitisee, ja sen rakenteissa paukahtelee. Kuuluu valtava rusahdus, ja laiva kallistuu enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Sen jälkeen kaikki käy nopeasti."

On todennäköistä, että Hanneke Vrome ajoi myrskyssä karille ja upposi Jussarön saaren edustalle. Karille ajoa tukee kertomus, että se hajosi ja upposi nopeasti. Jos alus olisi vuotanut myrskyssä saatujen vaurioiden vuoksi, se olisi pysynyt pinnalla kauemmin ja uponnut hitaasti. Toinen alus pääsi kuin ihmeen kaupalla Tallinnaan.

Onnettomuus aiheutti suurta surua Lyypekissä ja Tallinnassa. Lyypekin satamaan pystytettiin muistomerkki onnettomuudessa kuolleille. Kivi oli paikallaan vielä 1740-luvulla. Haaksirikon johdosta Lyypekissä ja Tallinnassa säädettiin tärkeiden purjehdusten takarajaksi martinpäivä, 11. marraskuuta, eli sama päivä jolloin Hanneke Vrome lähti Lyypekistä viimeiselle matkalleen.

Osa Hanneke Vromen lastista saatiin pelastettua. Hylkytavaraa ajatui rannoille vielä vuosien päästä. Meren pohjassa makaa kuitenkin ne 10000 kultaguldenia lopun lastin kera, kullan nykyarvoksi on sanottu jopa 50 miljoonaa euroa. Tämä on kuitenkin vain materiaa, sillä aluksen mukana uponneet yli 200 ihmishenkeä olivat valtava menetys.

Jos analysoidaan haaksirikon suuruudella sen verran, että Ruotsin valtakunnasssa oli 1400-luvun lopulla, lähteistä ja laskutavoista riippuen, n. 0,8 miljoonaa ihmistä. Nykyään Suomen ja Ruotsin asukasluku on n. 15 miljoonaa, eli lähes 20 kertaa enemmän. Tänä päivänä vastaavan laajuinen onnettomuus vaatisi siis jopa 4800 ihmisen hengen. Tietenkin tällainen vertailu ei ole täysin korrektia, mutta suuntaa se antaa Hanneke Vromen haaksirikon laajuudesta.

Tällaisia kultarahoja odotetaan
löytyvän Hanneke Vromen hylystä.

Hanneke Vrome on taatusti yksi Itämeren mielenkiintoisimmista hylyistä valtavinen aarteineen.

Holkkia ei kuitenkaan ole milloinkaan paikannettu. Tai mahdollisesti sittenkin on. Nimittäin sukeltaja ja hylyntutkija Rauno Koivusaari on kertonut löytäneensä hylyn pitkän taustatyön ja sadan sukelluksen jälkeen Jussarön edustalta vuonna 2014. Koivusaari itse on asiasta varma, "Paha on muuta väittää, kyllä se on Hanneke Wromen hylky. Akateemiset piiritkin tietävät jo tämän, mutta he tarvitsevat aina 100 prosenttia faktaa." Museovirasto on tehnyt alueella sukelluksia ja tutkinut mahdollista hylkyä. Lisätietoa odotellessa.

Niin ja vielä yksi asia, joka viimeistään tuo Hanneke Vromen kaikille tutuksi. Yle alkoi kuvata vuoden 2015 syksyllä uutta seikkailusarjaa, jonka kehyskertomus on Hanneke Vromen tarina. Sarjaa on tarkoitus esittää vuodenvaihteessa 2016-2017.

Päivitys tekstiin 4.2.2016
Museovirasto tiedotti, että Jussarön edustalta löytynyt hylky ei ollutkaan Hanneke Vrome, vaan 1700-luvun alkupuolella rakennettu, mahdollisesti saksalaista alkuperää oleva alus.

Lähteet:

http://haaksirikot.blogspot.fi/p/httphaaksirikot.html

http://www.hs.fi/kotimaa/a1430370629887

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/loysivatko-sukeltajat-viime-kesana-1400-luvulla-uponneen-kultalaiva-hanneken/

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/myrsky_nieli_aarrelaivan_ja_raaseporin_linnanrouva

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ulvilan keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko

Ajelin tänään Ulvilan keskiaikaiselle kirkolle, tarkoituksenani kuvata sitä niin ulkoa, kuin sisältä. Sisäkuvat jäivät tällä kertaa kuitenkin ottamatta, sillä kirkko ei ollut avoinna. Päivitän tämän tekstin kuvat viimeistään kesällä, kun pääsen myös sisälle kuvaamaan. Siihen asti muutama hyvä sisäkuva löytyy mm. täältä.

Pari viikkoa sitten kirjoitin Ulvilan Liikistostä ja tämä teksti jatkaa suoraan siitä, sillä Ulvilan kirkkoperinne Liikistön jälkeen siirtyi sen nykyiselle paikalle, n. 1,5 km päähän Liikistöstä, silloisen keskiaikaisen kaupungin läheisyyteen. Ulvilan Pyhän Olavin kirkko on ainoa jälki, joka Ulvilassa on säilynyt sen keskiaikaisesta menneisyydestä.

Kirkon pääovi

Kirkko hautausmaalta katsottuna

Milloin kirkko sitten rakennettiin nykyiselle paikalle? Tästä on taatusti yhtä monta näkemystä, kuin on kertojaakin ja täyttä varmuutta asiaan ei ole. Ensimmäinen vaihtoehto kirkon rakentamisajankohdaksi on heti vuoden 1332 jälkeen, jolloin Piispa Pentti antoi määräyksen kivikirkon rakentamisesta. Tämä on saattanut tarkoittaa Liikistön toista kirkkoa, tai nykyistä kirkkoa.
Kirkon ympärillä oleva hautausmaa vihittiin joka tapauksessa käyttöön vuonna 1347, eli hieman ennen kuin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen myönsi Ulvilalle kaupunkioikeudet vuonna 1365. Ulvila oli siihen aikaan Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki.

Tiedetään myös, että Ulvilan kirkko vaurioitui pahoin tulipalossa vuonna 1429, jonka jälkeen sinne hankittiin nykyäänkin esillä olevaa esineistöä, kuten krusifiksi ja Pyhää Olavia esittävä veistos. Olisi loogista, että tuo palanut kirkko oli aiemmin samalla paikalla ollut puinen kirkko, jonka tuhouduttua kivikirkkoa alettiin rakentaa. Tähän ei kuitenkaan täsmää aiemmin mainitsemani Piispa Pentin määräys nimenomaan kivikirkon rakentamisesta. Aikaa määräyksen ja palon välillä on lähes 100 vuotta.

Sisäholvit kirkkoon kuitenkin rakennettiin vasta 1480-1490-luvuilla ja Markus Hiekkanen väitti väitöskirjassaan, että koko kirkko olisi rakennettu silloin. Myöhemmin hän myöhäisti entisestään arviotaan ja kertoi uskovansa kirkon rakennetun vuosien 1495 ja 1510 välillä. Ajoitus on perusteltu mm. rakennuksen piirteillä ja kirjallisilla lähteillä. Tuskin millään muulla Suomen alueen kirkolla on yhtä laajaa arviota sen rakennusvuodesta, kuin Ulvilan kirkolla. Arviot ajoittuvat siis vuosien 1332 ja 1510 välille.

Yksi mielenkiintoisimmista seikoista ikäasiassa on vuonna 2004 kirkon pohjoisseunustalta löytynyt aarre. Ja nyt ei puhutakaan ihan mistä tahansa aarteesta, vaan todellisesta löydöstä. Nimittäin Suomen suurimmasta keskiaikaisesta raha-aarteesta. Aarre sisälsi kaikkiaan 1474 hopearahaa, jotka edustavat 11 keskiaikaista rahatyyppiä. Kolikot olivat nahkaisessa pussissa ja pussi kookkaassa tinatuopissa. Pussi painoi 1,2 kg.

Kätkö on tehty todennäköisesti 1300- ja 1400-lukujen taitteessa, sillä uusin kolikko on vuodelta 1390. Voiko siis olla mahdollista, että koko kirkko olisi rakennettu vasta 100 vuotta aarteen kätkemisen jälkeen. Sitä ei tunnu kukaan tietävän, kuten ei rahojen kätkijääkään. Vieläkin erikoisemmaksi asian tekee se, että kivikirkon alin antura on rakennettu aarrekätkön alle. Miksei aarretta löydetty kivikirkon rakennusvaiheessa?

Aarre on kuitenkin valtava. Arvion mukaan sen arvo on ollut 28-29 silloista Ruotsin valtakunnan markkaa ja sillä olisi voinut ostaa pienen maatilan. Vertailuna summan suuruuteen voidaan pitää Ulvilan kaupungin vuonna 1400 kuninkaalle maksamaa veroa; se oli vuodessa 20 markkaa. Aarre on nähtävissä Satakunnan museossa.

Kirkon pohjoisseunusta.

Nahkainen pussi, sekä tinakannu kansineen

Aarteen rahoja

Niin tai näin, kirkko oli kuitenkin valmis viimeistään 1510 ja siinä oli kolme hienoa ja Suomessa ainutlaatuista tiiliholvia sisäseinäpylväineen. Tämän jälkeen kirkkoa on korjattu usein, keskimäärin kerran sukupolvessa. Kirkossa on nykyisin aiemmin mainittujen krusifiksin ja veistoksen ohella keskiaikainen veistosryhmä Pyhä Anna kolmantena, vanha kuoripenkki, edelleen käytössä oleva 1490-luvulta peräisin oleva ehtoolliskalkki, vuonna 1657 lahjoituksena saatu saarnatuoli, 1600-luvun lopulta oleva kaappimallinen alttaritaulu, kuninkaanpenkit, joista ainakin toinen on valmistettu Kustaa III:n vierailua varten 1790-luvulla, sekä ulvilalaisten aatelissukujen hautavaakunat.

Kirkon kuorirakennuksessa on viisi hautaa ja asehuoneessa yksi hauta, jota ei ole ilmeisesti koskaan käytetty. Kirkkoon on haudattu Axel Kurck, josta kirjoitin aiemmin, sekä Savonlinnan linnaläänin käskynhaltijana toiminut Gödik Fincke, josta kirjoitan myöhemmin. Fincke kuoli Ulvilassa sijaitsevassa Sunniemen kartanossa. Samassa haudassa hänen kanssaan on hänen vaimonsa Elisabeth Boije. Näiden kolmen hautakivet ovat esillä asehuoneessa. Kolmen muun haudan vainajien henkilöllisyyttä ei tunneta.

Asehuoneessa on myös muita hautakiviä, niistä vanhimmat ovat todennäköisesti peräisin Liikistön hautausmaalta, josta ne myöhemmin siirrettiin nykyiseen kirkkoon. Markus Hiekkasen mukaan ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että kivet olisivat milloinkaan olleet Liikistössä, vaan että nykyisen kirkon paikalla olisi ollut aiemmin puinen kirkko, jossa kivet ovat alkujaan olleet. Kivien joukossa on 1300-luvulla kuolleiden saksalaisten kauppiaiden Herbordus Wiperenvorden, Tidemannus de Cumen, sekä Arnoldus Stolten kalkkikivestä veistetyt hautakivet. Vanhin vuosiluvun sisältävistä hautakivistä on vuodelta 1313. Hautakivessä näkyy edelleen osa sen tekstistä, joka kuuluu: "Pyhän Johannes Kastajan päivän aattona Herran vuonna 1313 kuoli Herbordus de Wiperenvorde. Rukoilkaa hänen puolestaan." Toisen hautakiven säilyneestä tekstistä voidaan lukea: "Herran vuonna 1318 kuoli Tidemanus de Cume." Kolmannessa kivessä, joka on vuodelta 1345, näkyy teksti: "Viidentenä päivänä ennen Bartolomeuksen päivää (18.8.) Herran vuonna 1345 kuoli Arnoldus Stolte. Rukoilkaa hänen puolestaan." Neljännessä hautakivessä mainitaan nainen, jota ei ole pystytty tarkemmin identifioimaan, kivi kertoo: "Herran vuonna 1380, Pyhän Mikaelin päivän jälkeen, kuoli Anna. Rukoilkaa hänen puolestaan." Ulvilan kirkon vanhimpana hautakivenä pidetään kuitenkin pelkän puumerkin sisältävää kiveä, jonka on arveltu ajoittuvan 1200-luvulle.

Kirkon vieressä sijaitsee kellotapuli, jonka on suunnitellut porilainen timpuri Jaakko Winberg. Se on peräisin 1750-luvulta. Kirkon läheisyydessä sijaitsee myös Saaren kartano, Ulvilan pappilat, sekä Ulvilan keskiaikaisen kaupungin autioitunut paikka. Kirkosta Poriin päin katsottuna, Kokemäenjoen vastarannalla sijaitsee Koiviston kartano, jonka Kustaa Vaasa perusti kuninkaankartanoksi vuonna 1557.

Kellotapuli

Museovirasto on määritellyt Ulvilan Pyhän Olavin kirkon ympäristöineen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Lähteet:

http://www.ulvila.fi/ulvila.asp?lang=fi&menu=%7B37F450D1-9271-44AD-A3A7-65668C4B1B36%7D&url=matkailu/MatkailuKirkot.xml

http://www.ulvilanseurakunta.fi/

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=379

http://www.pk-numismaatikot.fi/tietopalvelut/artikkelit/Ulvilan-aarre

Satakunnan museo

https://seura.fi/ilmiot/mysteerit/mysteeri-kuka-katki-arvokkaan-raha-aarteen-ulvilaan/

tiistai 5. tammikuuta 2016

Ulvilan Liikistö - Ruumissaari

Ulkona oli tänään lähes -20°C pakkasta, joten lähdin käymään kameran kanssa eräässä Satakunnan alueen mielenkiintoisimmista kohteista, josta soisi saatavan vieläkin enemmän tietoa. Paikka on Ulvilan Liikistö, joka sijaitsee Ulvilan Vanhakylässä, noin 1,5 km päässä Ulvilan keskiaikaisesta Pyhän Olavin kirkosta. Liikistön alue oli aktiivisena varhaiskeskiajalla, todennäköisesti 1200-luvulta 1400-luvulle. Lopulta joki madaltui Liikistön ympäristössä ja vuonna 1365 Ulvilan keskiaikainen kaupunki sai kaupunkiprivilegiot kuningas Albrekt Mecklenburgilaiselta. Näiden myötä alueen toiminta siirtyi vähitellen perustetulle kaupunkialueelle Ulvilan Pyhän Olavin kirkon läheisyyteen.

Muistokivi

Liikistön alue sijaitsi varhaiskeskiajalla saarella ja sitä reunusti joelle päin rakennettu suojavarustus. Liikistössä sijaitsi Ulvilan ensimmäinen kirkko, hautausmaa, sekä käräjäpaikka ja oli täten hyvin vilkas kauppapaikka useasta eri maasta tulleille kauppiaille. Mistä Liikistön nimi sitten tulee? Suomennettuna Lik-kist-ö on mikäs muukaan kuin ruumisarkkusaari.

Hautausmaalta on löydetty tähän asti 298 vainajaa. 1930-luvulla tehdyissä kaivauksissa löydettiin hautamuistomerkkeinä erilaisia kivilatomuksia ja kivipaaseja ja oli joukossa myös aikoinaan pystyssä seissyt kivipaasi, joka on samanlainen, kuin kuuluisa Untamalan Pyhän Pietarin kirkon kirkkomaalla sijaitseva Kalevanpojan viikatteentikku. Pyhän Olavin kirkossa säilytetään kalkkikivisiä hautakivia, joiden uskotaan olevan peräisin Liikistöstä 1200-1300-luvulta. Kahdesta haudasta on lisäksi löytynyt suomalaiseen hautauskäytäntöön kuulumattomia ruumisristejä. Hautausmaata on rajannut myös kivinen aita, joka on edelleen osittain näkyvissä.

Hautausmaan vanhaa kiviaitaa

Liikistössä sijaitsi siis myös Ulvilan ensimmäinen kirkko, tai oikeastaan saattoihan niitä olla jopa kaksi. On nimittäin kerrottu, että Liikistössä olisi ensin sijainnut puinen kirkko, jonka jälkeen paikalle olisi rakennettu kivinen kirkko, tästä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta. Vuodelta 1311 tiedetään olleen sittemmin Porin palossa tuhoutunut kirje, joka on koskenut Liikistön kirkon rakentamista. Samoin vuodelta 1332 tiedetään olleen Piispa Pentin asiakirja, joka käsittelee Ulvilaan rakennettavaa kivistä kirkkoa. Tästä ollaan kuitenkin eri mieltä, tarkoittaako tämä jälkimmäinen Liikistön toista kirkkoa, vai nykyäänkin olemassa olevaa Pyhän Olavin kirkkoa. Liikistössä oleva muistokivi kertoo, että tällä oltaisiin tarkoitettu nimenomaan nykyistä kirkkoa. Paikalla on sijainnut historian kuluessa kuitenkin useita puisia kappelirakennuksia. Vuonna 2002 löydettiin puisen seinälinjan jälki, joka radiohiiliajoituksella ajoitettiin 1300-luvulle.

Kirkkojen rauniot ja paikalle pystytetty risti

n. 40 metrin päässä kirkon paikasta sijaitsevat myös käräjäkivet, joka pitää sisällään kymmenisen suurehkoa lohkaretta hajanaisessa, halkaisijaltaan n. 5 metrin mittaisessa ympyrässä. Käräjäkivien iästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa.

Käräjäkivet

Kauppapaikkana Liikistöön on todennäköisesti saapunut 1200-luvulla Gotlannista saksalaissukuisia kauppiaita. Tästä on konkreettisena todisteena löydetyt 1200-luvun gotlantilaiset rahat. Joen madaltumisesta johtuvista syistä kaikki Liikistön toiminta kuitenkin siirtyi Ulvilan keskiaikaisen kaupungin alueelle. Rahalöytöjen perusteella Liikistössä on saattanut olla kuitenkin toimintaa vielä 1400-luvulla.

Joidenkin lähteiden mukaan Liikistö löytyy arabialaisen maantieteilijä al-Idrisin vuonna 1154 valmistuneesta maailmankartta Tabula Rogerianasta nimellä Ragvalda. Nimi viittaa Liikistöön, sillä Liikistön alue sijaitsi aikoinaan Ravanin kylässä, jonka ruotsalainen käännös on Ragvaldsby. Mikäli tämä pitäisi paikkansa, kirjoitettaisiin Liikistön historiaa vieläkin varhaisemmaksi.

1900-luvun alussa Liikistön sanotaan olleen pappilan hakamaana ja tiedetään sieltä haetun kiviä useaan Ulvilassa rakennettuun kiviseen navettaan. Täten vielä tänäänkin Ulvilan vanhoja maita kävellessä voi ajatella, että siinä on navetta poikineen kasattu jonkun historian eläjän hautakivestä.

Mikäli Porin, tai Ulvilan suunnalla liikut, niin suosittelen tutustumaan alueeseen, kuten myös Pyhän Olavin kirkkoon, josta myöhemmin lisää.

Lähteet:

http://www.ulvilanseurakunta.fi/liikisto

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=886010004

http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN%202005%202%20netti.pdf

Anna-Kaisa Sjölund - Ulvilan Liikistön varhaisvaiheista

Ulvila. Arkeologinen selvitys ja tarkkuusinventointi. Kellarimäen asemakaava-alue. FT Kari Uotila ja FT Georg Haggrén