Alla kasvon kaikkivallan - Tarinoita historiasta: Pori

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Keskiaikainen Ulvila - Wlspby - Kadonnut kaupunki

Turku 1229, Porvoo 1380, Viipuri 1403, Rauma 1442, Naantali 1443. Mikä puuttuu joukosta? Tietenkin Ulvila 1365, Suomen alueen keskiaikaisten kaupunkien keskuudessa ainoa lähes täysin kadonnut kaupunki. Sillä tarkoitan, että kaupungista ei ole jäljellä kuin keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko, josta kirjoitinkin jo aiemmin, sekä Kellarimäen rauniot. Ulvila on kyllä edelleen olemassa, mutta nykyinen Ulvila ei periaatteessa ole suoraa jatkumoa keskiaikaiselle kaupungille. Harva tietää kadonneen kaupungin sijaintia, eikä se maisemassa enää edes erotu. On surullista, mutta samalla myös kiehtovaa ajatella nykyisen peltoalueen olleen Suomen yhden kuudesta keskiaikaisen kaupungin sijainnista. Ulvila oli niistä kaupungeista toiseksi vanhin heti Turun jälkeen, ja myös Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki. Alue sijoittuu nykyisin Ulvilan Pyhän Olavin kirkolta Isokartanon pellolle, sekä Kellarimäen alueelle.

Tällä peltoalueella oli Ulvilan kaupunki,
kaukana keskellä on Isokartano,
jonka takana Pyhän Olavin kirkko,
oikealla oleva metsikkö on Kellarimäki

Mitä tiedetään keskiaikaisesta Ulvilasta?

Aluksi ajattelin helpoimman vastauksen olevan, ettei juuri yhtään mitään, sillä alueen kaivaukset ovat olleet häpeällisen vähäisiä, eikä merkintöjä, aikalaiskuvauksia, tai muutakaan tietoa ole kovinkaan paljon säilynyt. Ulvilasta ei myöskään ole kaupunkiarkeologista selvitystä, jollainen on Suomen muista keskiaikaisista kaupungeista. Osa tunnetuista muinaisjäännöksistä, kuten Kellarimäki, ovat käytännössä täysin tutkimattomia ja niiden alkuperä ja historia on vain arvailujen varassa. Kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessa huomasin, että tietoa oli yllättävän paljon, vaikka tarkempaa kuvaa kaupungista ja sen olemuksesta on vaikea hahmottaa. Toivotaan myös, että saan tulevaisuudessa täydentää tätä kirjoitusta useaan kertaan, kun uutta tietoa saadaan selville. Vaikka teksti on pitkä, keksin silti valtavasti asioita, joihin haluaisin saada selvyyden.

Matkaan siis!

Ulvilan kaupungin perustamisasiakirjana pidetään kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen 7.2.1365 antamaa kirjettä, jonka mukaan hän otti Ulvilan asukkaat suojelukseensa ja sijoitti heidät kaupungin lain piiriin. Kaupunki tosin saattaa olla tätä vanhempi, sillä jo 3.9.1347 kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Ulvilan asukkaille luvan käydä markkina-aikaan kauppaa Kokemäellä. Kuningas Albrekt vahvisti tämän oikeuden samana päivänä, kun myönsi kaupungille privilegiot. Kaupunkiaikaa kesti vajaat 200 vuotta vuoteen 1550, jolloin kuningas Kustaa Vaasa määräsi Ulvilan porvarit muuttamaan vastaperustettuun Helsinkiin. Tämän muuton myötä Ulvilan keskiaikainen kaupunki lakkasi olemasta. Kovin kauaa eivät ulvilalaiset kuitenkaan Helsingissä aikaansa kuluttaneet, sillä jo vuonna 1558 kuningas antoi heille luvan palata takaisin Satakuntaan rakentamaan uutta kaupunkia. Siihen aikaan Ulvila oli jo maankohoamisen myötä jäänyt kauas jokisuusta, joten Kustaa Vaasan poika, Juhana herttua, perusti uuden kaupungin lähemmäs merta, joka sai nimekseen Björneborg eli Pori. Voidaan siis ajatella, että nykyinen Pori on jatkumoa keskiaikaiselle Ulvilalle. Perustetun Porin kaupungin paikalla on todennäköisesti myös sijainnut aiemmin useaan kertaan mainitsemani Aborchin linna.

Mutta takaisin keskiaikaiseen Ulvilaan.

Olen kirjoittanut aiemmin Liikistöstä, jonka alue liittyy vahvasti myös Ulvilan historiaan. Liikistö löytyy joidenkin arvioiden mukaan al-Idrisin vuonna 1154 valmistuneesta maailmankartasta Tabula Rogerianasta nimellä Ragvalda. Liikistö sijaitsi Ravanin kylässä, joka on ruotsinkieliseltä nimeltään Ragvaldsby. Liikistössä on sijainnut ainakin yksi kirkko, sekä ylempänä joella toinen, nykyisen Nakkilan kunnan alueella sijaitsevan Anolan kartanon omistamalla Kirkkosaarella. Liikistöstä kirkko siirrettiin n. 1,5 km päähän nykyisen Pyhän Olavin kirkon paikalle luultavasti vuonna 1332. Asiasta ei tosin täyttä varmuutta ole. Ensimmäinen kirkko uudella paikalla on mahdollisesti ollut puinen, vaikka kivikirkonkaan rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa. Sen rakentamisajankohdan arviot ovat niinkin laajat kuin 1332-1510.

Pyhän Olavin kirkko

Kirkon ympäristöön kuitenkin muodostui Ulvilan kaupunki.

Ulvila oli erityisen hyvällä paikalla Kokemäenjoen suulla, josta kauppiaat olivat jo vuosisatoja seilanneet sisämaahan. Hansakauppiaat tarvitsivat sataman ja tukikohdan, jollaisen Ulvilan seutu heille tarjosi. Suomalaisen oikeuden kylistä pääosaa pidetään jo rautakaudella syntyneinä, kun taas ruotsalaisen oikeuden kylien katsotaan syntyneen keskiajalla, lähinnä 1200–1400-luvuilla. Suomalaisen oikeuden kyliä Ulvilassa oli vain kuusi. Niistä lähinnä jokisuuta on Haistila, joka sittemmin on muodostanut yhteisen jakokunnan joen pohjoispuolella sijaitsevien Vanhakylän, Ravanin ja Pappilan kanssa. Vanhakylän ja Ravanin sekä ilmeisesti myös Pappilan kylien asutus on syntynyt todennäköisesti jo 1200-luvulla. Näiden kaikkien kylien alueilla oleilleet kauppiaat keskitettiin 1300-luvun puolivälissä muodostettuun Ulvilan kaupunkiin.

Pyhän Olavin kirkon portilla oleva teksti

Ulvilasta Turkuun johti Huovintie, joka kulki Ulvilasta lähtiessä joen pohjoispuolta Ravaniin, jossa oli ikivanha Kokemäenjoen ylityspaikka ja joen toisella puolella oleva Haistilan lauttaranta. Ulvilassa kulki myös Pohjanlahden rantatie, joka kulki Turun ja Korsholman linnojen välillä. Porin kohdalla se kiersi Ulvilan kautta, koska Porin alueen luodot eivät mahdollistaneet jokisuiston ylittämistä. Lisäksi alueella kulki Pyhän Henrikin pyhiinvaellusreitistö.

Olisiko Ulvilassa voinut näyttää tältä?

Vaikka Liikistö mainitaan varmuudella jo vuonna 1311 kirkon rakentamista koskevassa kirjeessä, ja niinikään kirkon rakentamista koskevassa piispa Pentin (Bengt) asiakirjassa vuodelta 1332, niin Ulvila (Vlspby) mainitaan ensimmäisen kerran laamanni Jakob Andrissonin toukokuussa 1344 antamassa kaupanvahvistuksessa. Kolme vuotta myöhemmin maaliskuussa 1347 Jakob todisti, että samainen kauppa oli aikoinaan vahvistettu Ulvilan Pyhän Gertrudin (Pyhä Kerttuli) kiltatuvassa pitäjäläisten, kirkkoherran ja kaupunkilaisten läsnä ollessa. Perimätiedon mukaan Pyhän Gertrudin kiltatalo sijaitsi nykyäänkin alueella hyvin erottuvalla Kellarimäellä, ja siellä oleva 13 x 13 metrin kokoinen kellari olisi jäänyt kiltatuvasta jäljelle. On myös mahdollista, että Kellarimäen rakennusjäännös liittyy 1550-luvulla toimineeseen Ulvilan kuninkaankartanoon, jossa tehtiin huomattavia rakennustöitä ja mm. kaksi kellaria vuonna 1554. Joka tapauksessa Kellarimäki on alue johon pitäisi keskittää laajoja tutkimuksia, kuten luonnollisesti koko keskiaikaisen kaupungin alueeseen.

Kellarimäki

Georg Haggrén julkaisi yhteenvedon vuonna 2000 Ulvilan 1970-luvun kaivausten löytöaineiston lasifragmenteista, ja sen perusteella keskiaikaisen Ulvilan taloissa nautittiin juomia Böömissä ja itäisen Saksan alueella valmistetuista lasipikareista. Erityisen mielenkiintoista on, että Ulvilan ja Turun arkeologisten kaivausten perusteella keskiajalla käytössä olleen lasitavaran määrä on ainakin näissä kahdessa suomalaisessa kaupungissa ollut eräisiin Ruotsin keskisuuriin kaupunkeihin kuten Lodöseen ja Söderköpingiin verrattuna huomattavan suuri ja lasiastioiden käyttö levisi myöhäiskeskiajalla myös sisämaan vauraista talouksista ainakin linnoihin ja kartanoihin.

Ulvilan keskiaikaisen kaupungin sijainti kartalla

Miten Ulvila sitten vertautuu väkiluvultaan muihin sen ajan kaupunkeihin?

Turku oli Suomen alueen kaupungeista ylivoimaisesti suurin, mutta Ulvila ja Rauma olivat suunnilleen samankokoisia, eli n. 5-6 kertaa Turkua pienempiä. Tällainen vertailu ja väkiluvun arviointi on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja perustuukin pääosin sellaisiin laskelmiin, jotka ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia.

Mielikuvissa Ulvila saattoi olla tällainen,
mitään varmuutta kuitenkaan kaupungin taloista
tai kaduista ei ole olemassa

Ulvilan kruunulle maksama sääntövero vuosina 1540–51 oli 100 markkaa rahaa ja yhteensä 2 markkaa 2 äyriä tonttiveroa. Ulvilaan verrattuna Turun sääntövero oli siihen aikaan noin kuusinkertainen. Mikäli kaupunkien kokoa halutaan arvioida veronmaksajien ja sääntöveron ilmentämänä väkilukuna, Ulvilan kaupungin väkiluku olisi ollut vuoden 1548 tietojen perusteella noin 580. Samaan aikaan Turun väkiluku oli noin 2230.

Ulvilan sinetissä oli W-kirjain lyhenteenä kaupungin ruotsinkielisestä nimestä Wlpsby. Kaupungin sinetillä vahvistettiin 1427 maakauppa, jonka vahvistajien joukossa mainitaan olleen Ulvilan pormestarit Thomas Pedersson ja Anund Nilsson. Kaupunginlain mukaan kaupungin sinettiä, privilegiokirjeitä ja muistikirjaa tuli säilyttää erityisessä huoneessa tai lukollisessa kirstussa ja kaikista kaupungin alueella olevista kiinteistöistä tehdyt kaupat tuli joko vahvistaa kaupungin sinetillä sinetöidyllä asiakirjalla tai merkitä niitä koskevat tiedot kaupungin muistikirjaan. Ulvilan kaupungin muistikirjaa, tilejä, raadin oikeuspöytäkirjoja tai kopiokirjoja ei ikävä kyllä ole säilynyt, eikä kaupungin raadin tai sen porvariyhteisön nimissä annettuja asiakirjoja tai lähetettyjä kirjeitä tunneta toistaiseksi lainkaan. Alkuperäiset privilegiokirjeet ovat kadonneet ja niiden kopioita on säilynyt vain muiden kokoelmien kautta.

Ulvilan sinetti

Kaupunkiajalta ei myöskään ole säilynyt kartta-aineistoa. Vanhakylän ja sen lähikylien alueen vanhimmat kartat ovat 1690-luvun geometrisia karttoja ja 1760-luvun lopun isojakokarttoja. Kummassakaan ei ole mainintoja muinaisesta kaupunkialueesta. Kartoista selviää sen verran, että kaupunkialueen halki on kulkenut nyttemmin poiskynnetty pohjois-eteläsuuntainen Keskitieksi kutsuttu tie. Tien varrella olevalta Isokartanon pellolta on 1900-luvun ojituksen yhteydessä löytynyt pieni kiviholvisilta. Keskitie kulki Kellarimäen alueen halki ja jatkui mahdollisesti Pappilaan saakka.

Ulvilan pappilasta muodostettiin vuonna 1551 kuninkaankartano. Kuningas Kustaa Vaasa oli antanut tästä määräyksen jo syyskuussa 1549, eli ennen kuin itse kaupunki lakkautettiin. Kuninkaankartanoon liitettiin pappilan ohella Isokartanon isännän Gustaf Fincken omistama peltokappale, Lukkarinluoto sekä osa erään Severin Larssonin perillisten omistamasta tilasta, joka oli rälssimaata. Muutama vuosi myöhemmin kartanoa laajennettiin vielä Brita Flemingiltä saadulla maalla. Kartanosta tuli Ala-Satakunnan hallintokeskus, jonka ensimmäinen vouti Mats von Klefven otti 22.6.1551 vastaan.

Keskiaikainen Ulvila sijaitsi videon kuvaamalla alueella. Ensin siinä näkyy Pyhän Olavin kirkko, sitten Isokartano peltoalueineen, ja lopuksi etualalla metsäalue, joka on Kellarimäki.

Ulvilan kaupunkioikeudet siirrettiin vuonna 1558 Porille ja hallinto sen uuteen kuninkaankartanoon Porin perustamisen yhteydessä. Viimeistään sen myötä keskiajalla syntyneen Ulvilan oleminen päättyi. 442 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, Ulvilan kunta alkoi jälleen käyttää nimitystä kaupunki.

Lähteet:

Ulvila. Arkeologinen selvitys ja tarkkuusinventointi. Kellarimäen asemakaava-alue - FT Kari Uotila ja FT Georg Haggrén

Suomen pienet kaupungit keskiajalla - Tapio Salminen

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Hausen, Reinhold: Finlands medeltidssigill i afbild utgifna af Finlands statsarkiv genom Reinhold Hausen. Suomen kansallisarkisto, 1900

https://keskiaikaisettiet.wordpress.com/pohjanlahden-rantatie/

Ulvilan asutuksen, seurakunnan ja kaupungin synnystä, s. 57–100 - Jalmari Jaakkola

tiistai 9. helmikuuta 2016

Kyrön skanssi - Linnake erämaassa

Suomen alueella on historian saatossa ollut useita linnoja ja linnakkeita, osa niistä on hyvin tunnettuja edelleen ja osa on vaipunut aikojen saatossa historian hämärään. Nämä lähes unohdetut linnat ja linnakkeet ovat tietenkin tuhoutuneet ja niistä on jäljellä enää perimätieto, historialliset merkinnät, sekä mahdolliset arkeologiset löydöt. Satakunnan alueella, johon myös tämän tekstin linnake kuuluu, on keskiajalta laskettuna ollut neljä, tai jopa viisi linnaa, tai linnaketta, miten kukakin haluaa kohteita nimittää. Kokemäellä niitä on ollut 1300-1400 -luvuilla mahdollisesti peräti kaksi: Kokemäen linna, sekä joidenkin lähteiden mukaan läheiselle saarelle myöhemmin rakennettu Aborchin linna. Tämän toisen linnan sijainti tosin on edelleen epäselvä ja sen paikaksi on ehdotettu myös nykyisen Porin keskustan kohdalla sijainnutta saarta. Juhana-herttuan perustaessa Poria 1558 mainitaan sen perustamisasiakirjassa paikalla sijainnut linnoitus, samoin kuin Olaus Magnuksen Carta Marinassa on Porin kohdalle jokisuuhun merkitty tornilinna. Tämä saattoi olla Aborchin linna, tai täysin oma "Björneborg", jonka luokse Juhana-herttua valitsi kaupungin paikan. Näiden lisäksi Eurajoella on 1300-1400 -luvuilla ollut Liinmaan linna, toiselta nimeltään Vreghdenborch.
Kokemäen linna purettiin jo vuonna 1367 ja Liinmaan, sekä Aborchin linnat lakkautettiin 1400-luvun aikana. Porin kohdalla sijainnut linnoitus on purettu todennäköisesti viimeistään kaupungin perustamisen, 1500-luvun puolivälin, paikkeilla, jolloin Juhana-herttua alkoi tuoda paikalle kiviä ison kivilinnan rakennusta varten. Hanke ei milloinkaan päässyt alkuun Eerik XIV:n vangittua veljensä Juhanan vuonna 1563.

Näiden linnojen lisäksi on Pohjois-Satakunnan Karviassa sijainnut myöhemmin linnake. Tämä melko vaatimaton hirrestä rakennettu varustus oli nimeltään Kyrön skanssi, Kyrö-skantz, Karvian skanssi tai aiemmin Hämeenskanssi. Tästä linnakkeesta kuulee puhuttavan todella harvoin, jos milloinkaan. Siitä löytyy kyllä jonkin verran tietoa, mutta muutoin se on värikkäästä historiastaan huolimatta osastossa "vaipunut aikojen saatossa historian hämärään".
Karvia kuului muinoin Kyröön, siksi siis nimi Kyrön skanssi.
Karviassa Kyrön skanssia on hyödynnetty mm. vaakunassa, mutta uskallan väittää, että suurin osa alueen ihmisistä ei tuota vaakunan symboliikkaa tunne. Toivottavasti olen väärässä.

Karvian vaakuna.
Viisikulmio viittaa Kyrön skanssiin.

Palataan siis ajassa taaksepäin, Nuijasodan aikaan ja vuoteen 1597. Silloin Puolan ja Ruotsin kuningas Sigismund käski valtakunnanmarski Klaus Flemingiä perustamaan maalinnakkeen Varsinais-Suomen suojaksi Pohjanmaan talonpoikaiskapinaa vastaan. Fleming rakennutti Kanttiin, vanhan kangastien, eli Kyrönkankaantien varteen, paikkaan jossa tie ylittää joen, ampumahaudat ja kaksi tykkipatteria multavalleineen. Tie toimi kesäisin yhdystienä Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan välillä, se oli yksi valtakunnan pääteistä ja oli ainut kesäaikaan kuljettava yhteys Hämeenlinnasta Vaasaan. Karviaa alettiin vasta näihin aikoihin vakituisesti asuttaa, joten ympäristö oli käytännössä täysin erämaata.

30-vuotisen sodan aikana, vuonna 1635, annettiin Yrjö Juhonpoika Svinhufvudin tehtäväksi perustaa samalle paikalle, nk. Hämeenmetsään, linnake sotilaskarkureiden kiinniottoa varten, sekä turvaamaan matkantekoa kangastiellä. Siihen aikaan karkurit suuntasivat pakonsa Karvian ja Parkanon asuttamattomiin metsiin, jossa oli melko helppo piileskellä. "Ikivanhaksi" sanottu Svinhufvud sai komentoonsa miehistön, joka nousi parhaimmillaan yli sadan miehen vahvuiseksi, jonkin aikaa paikalla vaikutti myös sotapappi. Svinhufvud ei liene onnistunut tehtävässään kovinkaan hyvin, vaikka eräs aikalaistieto väittääkin, että "hän kaikki karanneet soturit ja jalkamiehet, jotka luopuivat Kruunun palveluksesta, on vankeuten pannut, Kruunulle suureksi eduksi ja hyödyksi."

Karvian Kantin seutua asutettiin 1640-1650 -luvuilla useiden talojen toimesta sen verran, että Yrjö Luukkaanpoika Jämijärveltä sai kenraalikuvernööri Pietari Brahelta luvan perustaa kestikievarin Kyrön skanssin luokse. Kievarin nimi oli Karvian Kantti.

30-vuotinen sota loppui 1648 ja sen jälkeen linnake jäi ilmeisesti tyhjilleen, kunnes sen päälliköksi tuli ensin vuonna 1656 Arvid Mikonpoika Timi ja samana vuonna Anders Rundeel.

Syy näin nopeaan päällikön vaihtoon lienee se, että Kauhajoen talonpoikien saatua tieto Arvid Mikonpoika Timin tulosta, lähtivät he joukolla häntä vastaan. Kauhajoen puolelle tultuaan Timi asettui lepäämään erääseen tupaan, jonne talonpojat hyökkäsivät. Timi ja luutnantti Nandelstad pahoinpideltiin niin pahasti "etteivät koskaan saaneet entistä terveyttään takaisin".

Kyrön skanssin toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1660, jolloin skanssi muutettiin hevostaloksi ja sotaväki vedettiin sieltä pois.

Suomen sodan aikana 1808-1809 linnaketta kunnostettiin uudelleen venäläisiä vastaan ja paikalla tiedetään talonpoikien ja kasakoiden taistelleen. Tästä kahakasta on mahdollisesti kuulien jälkiä paikalla olevasssa Mäki-Kantin aitassa, joka nykyisin onkin paikan vanhin jäljellä oleva rakennus vuodelta 1769. Alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet tulipalossa.
Tänä päivänä skanssin alueen maastossa on havaittavissa yksi raunio ja jokitörmän reunalla on noin metrin korkuinen kaartuva valli, jonka sisäpuolella on noin 15 metriä halkaisijaltaan oleva kuoppa. Kuoppaa on epäilty tervahaudaksi, mutta tutkimuksissa on todettu, ettei näin ole.

Vasemmalla Mäki-Kantin aitta vuodelta 1769.

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Satakunnassa on keskiajalta laskettuna ollut vielä viides, tai kuudes linnoitus, Porin ja Aborchin epäselvyydestä johtuen. Tämä "kuudes linnoitus" on tosin hyvin uutta tuotantoa, sillä Porin Reposaareen rakennettiin 1930-luvulla rannikkopuolustusjärjestelmä, joka nykyään tunnetaan nimellä Reposaaren linnakepuisto.

Lähteet:

Satakunnan museo - Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna - Toimittanut Niina Uusi-Seppä

http://www.willikarvia.fi/22

http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/linnake.htm

torstai 14. tammikuuta 2016

Porin keskustan vanhat kirkot ja hautausmaat

Tänään olikin täydellinen ilma lähteä kuvailemaan hieman Porin menneisyyttä, vaikka haluamastani menneisyydestä ei juuri mitään jäljellä olekaan. Paikat kuitenkin ovat, siksi tämän tekstin ohessa on aiempaa enemmän kuvia.

Mahdollisesti moni Porissa käynyt tietää, että vuonna 1863 valmistunut Keski-Porin kivinen kirkko seisoo komeana Kokemäenjoen rannalla ja että nykyinen hautausmaa löytyy Käppärästä, jossa seisoo myös Juseliuksen mausoleumi. Kuten olettaa saattaa, tässä ei ole kuitenkaan koko totuus Porin kirkoista ja hautausmaista.

Porin Vanha hautausmaa sijaitsee melko lähellä Porin keskustaa, Maantiekadulla, vesitornin vieressä. Tätä Vanhaa hautausmaatakin vanhempi hautausmaa sijaitsi aivan keskustassa, entisen Porin Oluttehtaan, Hallituskadun ja Satakunnan museon alla. Tällä kohdalla sijaitsi aikoinaan myös Porin kaksi vanhinta kirkkoa. Niin hautausmaasta, kuin kirkoista, ei ole jäljellä muuta, kuin muistomerkki museon terassilla.

Museon terassilla oleva muistomerkki

Oikealla Satakunnan museo, vasemmalla
entisen Porin Oluttehtaan varasto ja
Nybergin talon (Widbomin talo) paikka

Palataan siis ajassa taaksepäin aina vuoteen 1558. Juhana-herttua, tuleva kuningas Juhana III, perusti silloin Porin kaupungin. Hän käski myös Ulvilan keskiaikaisen kaupungin asukkaita muuttamaan Poriin. Näin Porin ja Ulvilan historia sitoutuu hyvin tiiviisti yhteen.
Juhana-herttua suunnitteli vuonna 1589 kivikirkon rakentamista Poriin, mutta tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, kuten ei aiemmin suunniteltu linnan rakentaminenkaan.
Pori sai kuitenkin ensimmäisen kirkkonsa, tosin puisen, aiemmin mainitun museon kohdalle.
Kirkon oven yläpuolella oli punainen kivi, johon oli kaiverrettu kaupungin perustamisen vuosiluku 1558. Kirkon erillinen kellotapuli oli varustettu kahdella kirkonkellolla, sekä aikaa näyttävällä "säijärikellolla", eli tornikellolla. Kirkossa oli todennäköisesti myös urut, joka oli tähän aikaan hyvin harvinaista.
Kirkko sijaitsi hirsiaidan ympäröimällä kirkkomaalla, se oli rakennettu puusta, laudoitettu ja maalattu punaiseksi ja siinä oli tervattu paanukatto. Sisältä kirkko oli yksinkertainen, mutta arvokas ja kirkko saikin vastaanottaa arvokkaita lahjoituksia niin kaupunkilaisilta, kuin kaupungin ympäristön aatelisilta. Toinen kirkon kelloista soitettiin rikki kuningas Kaarle X Kustaan kuolinsoitossa vuonna 1660 ja kaupungilla ei ollut varaa sen korjaamiseen, saati uuteen kelloon. Vaikka tämä Porin vanhin kirkko säilyikin jopa kuudesta kaupunkia kohdanneesta tulipalosta, koitui kaupungin seitsemäs palo 28.5.1698 sen kohtaloksi, hävittäen samalla lähes koko kaupungin.

Porin kartta vuodelta 1696 aseteltuna nykyisen
asemakaavan päälle. Kirkko ja hautausmaa
näkyvät ylhäällä vasemmalla.

Pori nousi kuitenkin tuhkasta ja uusi kirkko rakennettiin samalle paikalle vuonna 1701. Kaupungin uudelleenkasvun esteenä oli hetken aikaa Isoviha, jonka tieltä kaupunki lähes autioitui askukkaiden muuttaessa ketkä meren yli, ketkä lähimpiin kyliin. Isovihan aikana kaupunkia kohtasi valtava tuho, kun kokonaisia perheitä vietiin pois ja taloja, myllyjä, sekä aittoja ryöstettiin, tuhottiin ja poltettiin. Poriin kohdistui venäläisten sotajoukkojen tuoma Isovihan kurimus vain neljän kuukauden ajan 1713-1714, mutta kesti vuosia ennen kuin kaupunki pääsi jälleen jaloilleen.

Nyt oli kuitenkin palosta ja Isovihasta selvitty ja uusi kirkko seisoi vanhalla paikallaan, jossa vanhempi kirkko oli 150 vuotta seissyt. Edellisestä palosta saatiin pelastettua joitain kalleuksia ja uusia lahjoituksia tuli tasaisesti. Tämä uudempikin kirkko oli punaiseksi maalattu ja sen sisälle oli vuonna 1752 koristemaalauksia maalannut vaasalainen maalari Hjulström. Kirkko oli muutoinkin hienosti sommiteltu koristeilla ja marmoroinneilla. Kirkon ovella oli myös tallella se punainen kivi, johon oli kaiverrettu 1558. Yksi hienoimpia elementtejä oli kuitenkin uudet urut, jotka kirkko sai vuonna 1774.
Kirkkoa korjattiin ja jatkettiin useasti ja vuonna 1825 se uudistettiin ristikirkoksi. Ympäröivälle hautausmaalle oli istutettu tuuheita jalavia. Tämä kirkko selvisi yhdestä, vuoden 1801, palosta, kuin ihmeen kaupalla, kaupunkilaisten pelastaessa sen lähes varmalta tuholta. Lopulta järjestyksessä kaupungin yhdeksäs ja viimeinen palo 22.5.1852 vei sen kuitenkin mukanaan.
Tämäkin palo tuhosi lähes koko kaupungin ja pakotti osan kaupunkilaisista muuttamaan maakuoppiin, "kuoppakaupunkiin", nykyisen VI:n kaupunginosan paikalle.

Porin kaupungin pienoismalli Satakunnan museossa, joka
esittää kaupunkia ennen sen paloa 1852.
Kirkko edessä oikealla, raatihuone vasemmalla.

Teatterin seinässä oleva muistokyltti paikasta,
josta palo sai alkunsa vuonna 1852

Kuoppakaupungin muistolaatta vesitornissa

Kuitenkin jo vuoden 1801 palon jälkeen alettiin suunnitella uutta hautausmaata, koska kirkon viereisen hautausmaan katsottiin levittävän tauteja, sekä se aiheutti luonnollisesti myös hajuhaittoja. 250 vuoden aktiivisen hautausmaan käytön seurauksena oli hautausmaan maa kohonnut neljä kyynärää, eli jopa yli kaksi metriä, mittaustavasta riippuen. Uusi hautausmaa vihittiin käyttöönsä 11.6.1809.

Uuden hautausmaan paikaksi valikoitui silloisen kaupungin ulkopuolella ja länsilaidalla oleva Hampustenmäki, jossa sijaitsi tuulimyllyjä, sekä kaupungin vaivaistalo.

Tämä hautausmaa kulkee nykyisin nimellä Porin Vanha hautausmaa ja sen vierellä on vuonna 1936 valmistunut vesitorni. Alunperin hautausmaa oli vajaan hehtaarin kokoinen, 1830-luvulla se laajennettiin kaksinkertaiseksi ja 1850-luvun lopulla n. kolmen hehtaarin kokoiseksi. Vuonna 1884 hautausmaa jäi pois käytöstä, osittain sen täyttymisen, mutta myös terveydenhoitoasetuksen vuoksi. 1890-luvulla sen koko pieneni viereisen junaradan rakentamisen vuoksi. Tästä asti sitä on hoidettu puistona.

Vesitorni ja Vanha hautausmaa Valtiosillalta kuvattuna

Vanha hautausmaa

Vanha hautausmaa ja vesitorni

Vuonna 1816 hautausmaan ympärille rakennettiin nykyisinkin paikalla oleva kivinen aita, jossa on kaksi rautaista ristikkoporttia. Aidan vierellä kulki kaupunkiin johtava Pohjanlahden rantatie, eli Vanha Turuntie, jonka myötä kulki Turun ja Korsholman linnojen välinen yhteydenpito. Tästä tiestä on jäljellä lyhyt mukulakiveyksen pätkä vesitornin vierellä, sekä muistomerkki.

Vanhan hautausmaan kiviaitaa

Vanhan hautausmaan kiviaita ja portti

Pätkä vanhaa Pohjanlahden rantatietä

Vanhojen kirkkojen ympärillä sijainnut hautausmaa oli palon jälkeisen uuden kaavoituksen myötä kadotettu ja unohdettu, mutta unholaan se ei suostunut jäämään. Se muistutti itsestään ensimmäisen kerran 1910-luvulla, kun Nybergin taloa (Widbomin talo) rakennettiin alueelle. Seuraavaksi 1960-1980-luvuilla, kun alueelle rakennettiin mm. Oluttehdasta ja Satakunnan museota siellä nähtiin ylös kaivettavan luita.
Löydetyt luut on viety nykyiselle uudelle, eli Käppärän hautausmaalle, jossa on ”Menneiden sukupolvien ja unohdettujen vainajien” muistomerkki. Tällä paadella kunnioitetaan ensimmäiseltä hautausmaalta siirrettyjä vainajia.

Ensimmäiseltä hautausmaalta löydettyjä luita Nybergin

talon rakentamisen yhteydessä.

Porin kaupunki järjestää opastettuja kävelykierroksia Porin Vanhalle hautausmaalle, jossa kerrotaan tarkemmin alueelle haudatuista ihmisistä, heidän ajastaan ja elämästään. Oluttehtaan aluetta, eli Karhukorttelia, puretaan parhaillaan uuden rakennuskannan tieltä, nähtäväksi jää paljastuuko alueelta edelleen merkkejä siitä vieläkin vanhemmasta hautausmaasta.

Lähteet:

Porin kaupungin historia, 1899

http://www.nba.fi/fi/File/78/pori-raportti.pdf

http://www.pori.fi/material/attachments/kirjasto/maakuntakirjasto/satakunnanhistoria/5uzXbMfIX/ensimmainenjakso.pdf

https://porievl.fi/hautausmaat/418-vanha-hautausmaa

Satakunnan museo