Ei ole, vaan tämä on tarina sotilaasta, joka henkilökohtaisella rohkeudellaan ja itsepäisyydellään pelasti koko armeijan, tämä on myös tarina tuon saman armeijan ylipäälliköstä, hänestä, jota historiankirjoitus on mielestäni kohdellut turhan kovalla kädellä.
Ja mikä olisikaan parempi päivä näistä kirjoittaa, kuin 6.11., eli päivä, jona muistamme suurta kuningas Kustaa II Aadolfia. Tästä kerron vielä lisää päivityksen lopussa.
Kuinka moni voi valehtelematta sanoa kuulleensa nimen Eerik Slang?
Kirjoittaisin niin mielelläni hänestä pitkän ja yksityiskohtaisen kertomuksen, mutta taitaa olla niin, että Slangin varhaisesta elämästä tiedetään todellisuudessa melko vähän, myöhemmistä teoistaan kylläkin. Sen vuoksi käsittelen tässä myös runsaasti kolmikymmenvuotisen sodan vaiheita, joihin vahvasti Slangin aikana kuului myös Johan Banér.
 |
| Johan Banér |
Monelle voi olla epäselvää ketkä taistelivat vastakkain kolmikymmenvuotisessa sodassa. Se on hyvin hankala yksiselitteisesti kertoa. Vihollisena Ruotsin näkökulmasta voidaan kuitenkin aina pitää Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, eli keisarillisia. Nyt kirjoituksessa olevien vuosien aikaan, myös Saksi oli vaihtanut keisarillisten puolelle.
Aloitetaan vuodesta 1635. Kuningas Kustaa II Aadolf oli kuollut Lützenissa kolmea vuotta aiemmin ja vuonna 1634 Ruotsin armeijan ylipäälliköksi nousi loistelias Johan Banér. Samana vuonna ruotslaiset kokivat valtavan tappion Nordlingenissa, mikä ei kuitenkaan pysäyttänyt Ruotsin mahtavaa ja taitavaa armeijaa. Nordlingenin taistelua voidaankin pitää vain yhtenä epäonnisena tapahtumana kymmenien tapahtumien joukossa, jonka tappiot Ruotsi otti takaisin parissa vuodessa.
1635 Torsten Stålhandsken rinnalle, tai manttelinperijäksi ratsuväen komentajana nousi uusi Suomen alueelta tuleva tähti, Perniöstä kotoisin oleva eversti Eerik Slang. Kun takkinsa kääntäneen Saksin vaaliruhtinas Juhana Yrjö I, joka tunnetaan myös nimellä Olut-Yrjö, yritti viedä joukkojaan Elben yli, surmasi Eerik Slang ratsuväkineen yli päässeet sotilaat ja loput löi takaisin. Tästä viimeistään alkaa Slangin tarina, vaikka tähän asti pääsystä olisi taatusti myös kerrottavaa.
Tultaessa vuoteen 1635 oli sota raaistunut entisestään ja paljon on siitä syytetty Johan Banéria. On toki totta, että Johan Tillyn ja Kustaa II Aadolfin kuoltua, uskonnollinen paatos väheni ja painopiste siirtyi ideologiasta politiikkaan. Pitää kuitenkin muistaa, että Banérin tulospaineet olivat kohtuuttomat, sillä hänen resurssit olivat huomattavasti pienemmät, kuin kuninkaalla oli ollut. Axel Oxenstierna, joka oli käytännössä Ruotsin hallitsija kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen aikana, vaati paljon. Siksi Banérin menestyksen huomioiden, häneen kohdistunut kritiikki on ollut melko epäoikeudenmukaista.
Banér aloitti tapansa mukaan vuoden 1636 ärhäkästi. Saksin armeijan "myllyttäminen" jatkui sekä hänen, että Eerik Slangin toimesta. Ruotsi sai vielä yhden vihollisen lisää, kun Brandenburg liittoutui keisarin kanssa saadakseen Pommerin alueen itselleen ja sen myötä pääsyn Itämerelle. Banér joutui kahden tulen väliin ja siitä syystä ylitti Elben Magdeburgin luona, vihollisen seuratessa perässä.
Magdeburg on paikka, josta voisi kirjoittaa täysin oman tarinansa. Siellä tapahtui vuonna 1631 yksi sotahistorian järkyttävimmistä verilöylyistä, kun katolinen armeija tuhosi koko kaupungin ja teurasti yli 20 000 siviiliä. Silminnäkijän mukaan Pappenheimin ratsumiehet olivat raaimpia: he raiskasivat ja sitoivat naisia jalustimiinsa ja juoksuttivat heitä perässään, keihästivät lapset peitsiinsä ja heittivät tuleen. Pappenheim kuvaili Magdeburgin tuhoa kauheimmaksi sitten Jerusalemin ja Troijan hävitysten. Kun hävitys viimein loppui, mustiksi palaneita ruumiita ajettiin Elbeen kahden viikon ajan. Saksan kielessä oli pitkään ryöstön jälkeen käytössä verbi magdeburgisieren, joka tarkoittaa täydellistä tuhoamista tai tuhotyötä.
Viisi vuotta edellä mainittujen tapahtumien jälkeen, eli vuonna 1636, Eerik Slang teki yhden upeimmista urotöistään Magdeburgin piirityksen aikana. Parinsadan ratsumiehen kärjessä hän tunkeutui kaupunkiin, otti vankeja, löi pari saksilaista ratsurykmenttiä ja palasi seuraavana päivänä takaisin Banérin armeijaan.
24.9.1636 (juliaanisen kalenterin mukaan) käytiin suuri Wittstockin taistelu, joka viimeistään palautti kunnian pari vuotta aiemmin kärsityn Nordlingenin tappion jälkeen. Nordlingenin taistelu oli ollut häpeällinen katastrofi ja Wittstock palautti uskon Ruotsin aseisiin. Banérin riskinotto tässä taistelussa hakee vertaistaan 1600-luvun kenttätaistelujen joukossa ja kohottaa sen vuoksi hänet vuosisadan nerokkaimpien sodanjohtajien joukkoon. Hän teki uhkarohkean päätöksen, jota vastustaja odotti kaikkein vähiten. Hän jakoi armeijan kahtia. Päävoimat hyökkäsi ylipäällikön johdolla Dossen rantoja myötäillen Scharfenbergin vasemmalla puolella sijaitsevalle Viinimäelle, jonka puolustus oli heikompi. Vasen siipi koukkasi vihollisen oikeaan sivustaan ja vyörytti sen. Torstenssonin ratsuväen syöksyessä metsästä käänsi saksilaiset tapansa mukaan hyökkääjille selkänsä ja pakenivat, Viinimäen ja Dossen väliin syntyi uusi rintama. Hyökkykset ja vastaiskut seurasivat toisiaan. Keisarilliset eivät antaneet periksi, vaan hyökkäsivät yhä uudelleen Banérin yksikköjä vastaan. Sitten iski ratsuväki keisarillisten sivustaan ja selustaan ja heidän pelinsä oli pelattu. Vain pimeys pelasti vihollisen täydelliseltä tuholta.
 |
| Wittstockin taistelu 1636 |
Banér aloitti vuoden 1637 salamahyökkäyksellä Saksiin, jossa hän valtasi Torgaun, tärkeän ylimenopaikan Elben varrella. Torgaussa Banérin joukot pysyttelivät neljä kuukautta; Slang ja Stålhandske hakkapeliittoineen hävittivät ympäristöä laajasti ja pitivät vihollisen ratsuväen kurissa, heidän ansiostaan Banér nöyryytti toden teolla vastustajiaan harhautuksella, joka on rinnastettu historian suurimpien urotöiden joukkoon. Banér teki nopean ratkaisun lähtiessään marssimaan Torgausta kohti Orderia. Takaa-ajajat olivat kintereillä. Orderin sivujoelle saapuessaan, vastassa oli epämiellyttävä yllätys, sillä edessä oli neljän kilometrin levyinen vihollisarmeija. Vihollinen riemuitsi jo varmasta voitosta, mutta Banér ei panikoinut.
Vapaana oli vain Puolan raja, jota ei Banér voinut ylittää rikkomatta rauhaa. Hän kuitenkin kertoi armeijalle, että ainoa mahdollisuus on Puolan kautta koukata Pommeriin. Banérin vaimo ja parhaimpiinsa pukeutuneet upseerinrouvat lähtivät arvokkaimpien kuormastojen kanssa kohti Puolan rajaa. Eräälle epäluotettavimmista upseereistaan Banér antoi tehtäväksi selvittää puolalaisen tiestön kunto. Harhautus onnistui ja vihollinen nielaisi syötin marssimalla itään, samalla Banérin marssiessa länteen ja karkaamalla vihollisen pussista. Jokainen tunti tarkoitti kahden tunnin etumatkaa. Yli kaksi viikkoa kestänyt opeaatio herätti valtavasti huomiota Euroopassa. Myöhemmin Banér kertoi: "Minä olin toki heidän pussissaan, mutta he unohtivat sitoa suun kiinni."
Sota jatkui, mutta hakkapeliitat eivät koko kolmikymmenvuotisen sodan aikana menettäneet valioyksikköjen mainettaan. Varsinkaan kun heidän komentajinaan oli Eerik Slangin ja Torsten Stålhandsken kaltaisia Suomen alueelta tulevia upseereja.
Vuonna 1639 piirittäessään Freiburgin hopeakaivoskaupunkia, Banér kuuli keisarillisten joukkojen lähestyvän. Hän päätti iskeä keisarillisen ja saksilaisen armeijan kimppuun, ennen kuin ne yhtyisivät. Syttyi Chemnitzin taistelu, missä Stålhandsken ja Slangin oikean siiven ratsuväki ratkaisivat taistelun, joka päättyi vihollisen jalkaväen perusteelliseen häviöön.
Joissain lähteissä on mainittu Slangin menettäneen toisen kätensä vuonna 1636. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vuosi oli 1640. Tämä vuosi oli muutoin melko tapahtumaköyhä, pieniä kahakoita oli monia ja tappiota tuli puolin ja toisin. Eräässä kahakassa Slang haavoittui niin vaikeasti oikeaan käsivarteensa, että se oli amputoitava. Eversti Slang selvisi kuitenkin leikkauksesta hengissä, mikä ei ollut siihen aikaa ollenkaan itsestäänselvyys, tai edes yleistä. Kotiutuksesta hän ei suostunut edes puhumaan.
Mistä tulee sitten Slangin ns. lempinimi "Pohjolan Leonidas"?
Joulukuun viimeisinä päivinä vuonna 1640 Banér sai omaan nopeaan tapaansa ajatuksen lähteä marssimaan Regensburgiin, siellä kaupungin linnoituslaitteet olivat rappiolla ja keisarilliset joukot hajallaan. Tuumasta toimeen ja armeija lähti liikkeelle. Hän alkoi kuitenkin epäröidä, että keisarilliset joukot oli hälytetty ja päätti ottaa tarkemmin selvää tilanteesta. Aikaa kului hukkaan kuusi päivää, kuudentena päivänä ruotsalaiset kaappasivat suuren varustekuljetuksen Nürnbergin ja Prahan välisellä tiellä.
Banér asettui vajaan sadan kilometrin päähän Regensburgista, Chamiin, lähelle Böömin rajaa.
Keisarilliset ryhtyivät kokoamaan joukkojaan saadakseen jo kerran varmasta satimesta livahtaneen Banérin kiinni. Ratsumies toi tiedon Chamia lähestyvistä keisarillisista ja Banér oli jäämässä jälleen pussiin. Keisarillinen pääarmeija oli jo tavoittanut Neunburgin, joka sulki tien Chamiin. Tuo pieni kaupunki oli huonosti linnoitettu, mutta sen varuskuntaa komensi eräs yksikätinen Suomen Perniöstä kotoisin oleva Eerik Slang! Tämä pieni kaupunki todisti yhtä suurinta yksittäistä urotyötä kolmikymmenvuotisessa sodassa.
Vihollinen ympäröi Neunburgin kaupungin Ottavio Piccolominin johdolla 8.3.1641 ja kaksi päivää myöhemmin sai tykistönsä asemiin. Hän vaati Slangia antautumaan, mistä suomalainen kieltäytyi. Voisi ajatella, että kunnialliseen antautumiseen olisi riittänyt aukon ampuminen muuriin, varsinkin, kun kyseessä oli äärimmäisen huonosti varusteltu Neunburg. Päivän kestäneen tykistötulen jälkeen kaupungin muureissa oli ammottava aukko. Puolustajilla ei ollut kuin käsiaseita, tykkejä ei ollenkaan. Piccolomini lähetti yhden everstinsä tiedustelemaan Slangin antautumista. Slang oli tukkinut muurissa olevan aukon hirsillä ja laudoilla. Everstin esityksen hän torjui siltä seisomalta luvaten ampua seuraavan, joka moista tulee ehdottelemaan. Näin myös tapahtui. Kun Piccolominin rumpali lähestyi muuria uuden ehdotuksen kanssa, osui häneen välittömästi musketinluoti. Seurauksena oli raju väkirynnäkkö, jonka Slang torjui keisarillisille raskain tappioin.
Seuraavana päivänä tykit raahattiin entistä lähemmäksi kaupungin muureja ja kaksi tornia ammuttiin hajalle. Vaikka moni Slangin alipäälliköistä halusi antautua, ei Slang siihen suostunut, vaan vaati ammusten loppuessa miehiään taistelemaan kivin. Vasta kun tornien välinen muuri oli ammuttu hajalle ja näköala torille oli esteetön, suostui Slang aloittamaan neuvottelut. Tosin ei millä tahansa ehdoilla, vaan hän vaati upseereilleen vapaata poislähtöä. Piccolominille ei kuitenkaan sopinut, muuta kuin täydellinen antautuminen ja Slangin ohella vangeiksi jäi 90 upseeria, 1600 ratsumiestä ja 180 musketööriä, suurin osa heistä Suomen alueelta kotoisin olevia sotilaita.
Vaikka Slang aiheutti viholliselle melko suuriakin tappioita, kohdeltiin häntä arvostaen. Tästä johtuen hän sai kunnianimen "Pohjolan Leonidas". Spartan kuningas Leonidas kaatui 300 sotilaansa kanssa viimeiseen mieheen Thermopylain solassa vuonna 490 eKr. Leonidas jäi historiaan myyttisenä sankarina. Tätä sankaritarinaa on viime aikoina kuvattu mm. elokuvassa 300.
Banér oli tietoisesti uhrannut Slangin joukkoineen pelastaakseen pääarmeijansa. Piccolomini teki taasen kohtalokkaan ja valtavan taktisen virheen pysäyttäessään armeijansa moukaroimaan Neunburgin kaupunkia. Slangin puolustaessa ankarasti kaupunkia pääsi Banér jälleen pakoon. Hän eteni pääarmeijan kanssa parin peninkulman päivävauhtia kohti pohjoista.
Banér ei saanut milloinkaan tilaisuutta kiittää Slangia urotyöstä, joka oli tehnyt pääarmeijan pelastumisen mahdolliseksi. Hän joutui vuoteen omaksi ja oli kuolemassa, lääkärit eivät voineet tehdä mitään verta yskivälle Banérille ja hän kuoli 10.5.1641, vain 45-vuotiaana. Banér oli ollut seitsemän vuotta Ruotsin armeijan ylipäällikkönä ja tänä aikana saalistanut yli 600 vihollisen lippua. Hänen johtamissaan taisteluissa surmattiin yli 80 000 vihollisen sotilasta. Yksikään toinen ylipäällikkö ei ollut joutunut toimimaan niin epätoivoisissa olosuhteissa ja niukoin resurssein, ylivoimaista vihollista vastaan, kuin Banér. Kerta toisensa jälkeen hän pelasti armeijansa pikamarsseilla ja kerta toisensa jälkeen hän nöyryytti vastustajaansa; Wittstockin loistava voitto, joka lähes tuhosi keisarillisen armeijan, kuuluu sotahistorian klassikoihin.
Banérin kuoltua armeijan ylipäälliköksi valittiin Kustaa II Aadolfin tykistöekspertti Lennart Torstensson. Saapuessaan paikalle, hän toi mukanaan neljä eskadroonaa hakkapeliittoja ja neljä komppaniaa Pohjanmaan jalkaväkeä. Hänellä oli mukanaan myös vajaat 500 000 riikintaaleria, vaatteita, kenkiä ja lähes 22 000 metriä kangasta talven varalle. Torstensson oli Banérin tavoin taitava taktikko ja strategi. Hän oli kuitenkin luonteeltaan edeltäjäänsä rauhallisempi ja tavoiltaan hienostuneempi.
Miten sitten pääsemme takaisin Eerik Slangiin? Pitää mennä reilu vuosi ja useampi pieni taistelu eteenpäin. Ollaan vuodessa 1642. Torstensson oli lähtenyt perääntymään ja alkanut piirittää Leipzigia, vihollisen lähestyessä piiritys loppui ja alkoi uudelleen perääntyminen. Silloin vihollinen lankesi ansaan ja heitä odotti täydellinen yllätys.
Pakenevien joukkojen asemasta heitä oli vastassa Ruotsin taisteluun järjestäytynyt armeija, ajankohta oli 23.10.1642 ja taistelukenttänä oli Breitenfeldin alue, missä Kustaa II Aadolf 11 vuotta aiemmin saavutti loistavimman voittonsa.
Siellä oli nyt myös yksikätinen Eerik Slang, joka oli vaihdettu sotavankeudesta vapaaksi. Hänet oli ylennetty kenraalimajuriksi ja hän johti vasenta siipeä.
Vaikka taistelu alkoikin ruotsalaisten kannalta erittäin huonosti, päättyi se lopulta voittoon. Hakkapeliitat löylyttivät jälleen kerran vastustajiaan isän kädestä. 4000 vihollista kaatui ja saman verran jäi vangiksi. Suurin osa heistä otti pestin Ruotsin armeijaan.
 |
| Breitenfeldin toinen taistelu 1642 |
Voitto ei kuitenkaan ollut kovin halpa, sillä omia kaatuneita, tai haavoittuneita oli lähes yhtä paljon ja tässä taistelussa tarinamme sankari sai myös surmansa. Johtaessaan vasenta sivustaa Slangiin osui hänen sotilasuransa kuudes ja samalla viimeinen laukaus. Eerik Slang sai viimeisen leposijansa eräästä Leipzigin kirkosta. Hänen arkkunsa kannessa on risti ja vuosiluku 1642. Häneen sammui Slangin suku.
Kolmikymmenvuotinen sota päättyi kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1648, Westfalenin rauhaan. Sodan suuriin voittajiin kuului Ruotsi, mikä viimeistään merkitsi sen suurvalta-aseman alkua.
Mitä sitten tulee tähän päivämäärään ja Kustaa II Aadolfiin, olen jo aiemmin kirjoittanut seuraavaa:
Kustaa II Aadolf kaatui 6. marraskuuta 1632, eli 384 vuotta sitten, Lützenin taistelussa. Topelius kirjoitti seuraavaa: "Saatuaan tiedon kuninkaan kuolemasta sotilaat unhottivat haavansa ja väsymyksensä. Tuntuipa, kuin olisi elämä kadottanut arvonsa, kun suurin, paras sankari oli kaatunut." Kauan olkoon muistoissa Pohjolan Leijona; Kultainen Kuningas. Gud är mitt harnesk!
 |
| Kustaa II Aadolf |
Olavi Antila, Juha E. Tetri - Hakkapeliittain jäljillä - Suomalaiset Euroopan sotakentillä
