Näillä nimityksillä on kutsuttu Suomen alueella tapahtuneita järjettömiä pakokauhun aiheuttamia onnettomuuksia joulukirkoissa vuosien 1760 ja 1882 välillä. Näissä onnettomuuksissa sai surmansa yhteensä 96 ihmistä ja pienempiä vastaavia tapahtumia on saattanut hyvinkin olla lisää. Näiden onnettomuuksien johdosta kirkkojen ovet aukeavat nykyään ulospäin, käytävät ovat leveitä ja poistumistiet mitoitettuja. Tapahtumien aikaan oli toisin ja lopputulos, kuten kirkonkirjoissa lukee, oli monen kohdalla "krossad i kyrkan - murskautunut kirkossa".
Lähdetään liikkeelle aivan alusta ja vuodesta 1669, jolloin Kuopion vanhassa kirkossa sattui tapaus, joka saattoi ennustaa tulevien vuosisatojen tapahtumia. Silloin kirkkokansa ryntäsi ehtoollispöytään sellaisella voimalla, että yksi nainen tallautui kuoliaaksi. Tapauksen johdosta annettiin uusia ohjeita jumalanpalveluksen pitämiselle.
Pysytään edelleen Kuopiossa, mutta mennään lähes sata vuotta eteenpäin, nimittäin vuoden 1760 joulukirkkoon. Tapaus on saanut nimekseen "rytyjoulu". Vanha puukirkko oli ahtautunut aivan täyteen ja oikeastaan kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisälle, vaan jäivät pihalle kylmyyteen. Kirkossa sisällä oli hämärää, muttei kuitenkaan pimeää. On sanottu, että arviolta ainakin neljännes ihmisistä oli juovuksissa. Tapana nimittäin oli pitkillä kirkkomatkoilla nauttia viinaa lämmikkeeksi.
Erään sotamiehen vaimo Riitta Hyväritär saapui viime hetkillä kirkkoon anoppinsa ja kahden lapsensa kanssa, jossa he juuttuivat väentungokseen. Hyväritär löysi jostain jakkaran, johon istahti kuuntelemaan jumalanpalvelusta ja imettämään alle vuoden ikäistä poikaansa Henrikiä. Toinen lapsi, 3-vuotias Paavali, oli anoppinsa helmoissa. Kirkkoon tunki aina vain enemmän väkeä ja Hyväritär, lapset ja anoppi jäivät puristuksiin. Hyväritär yritti pyytää, etteivät ihmiset tunkisi heidän päällensä, mutta turhaan. Lähimpänä seisovat horjahtivat heidän päällensä ja aikakirjojen mukaan lapset kuolivat välittömästi. Hyväritär parahteli ennen pyörtymistään "elkät tappako", "jo tapetan" ja "ai murhamiehet jo tappavat".
Kirkkoherran apulainen Clemens Sirelius yritti komentaa hiljaisuutta kirkkoon. Ihmiset alkoivat kuitenkin Hyvärittären parahduksista johtuneen paniikin vuoksi tungeksia ovelle, kunnes joku huusi suureen ääneen: "Jo kircko pala", vaikka koko kirkossa ei poltettu kynttilöitä. Huuto sai aikaan pakokauhun, jolloin kansa yritti rynnätä ulos kirkosta, pakkautuen kulkuteille toistensa päälle. Ihmisiä kuoli kaikilla kolmella ulospääsytiellä yhteensä 14 henkeä. Käräjäpöytäkirjojen mukaan yhdeksän uhria ruhjoutui ja viisi tukehtui kuoliaaksi.
Tästä tapauksesta mennään 53 vuotta eteenpäin vuoteen 1813 ja Lammin pitäjään lähelle Hämeenlinnaa. Tapaus on saanut nimekseen "häsyjoulu". Tähän aikaan oli tapana pitää omaa kynttilää joulukirkossa, näin oli myös 18 vuotiaan palvelijattaren Heta Mikonyttären kohdalla, joka istui kirkon lehterillä ja kiinnitti joulukynttilän saranaveitsen avulla edessään olevaan penkkiin. Virrenveisuun aikana noustiin seisomaan ja samassa kynttilä putosi sammumatta lehterin ja alakerran sisäkaton väliseen tilaan. Tilanne ei yltynyt paniikiksi, sillä tämä jäi huomaamatta muulta kirkkokansalta, niinpä Heta Mikontytär hiipi ulos hakemaan lunta yrittäen pudottaa sitä kynttilän päälle, tässä kuitenkin onnistumatta. Kirkossa ollut nuorimies Kaarle Huovila ryömi lehterin alle ja sai kynttilän käsiinsä. Se tapahtui kuitenkin liian myöhään, sillä joku salissa oli havainnut kynttilän liekin ja huusi: "Tuli on valloillaan lehterillä!"
Samassa 53-vuotias Maria Juhontytär juoksi alttarille ja huusi kansaa jättämään palavan kirkon. Penkit särkyivät ja alttarikehä murtui, kun sadat ihmiset ryntäsivät pakokauhun vallassa ulos kirkosta. Kymmenen ihmistä tallautui, tai puristui kuoliaaksi ovien luona ja useat loukkantuivat. Paikalle tullut nimismies ei löytänyt kirkosta tulta, saati kipinää. Uhreista seitsemän oli lapsia, tai teini-ikäisiä ja kolme aikuista. Kirkonkirjoihin merkittiin "krossad i kyrkan - murskautunut kirkossa".
"Häsyjoulun" jälkeen kiellettiin joulukirkossa omat kynttilät ja helposti syttyvät jouluoljet, samoin laitettiin vireille ovien aukeamissuunnan muutos, joka kuitenkin tapahtui vasta seuraavan tapauksen jälkeen.
Tätä tapausta ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä 16 vuotta Lammin tapahtumista, vuonna 1829, sattui Juvalla jälleen vastaava tragedia. Tapaus sai nimekseen "jyryjoulu" ja "myryjoulu". Joukirkko oli jälleen ahtaunut täyteen, niin, että koko kirkko tuntui natisevan liitoksistaan. Nimittäin alkuliturgian aikana miesten lehteriltä kuului jonkinlaista kolinaa ja natinaa, joka aiheutti lehterin alla olevassa kirkkoväessä levottomuutta. Jokin kolahduksista oli lopulta liikaa ja kirkossa kajahti jälleen kohtalokas huuto: "Tuli on irti!"
Kirkossa ei ollut tietoakaan tulipalosta, mutta huudahduksesta syntyi paniikki ja paniikista pakokauhu. Ihmiset ryntäsivät oville ja toiset yrittivät sekasorrossa särkeä ikkunoita päästäkseen ulos. Tuona joulupäivänä kirkossa menehtyi 15 henkeä, jotka kaikki olivat naisia, tai tyttöjä, iältään 12-23-vuotiaita. Suurin osa kuolemista sattui jyrkkien portaiden vuoksi, kun takaa tulevat astuivat naisten pitkien helmojen päälle ja heitä kaatui ahtaaseen eteistilaan, jossa he jäivät väkijoukon tallomaksi.
 |
| Lammin joulukirkossa kuolleiden luettelo |
Seuravaa tapaus tuli entistäkin nopeammin ja se oli entistäkin kauheampi. 14 vuotta Juvan tapauksesta, vuonna 1843, Sortavalan kirkko oli remontissa, mutta palveli siitä huolimatta ilman penkkejä joulukirkkona. Kirkko oli täynnä remonttitavaraa ja kansa joutui kuuntelemaan jumalanpalvelusta seisaaltaan. Kesken jumalanpalveluksen ikkunalaudalla oleva kynttilä putosi seinustalla olevaan lauta- ja lastukasaan, josta sitä yritettiin sammuttaa polkemalla ja ulkoa haetulla lumella. Tilanne oli kyllä hallinassa, kunnes jälleen, kuin historian kaikuna, kirkossa kajahti huuto: "Kirkko on tulessa!" Pakokauhu ja sekasorto oli välittömästi valmiina, kaiken kansan pyrkiessä raivoissaan ulos kirkosta. Tällä kertaa vain entistäkin järkyttävämmällä lopputuloksella, ihmisiä kaatui sadoittain ulko-ovelle johtavassa ahtaassa portaikossa ja kuolleita oli kaikkiaan 54 henkeä.
Seuraavaa ja viimeistä tapausta saatiin odottaa 39 vuotta. Se tapahtui vuonna 1882 Kokemäen kivikirkossa, joka edelleen on niillä sijoillaan. Tässä tapauksessa onnettomuuden suurin tekijä oli humalaisten ajattelematon käytös. Tapaus sai nimekseen "kirkkorymyli". Kirkko oli jälleen ääriään myöten täynnä ja ihmisiä seisoi käytävillä ja missä vain mahtui seisomaan. Kolme nuortamiestä, Matti ja Johannes Juhela, sekä "olytpryykin trenki" Saarinen rynnivät humalapäissään kyynärpäitään käyttäen eturiviin pitämään omaa elämäänsä, häiriten jumalanpalvelusta. Nuori pappi ei saanut kolmikkoa aisoihin, eikä varsinkaan sen jälkeen kun he keksivät huutaa: "Kirkko pallaa, alttari puttoo ja kivimuuri kaatuu!" Tästä alkoi jo tutuksi tullut pakokauhu. Ihmiset rynnivät kohti ulko-ovea ja ikkunoita rikottiin. Kolme ihmistä sai sekasorrossa surmansa. Humalaiset nuoret joutuivat käräjille ja saivat kaikki vankeusrangaistuksen.
Tämä kaikki saattaa tuntua nykyihmisestä oudolta, mutta tutkiessamme historiaa, meidän pitää pystyä mukautumaan sen ajan elämään, uskomuksiin, tapoihin ja kaikkiin ympäröiviin vaikuttimiin .
Kylmissä ja pimeissä, tai vähintäänkin hämärissä kirkoissa saattoi olla tuhatkin ihmistä, heidän hönkäillessään kylmää ilmaa he tuskin näkivät paria metriä pidemmälle. Ihmisillä oli jatkuva avotulen pelko; näihin aikoihin kokonaisia kaupunkeja paloi ja tulipalot olivat muutenkin hyvin yleisiä. Kirkoista ulos johti yksi tai kaksi pientä kulkuväylää ja portaat olivat ahtaita ja jyrkkiä. Joulukirkossa käynti oli myös hyvin uskonnollinen rituaali, jossa koettiin olevan läsnä jotain suurempaa. Se saatettiin kokea jopa pelottavana asiana ja näiden kaikkien summana ihmiset olivat hyvin herkkinä ulkoiselle ärsykkeelle. On siis hyvin ymmärrettävää, että tilanteet muuttuivat silkaksi paniikiksi ja selviytymistaisteluksi; näin tapahtuessa sitä ei voitu enää pysäyttää ja uhrien tulo oli lähes vääjäämätöntä.
Iso osa ihmishenkiä olisi saattanut säästyä, jos ovet olisivat auenneet ulospäin. Tämä onkin näkyvin muutos, joka voidaan havaita nykypäivänä. Nykyään kirkoissa on myös leveämmät käytävät, valaistus, äänentoisto, mitoitetut poistumistiet, sekä rajoitetut henkilömäärät. Vaikka väkimäärät kirkoissa eivät enää ylläkään aiempiin lukemiin, on yhteiskunta ottanut kuitenkin kantapään kautta opiksi, ettei vastaavia tapauksia enää sattuisi. Maallistuneissa yhteiskunnissa tällaiset tapaukset ovat siirtyneet yökerhoihin ja kauppakeskuksiin, joissa maailmalla kuolee edelleen kuukausittain ihmisiä väkijoukossa syntyneen pakokauhun vuoksi. Myös muslimien pyhiinvaellukset Mekkaan ovat tunnetusti johtaneet vastaaviin traagisiin seurauksiin.
Lähteet:
